maanantai 19. syyskuuta 2016

Keulakajuutan hylly ja pari muutakin juttua.

Keväällä tehdyn takahytin rakennusurakan viimeistelyhommat jäivät kesälomareissumme ajaksi tauolle. Vaikka tapanani on ollut laivalla ollessa puuhailla koko ajan kaikenlaista, tuntui tämä oikealta ratkaisulta ajatellen esimerkiksi muun miehistön viihtyvyyttä. Remonttitarvikkeiden ja työkalujen mukana kuljettaminen, niiden jatkuva levittäminen ja kasaaminen sekä kannella alituiseen laulava sirkkeli sahanpuruineen ei vain tuntunut olevan linjassa menneen kesän lomasuunnitelmiemme kanssa. Niinpä teinkin kesän aikana vain ns. pakolliset askareet ja muun ajan käytin esimerkiksi matkakohteisiin tutustumiseen, tulevien päivien reittien suunniteluun, toisten veneilijöiden kanssa jutusteluun ja ihan vain miehistömme kesken lomailuun.

Tästä edellä kerrotusta johtuen olisi tulevan syksyn mittaan luonnollisesti käytävä askaroimassa Tähdellä vielä useampaan otteeseen. Syyskuun alkupuolella ensimmäinen näistä reissuista olikin sitten edessä. Vesisateisena sunnuntaipäivänä autoilin Niskalammille pääkoppa pullollaan suunnitelmia eri työkohteista. Ainakin ahterihytin ovenpielet pitäisi rakentaa, listoja pitäisi laittaa, pintakäsittelyjä tehdä jne. Karu totuus kuitenkin paljastui pian, kun mikään ei tuntunut taas sujuvan. Jo mainittu vesisade esti osan töistä, jotka olisivat vaatineet esityöstöä laiturilla.

Sommittelua.
Pienen pähkäilyn jälkeen päätin panostaa ensialkuun etuhytin vaatekaapin tekemiseen. Vaikka olen tätäkin ajatusta pyöritellyt päässä jo pari vuotta, niin monta monituista tuntia suunnittelin sitä. Aina tuntui joku olevan huonosti. Liian suuri, liian pieni, kehnon ja tilaan sopimattoman näköinen ja niin edelleen. Lopulta koko päivän asian kanssa painiskeltuani sain illalla kaapin rungon pystyyn ja pääsin kiinnittämään paneeleita. Kaikki vaikutti siis kuitenkin päättyvän lopulta onnelliseen lopputulokseen.

Seuraavana aamuna kahvit keitettyäni menin oikein kuppi kädessä katsomaan illalla nikkaroimaani kehikkoa ja ajattelin ikäänkuin nauttia työni hedelmistä. Rehellisesti sanottuna kaappi näytti nyt kuitenkin aivan liian lyhyeltä. Jotenkin sen pääty ei vain ollut linjassa sillalle johtavien portaiden ja muiden jo olemassa olevien rakenteiden kanssa. En osaa edelleenkään sanoa, mikä illalla oli mennyt vikaan. Ehkä vain katselin kaappia tällä kertaa eri kulmasta kuin eilen..

No onneksi vesisade oli sentään lakannut ja pääsin hetkiseksi ulos laiturille puhaltamaan enimpiä höyryjä. Päätin siellä kävellessäni myös jatkaa eteenpäin tätä epätoivoiselta tuntuvaa yritystä ja kiinnittää vielä muutaman paneelin lisää, jos onnettomuuden saisi sillä tavoin korjattua. Mutta ei niin ei! Kaapin ulkonäkö ei silläkään toimenpiteellä muuttunut yhtään parempaan suuntaan. Ei siis auttanut muu, kuin alkaa miettimään muita pelastustoimenpiteitä.

Ensimmäinen vaihtoehto oli tietenkin koko rakennelman purkaminen ja uudelleen rakentaminen, mutta kun se ei suuremmin huvittanut niin keksin, että laittamalla kaapin päätyyn kakkoskolmosen eli 50x75 mm lankun saan jatkettua sitä vähän ja paksu lankku näyttäisi muutenkin aivan kuin jonkinlaiselta listalta. Tämän ratkaisun toteutus vaati sitten tietenkin poikkeamista puutavaraostoksille paikalliseen K-Rautaan..

