perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tähtivierailu m/s Rudolfilla Valkealassa

Kehuskelin edellisessä julkaisussa saaneeni vertaistukea laivahommien ajoittaisen sujumattomuuden aiheuttamaan mielipahaan. Viittasin tällä siihen, että vietettyäni jokin aika takaperin pari tapahtumarikasta vuorokautta Tähdellä - Saimaan vielä jääpeitteisillä vesillä - minulle tarjottiin mahdollisuutta poiketa kotimatkalla katsomassa Päijänteeltä rakennettavaksi Valkealaan siirtynyttä m/s Rudolfia. Suuren projektin vaiheista kuultuani omat pienet vastoinkäymiset alkoivat tuntua suorastaan mitättömiltä. Kaiken huippuna kyseisen aluksen (ent. Kettinki VI -proomu) parissa siellä puuhaileva - tai pitäisikö sanoa urakoiva - Herra Koskinen otti minut vastaan oikein kahvien ja baakelsien kera, joten olo oli kyllä perille saapuessani enemmän kuin tervetullut.


Rudolf Päijänteellä ennen kuljetusta Valkealaan.



Tuossa kuva Erottelu ja varppaus -kirjasta sivulta 114. Kuten kuvateksti kertoo on kyseessä Väinölän konepaja, jonka laituriin kiinnitettynä näyttäisi olevan jokin Kettinki -proomuista.







Kolmatta tuntia vein tällä pysähdykselläni omistajan kallista remonttiaikaa. Siinä ajassa sain kuitenkin kuulla varsin kattavan selvityksen monista siihen mennessä läpikäydyistä työvaiheista. Herra Koskinen kertoi hankkineensa aluksen perheelleen Päijänteeltä syksyllä 2014, tarkoituksena laskea se valmistuttuaan Saimaan aaltoihin. Kuten ensimmäisestä kuvasta saattaa huomata, ulkoisesti Rudolf oli jo silloin pari vuotta sitten varsin valmiin oloinen, vaikka sisärakenteet olivatkin melkein kokonaan tekemättä. Laivan vaihteiden ja koneen kierrosten säätelykin oli pitänyt tuolloin, Jämsänkoskelta Lahteen suoritetulla 13 tuntia kestäneellä siirtoajolla, hoitaa takakannelta käsin. Luonnollisesti tietenkin ylhäältä komentosillalta kuuluneiden käskyjen mukaan.

Tämän matkan kipparina oli muuten toiminut aluksen edellinen omistaja, joka on myös siihen asti tehtyjen ja tuolloin jo 14 vuotta kestäneiden rakennustöiden suorittaja Herra Heinonen. Enemmän kuin kipparihatun noston arvoisen urakan on kyllä hänkin aluksen parissa tehnyt, saatettuaan puoliksi upoksissa olleen proomun nykyiseen edustavaan hinaajalookiin. Kaikki tässä kirjoituksessa olevat proomuaikaiset kuvat ovat muuten hänen ottamiaan.


Tässä lähtökohta vuosia takaperin.




Lavettikuljetuksen ja pukeille noston jälkeen suurin yksittäinen homma Valkealassa on ilman muuta ollut pohjan pellityksen uudelleen tekeminen. Sen oli uusi omistaja päättänyt monen asiantuntijan kanssa keskusteltuaan hoitaa ns. tuplinki-rakenteena, joka tarkoittaa uuden pellityksen lisäämistä vanhan päälle. 22 kappaletta eli pinta-alaltaan noin 100m2 tähän hommaan tarkoitettua 3000x1500x5mm (n. 180kg/kpl) kokoista pohjalevyä olivat sisältyneet kauppaan ja seuranneet näin ollen aluksen mukana Valkealaan. Vaikka levyistä aiheutuva noin 4 tonnin painonnousu ei kovinkaan paljon vain metrin syväyksellä varustettua tasapohjaista Rudolfia hetkauta, niin olipa omistajan pyynnöstä kuitenkin laadittu oikein laskelmakin syväyksen lisäyksestä. Vastaus oli ollut suurpiirteinen "pari senttiä".