Kaiken tämän sähellyksen jälkeen kellon ehdittyä jo hyvän matkaa iltapäivän puolelle oli kaappi kuitenkin lopulta valmis. Myönnettäköön kuitenkin, että jonkinlaisen epäilyksen siemenen operaatio jätti mieleen itämään. Tällä tarkoitan sitä, että pitää vielä jatkossa katsoa, miltä rakennelma alkaa omaan silmään näytämään.

Tilanne aamulla, kun kaiken piti olla hyvin..










Etukajuutan kaappi "valmiina". Sen yläosa ja jo olemassa ollut vanerointi täytyy vielä jossakin vaiheessa liittää saumattomaksi ja yhtenäisen näköiseksi kokonaisuudeksi. Jos vain rakennelma muuten jää pysyväksi.


Seuraavaksi rantaan ilmestyi m/s Nils -aluksen kippari Herra Tiilikainen, jonka kanssa olimme sopineet tekevämme hiukan kauppoja. Kohteena olivat kohdallamme oleva rantavaja sekä laituri, jossa Tähti sai jo keväällä olla kiinnittyneenä. Halusimme Tähtivarustamon piirissä tehdä tällaisen peliliikkeen varmistaaksemme aluksellemme jatkossakin hyvän ja talvella lähes jäättömän kotisataman. Ja onneksi Herra Tiilikainen suostui tarjoukseemme. Nyt onkin Tähdellä aivan virallisesti oma laituripaikka Niskalammilla.

Kun tukku seteleitä oli vaihtanut laiturikauppojen myötä omistajaa ja kaupantekijäiskahvit juotu, alkoi seuraavaksi siivous- ja järjestelyurakka. Nimittäin kohta alkaisi koko kaksi yötä ja kolme päivää kestävän visiitin mukavin vaihe. Pari vuotta Laimin kipparin kanssa suunniteltu illanvietto Satamosaaressa tapahtuisi nimittäin tänään. Ohjelmaa tuskin kannattaa tarkemmin selvittää, mutta voin kyllä sanoa, että mukavaa oli!

Myös imatralainen m/s Emma oli Satamossa.

Tähdellä tehty reissu kesti seuraavaan aamupäivään saakka, jonka jälkeen kotisatamaan palattuamme paneuduin taas remontoinnin antoisaan maailmaan. Musta pilvi hommien päällä näytti kuitenkin pysyneen paikallaan, sillä seuraavaksi huomasin, että olin unohtanut ajatuksissani ostaa pyökin väristä petsilakkaa. Olemassaolevia aineksia sekoittaen sain kuitenkin jollakin tavalla hoidettua ahterihytin ja wc:n seinien ja katon vanerien petsauksen.

Seuraavaksi siirryin ulkohommiin ja tyhjensin perän vesisäiliön pohjalle kertyneestä sadevedestä sillä sekin olisi vielä maalattava kertaalleen alkuperäisen maalin veteen aiheuttamien hajuhaittojen takia. Tyhjennys itsessään kävi kätevästi aukaisemalla vain venttiilit pohjakaivon suuntaan. Mutta tällä kertaa säiliön vesi ei halunnutkaan mennä edelliskerran tavoin Saimaaseen vaan wc-pönttöön, joka täyttyi tietenkin ääriään myöten. Perän vesisäiliön vedenkorkeus oli siis pönttöä korkeammalla. No lopputuloksen arvaatte.

Vettä keulakajuutan paneeleiden pinnalla.
Säiliö oli nyt kuitenkin saatu tyhjäksi, joten pyyhin sitä vielä räteillä ja laitoin sen jälkeen lämpöpuhaltimen hoitamaan loppukuivatuksen. Puuhattuani välillä muuta palasin pari tuntia myöhemmin asiaan. Otin hiomapaperin ja ajattelin karhentaa epoksipinnalle keväällä jääneen osan ennen maalausta. Mutta mutta, mitäs tapahtuikaan? Hiomapaperi ei kaikissa kohdissa tuntunut oikein luistavan kunnolla. Aivan kuin pinta olisi jotenkin nahkea? Lähemmissä tutkimuksissa sainkin huomata epoksin todellakin olevan joiltakin osin vielä pehmeää. Eli kolmen kuukauden jälkeenkään se ei ollut läpeensä kovettunut, vaikka pinta keväällä olikin tuntunut siltä.