Mutta palataanpas vielä tuplinkiin. Kovasti sen tekeminen nimittäin kuului Herra Koskistakin mietityttäneen ennen urakkaan ryhtymistä. Onkin aivan totta, että kyseisestä rakenteesta kuulee valtavasti hyvin erillaisia mielipiteitä, jos asian ottaa esille laivamiesten kesken. Kaikki varmaan ymmärtävät, että tällainen "keskustelu" tuskin on ainakaan vähentänyt omien ratkaisujen ja valintojen punnitsemista. Samanlaista puntarointia on varmasti sisältynyt myös siihen tosiasiaan, että tällaisen projektin itsellesi ottaessa, otat harteillesi myös vastuun jo jonkun toisen onnistuneesti aloittamasta remontista. Joka tapauksessa ymmärsin Herra Koskisen kertomasta, että arvokasta tämä kaikki pohdiskelu ja jutustelu on kuitenkin ollut, ja monet tämän mielipiteiden vaihdon esille tuomat näkökohdat on varmasti laivanvarustajan aivoissa harkittu ja punnittu loppuun asti ennen töihin tarttumista.



Ehkä juuri tästä samaisesta perinpohjaisesta punnitsemisesta johtuen Rudolfiin on myös tulossa erinäisiä varsin mielenkiintoisia rakenteita. Yksi mielenkiintoisimmista on ilman muuta ns. juoruputkien asentaminen vanhan pohjan läpi ennen uuden pellityksen tekemistä. Näiden kierrekorkilla varustettujen eräänlaisten tarkastuskaivojen kautta "välipohjaan" pääsee nimittäin kurkistamaan käytännössä milloin vain. Näin ollen sinne ilmestyneen mahdollisen järvi- tai kondenssioveden ei pitäisi päästä laivuria yllättämään missään tilanteessa.



Valkealassa lokakuussa 2014 ja projekti vasta alussa.




Vanha pohja oli ostohetkellä vesitiivis, mutta Valkealassa tehty hiekapuhallus puhkaisi siihen konehuoneen seutuville pari pientä reikää. Uudelleen levytetystä pohjasta huolimatta myös nämä kohdat on tarkoitus paikata ja tehdä levytysten välisestä tilasta täysin vedenpitävä. Herra Koskinen tuumaili jopa aikovansa koeponnistaa rakenteen paineilmalla ennen ulkopuolen hiekkapuhallusta ja maalausta.

Tässä näkyvät hyvin vanhan pohjapellityksen läpi kulkevat tarkastusputket.

Ja tässä putki alhaaltapäin.
Yksi kuudesta painolastibetonin ja vanhan pohjalevytyksen läpi poratusta tarkistusputkesta.



Todetakseen jo aiemmin alukseen samalla tuplinkiperiaatteella tehtyjen muutamien ratsupaikkojen takaisen vanhan levytyksen kunnon, oli myös eräs tällainen kohta sekä vesirajan ylä- että alapuolelta koemielessä leikattu auki. Pelti, ties miten vanhan rakenteen sisällä, oli ollut käytännössä vain hienossa pintaruosteessa, mutta muuten täysin ehjä. Tämä oli luonnollisesti vahvistanut uskoa oikein tehdyn ja tiiviin tuplingin toimivuuteen.







Uusien levyjen taivuttamiseksi pohjaan oli myös keksitty ennakkoluulottomasti Pelle Pelottoman hengessä sangen mielenkiintoinen menetelmä. Vanhat pumppukärryt oli nimittäin valjastettu tähän tehtävään. Yläpuolisista kuvista selviää parhaiten tämä innovaatio. Levyjen vesirajan yläpuolelle tuleva yläpää oli puolestaan pakotettu muotoon traktorikaivurilla, ketjutaljalla ja ns. koiralla. Tästä voi hyvin huomata, että ainakaan aivoja ei ollut heitetty narikkaan tätä hommaa tehtäessä, vaikka eräs urakassa irtipäässyt ketjutaljan ketju olikin sitä jossakin vaiheessa yrittänytkin aivan kirjaimellisesti tehdä.



Koiraa käyttämässä.


Koiranäyttely.

Uudelleen pellitettyä pohjaa tyyrpuurin puolella.



Laivan eristys on hoidettu reilusti vesirajan alapuolelta ylöspäin aina kattoon asti ruisku-uretaanilla. Talviasuttavaa ei ole Rudolfista ollut tarkoituskaan tehdä, mutta kondenssion estoon vähintään tarvittava noin 30-35mm eristevahvuus on silti miltei joka puolella. Seinän sisävuorauksen ja eristeen väliin on myös jätetty ilmatila, joka tuulettuu pystysuuntaisen koolauksen ansiosta ylös- ja alaspäin.





Suuren keskisalongin sisustustyöt olivat kyläilyni aikaan jo alapuolisen kuvan osoittamassa vaiheessa. Eristys oli siis tällöin jo monelta osin päässyt piiloon ulkopuolisien katseilta. Septi- ja harmaavesisäiliöt ovat myös jo jääneet rakenteiden alle aivan kuten sähköjen kaapeloinnitkin.






Pienempi keulan nukkumahyteistä.


Suurempi keulahytti.


Rudolf, joka on muuten saanut nimensä Kettinki-proomujen omistajan Kymin uittoyhdistyksen hallitukseen kuuluneen Yhtyneiden Paperitehtaiden toimitusjohtajan Rudolf Waldenin mukaan, on varustettu hiukan normaalista poikkeavasti kahdella moottorilla ja potkurilla. Kumityynyjen varassa olevat Deutzin ilmajäähdytteiset koneet ja niiden perässä olevat merikytkimet, jotka murrosnivelillä on kytketty potkurinakseleihin kiidättävät 20,80 x 4,98 x 1,0m kokoista ja 43 tonnin painoista rovia parhaimmillaan yli kahdeksaa solmua. Järkevä matkavauhti oli taannoisella siirtoajolla kuulema ollut noin 6,5-6,9 solmun kieppeillä ja tällöin moottorien yhteiskulutukseksi tunnissa oli laskettu hurjat 7 litraa! Aluksen kokoon suhteutettuna varsin taloudellista ajoa siis.

Takatäkin jo umpeen hitsatusta reiästä konehuoneeseen nostettiin kuution vetoinen polttoainesäiliö ja generaattori.







Kaksois-Deutzit, joiden peränpuolella uusi rosterinen polttoainesäiliö. Sen takaa pilkistelee myös jo edellisessä kuvatekstissä mainittu kaukokäynnisteinen generaattori.
Kettinkin VI:n sisaraluksia on kuulema vielä muutamia muitakin liikenteessä Päijänteellä. Alunperinhän Kymin lauttausyhdistyksellä on ollut niitä seitsemän kappaletta. Osa puu- ja osa teräsrakenteisia. Toinen näistä jäljellä olevista on Villiruusu niminen huvialus Lahdessa ja toinen puolestaan on vaajakoskelaisella laivuri Hildenillä työaluksena. Ainakin tuon ensimmäisen tunnistaa vielä proomujen alkuperäisestä tasaperästä. Sen sijaan jälkimmäisestä ei oikein ole tarkempia havaintoja.

Kettinki proomuista löytyy hiukan lisää tästä maritimeforum.fi -linkistä.

Laitan tähän myös linkin Laivuri Koskisen facebook-sivuille, jos haluatte seurailla laivaprojektin etenemistä tai olla häneen suoraan yhteydessä.










Katsokaas vielä lopuksi, mitä tämän Rudolfiin tulevan pohjaventtiilin rungossa lukee? Vahvaa historian siipien havinaa..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.