Syy tähän lienee se, että emme merelle lähtiessämme ehtineet antaa viimeisen epoksikerroksen kuivaa paria päivää enempää. Jos muistatte, niin säiliöhän vuoti ensimmäisellä kerralla ja minun oli tästä johtuen tehtävä sen pohjaan vielä kolmas ja todella paksu epoksikerros kiireesti ennen lähtöämme. Kanavaan muutamia päiviä tätä myöhemmin ajaessamme oli säiliössä sitten jo reilusti vettä aivan kuten koko merelläolomme ajan. Tästä johtuen epoksointi ei siis ollut vieläkään kokonaan kuivaa eikä sitä näin ollen voisi maalatakaan. Onni tässä onnettomuudessa on tietenkin se, että minkäänlaista vuotoa tämä tapaus ei koko kesänä onneksi aiheuttanut.

Siinäkään ei vielä ollut kaikki, sillä.. Imatralle tulopäivänä olin myös huomannut Tähden paapuurin puoleisen keulatäkin vuotavan jostakin kohtaa. Rankkasade sai nimittäin vesinorot juoksemaan keulakajuutan sisäpanelointia pitkin. Etsinkin tästä syystä kannelta vuotokohtaa, jonka kuvittelen paikallistuneen aivan reelingin viereen. Hätäratkaisuksi paikkasin kohdan silikonilla, mutta tämähän tarkoittaa tietenkin sitä, että tänä syksynä tai viimeistään ensi keväänä on ryhdyttävä myös hitsaushommiin.







Sen lisäksi, että vuodon paikallistamiseen ja paikkaukseen vierähti muihin hommiin etukäteen korvamerkittyä aikaa, estäisi se myös hytin kattoon tälle syksylle suunnitellun uretaanieristeen laiton. Ennen vuotopaikan lopullista varmistumista ja korjausta, kun ei kannata uretaania paljoa ruiskutella. Se olisi paneelin ja täkin välissä vain haittaamassa hitsaustöitä. Toinen pointti on myös se, että uretaania laittaessa teräsrakenteen pitäisi luonnollisesti olla aivan kuiva, jota se ei nyt tietenkään ollut.

Lähtiäisiksi virittelin vielä kesän mittaan kaarelle taipuneen wc:n oven liimupuristimien avulla taivutuspenkkiin. Se saisi nyt oieta täällä kaikessa rauhassa seuraavaan visiittimme asti. Jo alkukesästä kipuilin tämänkin asian kanssa huomatessani seinissä ja ovissä paneloinnin alla käytettyjen 12 mm:n havuvanerivanerilevyjen kaareutuvan oven alalaidasta huolestuttavasti. Suosittelisinkin tästä johtuen tällaisiin, ilman varsinaista runkoa, tehtäviin rakenteisiin vähintään 15 mm:n vanerin käyttöä.

Tästä varsin vastusrikkaasta reissusta Tähdelle, ei loppukommenttina voi oikein sanoa mitään muuta kuin.. Kai näitäkin sitten pitää olla! Ehkä siihen voi vielä lisätä mainoslauseenomaisesti jatkon, että tervetuloa kaikki laivaharrastuksen pariin!

perjantai 16. syyskuuta 2016

Katsottavaa Yle Areenassa

Tuossa olisi mielenkiintoista laiva- ja meriaiheista katsottavaa Yle Areenassa, jos ette vielä ole sattuneet niitä huomaamaan. Osa poistuu ohjelmistosta muutaman päivän päästä, joten käykää kurkkaamassa ennen sitä.


Sininen Saimaa Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-3551801

Meret vapaiksi Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-3543111


Laivuri ja tyttö Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-1638828




keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Maailmanympäripurjehtijat, Herra ja Rouva Prusak

Ensi alkuun kiitoksia taas edelliseen juttuuni lisätyistä kannustavista kommenteista Tähtilaiva-blogin kirjoittamiseen liittyen! Mukava kuulla, että näistä tarinoista on iloa Teille!

Lupasin samassa yhteydessä laittavani myös esille tämän Viva-lehdessä 7/2006 julkaistun kirjoituksen Seija ja Jendrek Prusakin yhteisistä purjehdusmatkoista maailman merillä. Ja kuten jo silloin kerroin, sain jutun sisältäneen lehden haltuuni heistä jälkimmäiseltä ollessamme Tähtimiehistön kanssa Ristiinan vierasvenesatamassa. Tämän mielenkiintoisen tarinan luettuani tekisi oikeastaan mieli kaivaa päivänvaloon myös heidän Vene-lehteen matkoistaan kirjoittamat artikkelit, nimittäin tässä kerrottu on selvästikin vain pintaraapaisu vuosien mittaisista purjehduksista. Olisi luonnollisesti herkullista lukea vielä tarkemminkin kaikista lukemattomista sattumuksista, mitä tuollainen reissu vain voi pitää sisällään.

Harmittavasti en Herra Prusakin kanssa taratellessa myöskään tajunnut pyytää audienssia heidän itse ranskalaisten piirustusten mukaan rakentamaansa s/y Serenadaan. Alus kun oli samassa laiturissa Tähden vieruskaverina. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.. Nuo jokaisen blogitekstin sivulla olevat ja linkkeinä kirjoituksiin toimivat tunnisteet tulevat myös hiukan kiusallisesti parin ensimmäisen kuvan päälle. Koitin kuitenkin laittaa sivut esille niin suurina kuin mahdollista, joten toivottavasti ne eivät huononna kauheasti lukukokemustanne.











keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Kesäreissun viimeiset päivät, joiden aikana poikettiin Ristiinassa ja tavattiin tuttuja

Seuraavana iltapäivänä nostimme kytkintä Rokansaaresta. Ristiina oli varsinainen tavoitteemme sillä siellä meitä odotti mahdollisuus päästä katsomaan paria viikkoa aiemmin veteen laskettua m/s Rudolfia, jota esittelin teille jo aiemmin keväällä. Tässä linkki siihen juttuun. Vasta myöhään iltapäivällä aloitettu siirtyminen alkoi kuitenkin tuntua matkan aikana sen verran pitkältä, että poikkesimme reitiltämme reilua tuntia ennen määränpäätä Kaposaareen, jonne kiinnityimme toisen jo paikalla olleen veneen kaveriksi.

Kaposaari


Säätiedotus oli lupaillut illaksi ja yöksi voimistuvaa lounaistuulta parhaimmillaan jopa 11 m/s. Siitä oli annettu varoituksia jopa VHF:llä. Tuuli olikin navakkaa jo matkan aikana, mutta päätimme siitä huolimatta suunnata meille tuntemattoman ja etelätuulille avonaisen saaren rantaan, vaikkei se tuuliolosuhteet huomioiden ollutkaan ehkä paras mahdollinen paikka. Saimme siirtymän aikana noin tunnin verran edellämme kulkeneen Rudolfin miehistöltä myös tiedon heiltä aallokossa tippuneesta apuveneen airosta. Toivomus oli, että noukkisimme sen kyytiin, jos siihen Yövedellä sattumalta törmäisimme. Minkäänlaista havaintoa siitä emme kuitenkaan saaneet.

Muun muassa suojainen tulipaikka, suuri puukasa sekä huussi kuuluivat Kaposaaren varustukseen.

Varsin heiveröisen oloiseen ja muutamia lautoja menettäneeseen Kaposaaren laituriin kiinnittyminen piti olosuhteista johtuen hoitaa todella varovaisesti ja myös yöhön varauduin kyljestä poijuun menevällä haruksella. Saaren rannan tapahtumista ei köysien kiinnityksen jälkeen ole suuremmin kerrottavaa, sillä pian grillikatoksessa järjestetyn iltapalan jälkeen menimme kaikki nukkumaan, jotta aamulla löytyisi taas virkeitä laivailijoita matkaa jatkamaan.

Yöllä neljän aikoihin heräsin taas kerran varmistamaan kiinnitykset. Siirsin samalla myös kumiveneen Tähden perään, pois kyljeltä hakkaamasta. Kaikki oli kuitenkin kiinnitysten osalta kunnossa, joten jatkoin tämän jälkeen unia aamuun asti.

Ennen seuraavan päivän lähtöä tarkasti konemiehistö tapansa mukaan kaikki konehuoneen neljä öljyn mittatikkua. Lisäystarvetta havaittiin vain voiteluainetta edelleenkin vuotavassa ruiskutuspumpussa. Sen alle on lähtövalmisteluiden yhteydessä myös päivittäin vaihdettava paperinpalanen, joka imee valtaosan koneen kylkeä pitkin valuvasta öljy/polttoaineseoksesta. Keväällä tehty ruiskutuspumppuremontti ei siis tuottanut toivottua lopputulosta ja poistanut vuotoa. Tästä johtuen kyseinen operaatio on edessä taas syksyllä.

Lähtö Kaposaaren laiturista piti eilisestä edelleenkin voimistuneen tuulen takia suunnitella myös huolella. Syvää vettä oli kyllä jokapuolella, mutta minua pelotti edelleenkin laiturin kestäminen. Se kun oli meistä nähden tuulen alapuolella. Irroittelinkin Tähden poikkeuksellisesti ensin laiturista. Sen jälkeen annoin aluksen liukua poijuköyden varassa osittain pois laiturista, ennen kuin irroitin köyden kumiveneen avulla poijusta. Näin sain Tähden olemaan nojaamatta liikaa laituriin.

Tämän jälkeen ei tapahtunut muuta kuin leppoisaa ajelua kohti jo mainittua Ristiinaa. Jossakin vaiheessa matkaa Jungmannit laitettiin äyskärin kanssa ja tietenkin pelastusliiveihin puettuina perässämme roikkuvaan kumiveneeseen, joka täytyi yöllisen vesisateen jäljiltä tyhjentää vedestä. Tällä hommalla oli hauskanpidon lisäksi myös sellainen motiivi, että matkavauhdilla ajaessa kumiveneen kokka nousee sopivasti sen verran ylös, jotta kaikki vesi valuu perään ja äyskäröinti helpottuu.


Ennen kumiveneen tyhjennystä oli pakoputken kylkeen sulanut äyskäri muotoiltava puukolla uudelleen.
Ristiinaan tullessa ei suurta vierasvenelaituriin kiinnitettyä Rudolfia voinut olla huomaamatta. Aluksen uutuuttaan kiiltelevä maalipinta sai Tähtimiehistön jopa hiukan kateelliseksi, sillä merellä käynti oli jättänyt jälkensä ulkoasuumme. Kokoa ja näköä on kuitenkin turha alkaa sen enempää aristelemaan ja niinpä parkeerasimme näytösluontoisesti itsemme hyvässä myötätuulessa Rudolfin etupuolelle jääneeseen ahtaaseen rakoseen. Hienosti Tähti sinne sujahti, vaikka väli oli vielä parin päivän takaista Puumalankin laituripaikkaa pienempi. Suurempia kolinoita ei ilmeisesti myöskään ympäristöön kuulunut, sillä viereisessä aluksessa ei vielä laiturille noustuammekaan syntynyt minkäänlaista elonmerkkiä.

M/s Rudolf Ristiinassa.
Hetkisen perästä Rudolfin kipparin iloiseen hymyyn puettu naama kuitenkin ilmestyi oviaukosta ja niin julistettiin Tähtivierailu alkaneeksi. Melkein heti alkajaisiksi meille lausuttu saunakutsu otettiin miehistössämme suurella ilolla vastaan. Olisihan nyt tarjolla toisella kannella sijaitseva oikea näköalasauna! Sitä ennen oli kuitenkin tehtävä kumiveneellä kauppareissu ja valmistettava päivällistä. Pienet ettonetkin taisi osa porukastamme siinä välissä vetäistä.

Vaihdoimme myös paikkamme sivuaallokon takia vielä illemmalla laiturin pohjoispuolelle, jossa laitoimme perän poijuun ja keulan laituriin. Tuulen takia minun oli kahteen kertaan yritettävä saada köysi kiinni poijuun ennen kuin se onnistui. Tällä manööverillä saimme kuitenkin nauttia yöunista huomattavasti eteläpuolta rauhallisemmissa olosuhteissa.

Tosin ne unet taisivat jäädä kovin lyhyiksi. Kömmin nimittäin vasta joskus neljän jälkeen yöllä takaisin Tähdelle uimisesta virkistyneenä, saunassa puhdistuneena ja maha (ja ehkä pääkin) täynnä Rudolfin tarjoilua. Erittäin mukava ilta oli kuitenkin takana ja monta mielenkiintoista tarinaa aluksen mittavasta rakentamisurakasta oli taas jäänyt mieleeni. Suuri kiitos tästä kaikesta Rudolfin väelle!

Rudolf ja Tähti sekä välistä pilkistävä valtamerilläkin seilannut Serenada.

Ristiinan muistoihin kirjattiin myös laiturilla tapahtunut kohtaaminen mikkeliläisen maailmanympärpurjehtijan Jendrek Prusakin kanssa. Jutustelin hänen kanssaan hyvän tovin veneistä, purjehduksesta ja myös tästä harrastuksesta kirjoittamisesta. Koin myös pienen piston sydämmessäni hänen todetessaan osaksi huumorimielessä, että tietyllä tavalla Me blogikirjoittajat veimme hänen kaltaisilta reissaajilta kirjoitustyöt julkaisemalla tarinoitamme ilmaiseksi. Hän kun oli vuosia sitten kirjoittanut reissuistaan juttusarjaa Venelehteen ja saanut sillä tavoin katettua osan matkakustannuksista. Eipä ole tullut harrastelijakirjoittajana tuollaistakaan pointtia suuremmin ajateltua, vaikka tottahan se varmasti on.

Ristiinalainen M/s Hans oli saanut laiturikaverikseen hienon helsinkiläisen aluksen, jonka nimeä en näistä kännykkäkameralla otetuista suttuisista valokuvista saanut ongittua selville.


Kuvanlaatu ei kyllä tee oikeutta myöskään hienolle s/s Warkaudelle, jonka kuvasimme samaisella kauppareissulla. Pahoittelen asiaa!

Myös sellainen pääkoppaani tallentunut ja minulle täysin uusi asia tuli Herra Prusakin kanssa keskustellessa julki, että hän koki saaneensa tehdä osan matkoistaan purjehduksen varsinaisena kulta-aikana 1980-90 luvuilla. Tällä Herra Prusak tarkoitti karrikoiden sitä, että tuolloin vielä pystyi parkeeraamaan johonkin marinaan hetkiseksi tai joskus pidemmäksiskin aikaa ilman, että joku oli heti perimässä siitä rahaa. Ylipäätään purjehdusharrastus oli silloin hänen mukaansa enemmän purjehduksen ehdoilla tapahtuvaa toimintaa, kuin ylihinnoiteltua ja -mainostettua sekä turboahdettua elämysmatkailua.

Tästä juttutuokiosta minulle jäi muistoksi myös käteeni laitettu 4.7.2006 julkaistu Viva-lehden numero, jossa kerrotaan lyhykäisyydessään Prusakien - Seijan ja Jendrekin tarina. Laitan jutun tänne plogiini jahka ehdin. Suosittelen lämpimästi lukemaan!

Sekin on tässä yhteydessä vielä pakko sanoa, että Tähtimiehistön kesän viimeisellä risteilyllä kokema kaihoisa tunnelma ei ainakaan vähentynyt tämän artikkelin luettuamme. Olen ehkä kuvaillut näitä asioita jo joskus aiemmin, mutta jokaisen veneilykesän lopussa, Tähden kiinnittyessä kotisatamaan ja kuivan maan arjen alkaessa taas rullaamaan, tunnelma on jo ainakin viikon verran etukäteen todella haikea. Jotenkin se yhdistyy siihen samaan fiilikseen, mitä muistan ainakin itse kokeneeni esimerkiksi lapsuuden kesäleireillä. Leiriviikon aikana olit tutustunut uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, ehkä jopa ihastunut johonkin eri paikkakunnalta olevaan, ja sitten hetkisen perästä kaikki oli auttamattomasti ohi.

Lapsena et tietenkään voinut asialle yhtikäs mitään. Ja vielä näin aikuisenakin olemme näköjään voimattomia ainakin arjen oravanpyörän edessä. Vaikka Prusakien jutussa reissu oli vielä paljon meidän matkojamme pidempi niin silti.. Ei auta muuta kuin lakonisesti ja kliseisesti todeta, että kaikki näköjään päättyy aikanaan!

Kirkkotaipaleen avokanava.


Kirkkotaipaleen ja Varkaantaipaleen avokanavat kuuluivat seuraavan päivän reittipisteisiimme. Ne läpäistyämme suunnistimme Anttolan tylysti ohittaen suoraan Luonterille. Korvensaaren rantaa käytiin hetkisen aikaa tutkailemassa, mutta edelleenkin etelänsuunnalta navakasti puhaltanut tuuli, sai meidät lopulta ajamaan viime vuodelta tuttuun Vartiosaareen. Sen sisälle jäävä lahdelma tarjosi juuri sopivasti suojaa puhurilta.

Varteussaari/Vartiosaari.


Viron ylpeys s/s Suur Töll hinaustehtävissä Vartiosaaren rannassa.

Kolmiyhteys grillaus-sauna-uinti toteutettiin myös Vartiosaaressa. Vähän jutustelimme myös viereisen purjeveneen miehistön kanssa ennen kuin vetäydyimme koijiimme. Aamulla olisi nimittäin taas edessä aikainen lähtö. Sen aiheutti pitkä paluumatka kotisatamaan Imatralle. Matkan kestoa lisäsi vielä entisestäänkin pakollinen piipahdus Puumalassa, jonne automme oli Kemmakkaviikonlopun tiimellyksessä saatu ajettua.

Suunnitelmamme kuului kokonaisuudessaan seuraavasti. Ajo Puumalaan, jossa vielä tankkaus ja septintyhjennys. Sitten kipparin yksinään suorittama siirtoajo Niskalammille. Muille oli nimittäin annettu vapautus tästä urakasta. Heidän huolenaan oli sen sijaan auton ajaminen Imatralle ja palkintona siitä, käynti kylpylässä.




Edellä kerrottu toteutettiin vajaassa kahdeksassa tunnissa. Ensin rauhallista 6,7 solmun vauhtia 2 1/2 tunnissa Puumalaan, sitten manöveerailut siellä ja sitten neljässä tunnissa ja vartissa 7,7 solmun vauhdilla Imatralle. Aamupäivällä näimme taas norpan Vierunselällä ja iltapäivällä kuulin VHF:n kautta m/s Puijon saapuvan Puumalaan etelästä heti meidän sieltä lähtömme jälkeen. He taisivat vain ajaa Kaupinsaaren länsipuolista syväväylää, joten näköyhteyttä en heihin saanut. Hätinvirralla vastaan tulivat myös puskija-Hanhi ja Liikenneviraston upea edustuskäytössä oleva Höyrylaiva-Saimaa.


M/s Hanhi

S/s Saimaa

Lopulta Tähti kiinnittyi kiltisti omalle paikalleen Imatran Niskalammin kotisatamaan. Kaikki järjesteltiin seuraavan parin tunnin aikana kuntoon laivan "jättöä" varten ja haikeat, mutta kiitolliset jäähyväiset jätettiin tuntimittarin osoittaessa lukemaa 348,6h. Tämän kauden osalta käyttötunnit ovat siis tällä hetkellä lukemissa 166h.

Mainitsin niistä meren jättämistä jäljistä.. Ei tarvitse ensi vuonna miettiä mistä ruosteenpoiston ja maalausurakan aloittaa.