Aku-myrsky Saimaalla

Tässä ollaan tammikuun toisella viikolla varsinkin länsirannikolla ja merellä myllänneen Aku-myrskyn jälkeisenä aamuna Peräsaaressa Saimaalla. Tähti on vierallut täällä aiemminkin, mutta kerrottakoon, että paikka sijaitsee Kyläniemen eteläpuolella noin puolitoista meripeninkulmaa Kutveleen avokanavasta lounaaseen. Ai mitenkö tänne päädyttiin? No..

Vuoden vaihtuessa ja tammikuun 2018 alkaessa, eivät kelit Suomessa muuttuneetkaan talvisemmiksi, kuten moni oli otaksunut. Lunta oli maassa varsinkin Itä-Suomessa ja tykkylumen vaivaamassa Kainuussa jo reilusti, mutta lämpötila Etelä-Karjalassa, Imatran ja Lappeenrannan suunnalla, oli siitä huolimatta pysytellyt lähes poikkeuksetta nollan kieppeillä. Tästä johtuen Saimaan vesistö ei pohjoisosiaan lukuunottamatta ollut saanut pinnalleen juuri minkäänlaista jääpeitettä vaan järvien vedet lainehtivat vapaina. Tähtivarustamon piirissä sikisikin tästä johtuen ajatus käydä vielä vesillä huviveneilylle hyvin poikkeukselliseen aikaan tammikuussa.

Kipparin ominaisuudessa vilkuilin säätiedotuksia tietenkin jo kotona matkasuunnitelmia tehdessäni. Olin hyvin tietoinen siitä, että juuri reissulle varattuina päivinä puhaltaisi Ilmatieteenlaitoksen ennustama kova ja jopa myrskylukemiin nouseva lännen ja lounaan puoleinen tuuli. Pahin myräkkä näytti kuitenkin väistävän Saimaan alueen ja pyörivän enemmänkin merialueiden ja länsirannikon harmina. Niinpä uskaltauduin matkaan ja valitsin tämän kertaiseksi kohteeksi jo mainitun Peräsaaren. Kuten ehkä edellisiltä käynneiltämme saatatte muistaa, sen itärannalla oleva ja koiliseen päin aukeava suojainen lahti ei tarjoa vierailijoille laituria. Keula on kuitenkin mahdollista ajaa hiekkaiseen rantaan ainakin lahden perukan oikeassa eli lounaisnurkassa olevassa kaislattomassa kohdassa. Toinen mahdollisuus on tietenkin ankkurointi keskelle lahdukkaa, mutta sekin on muistaakseni jo kerran koettu. Kolmas minua jo pitkään kiehtonut ja tällä kertaa kiinnostavimmalta tuntunut vaihtoehto oli kylkikiinnitys lahden itäpuolella olevan, lähes pystysuoran kallioseinämän viereen.

Navakan tuulen ja muutaman pakkasasteen takia, olosuhteet ensimmäistä kertaa kyseiseen kohtaan ja vieläpä yhden hengen miehistöllä suoritettavalle kylkikiinnitykselle, olivat kuitenkin vaativat. Pimeyskin ehtisi tulla ennen kuin oltaisiin lähelläkään saarta. Mahdollisiin jäihinkin piti tietenkin varautua, ainakin itse poukamassa. Automatkalla tuli myös mieleen luotettavien kiinnityspaikkojen löytyminen, lumisen ja mahdollisesti myös liukkaan kallion laelta. Muistikuvien mukaan sellaiset siellä kyllä olisi, mutta täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ollut. En oikein tiedä, mistä näitä kaikkia asioita puntaroidessa mieleen pälkähti tavoista poiketen testata ennen lähtöä varmuuden vuoksi myös ankkupelin toimivuus? Saisinpahan ainakin Tähden ankkuroitua, jos mikään muu vaihtoehto ei toimisi.

Ja toden totta! Etutäkillä tapahtuneen pienen riuhtomisen jälkeen sain todeta ankkurinlaskukoneiston olevan niin totaalisesti jäässä, että olin melkein jo vaihtamassa matkakohdetta, kunnes laiturille saapasteli eräs Sissi -laivan kippareista. Hän osasi kertoa minulle hyvien kiinnityspisteiden eli kallion raoissa kasvavien puiden löytyvän siltä kohtaa Peräsaarta helposti ja vieläpä tarpeeksi läheltä, jopa kannelta käsin tapahtuvaa kiinnittäytymistä ajatellen. Näistä sanoista rohkaistuneena lähdinkin kaiken valmiiksi saatuani illalla noin kello kuuden aikaan matkaan. Tein tietenkin myös varasuunnitelman ankkuripelin sulattamiseksi hätätilanteessa. Komentosillalta löytyvän -40°C tuulilasinpesunesteen avulla se varmasti onnistuisi, jos tilanne kävisi jostakin odottamattomasta syystä todella tukalaksi.

Tässä on käynnissä jäätyneiden köysien irroitus takatäkin pollareista.

Seurailin alkuun reitille sattuneita pieniä jäälauttoja väistellen Mietinsaaren pohjoispuoleista väylää aina Kuisaaren eteläpuolelle asti, jossa pyöräytin ruorin oikealle ja käänsin Tähden kohti pohjoista. Näillä paikkein Koirasaarenselän yli puhaltava tuuli nostatti jo melkoisia laineita. Sääaseman paristot olivat ehtyneet, joten tarkkaa lukemaa puhurin nopeudesta en osaa Teille antaa. Varmaa kuitenkin on, että pitkälti toisella kymmenellä liikuttiin. Suuren ja Pienen Lintusaaren itäpuolelta löytyi kuitenkin suojaisempi reitti, jota pitkin kulkemalla onnistuin välttämään pahimman kylkiaallokon. Siitä huolimatta Tähti keikkui melkoisesti ja laineet lensivät useaan otteeseen täkille.

Saarien pohjoispuolella palasin takaisin läntiselle kurssille. Tällöin alkoivat komentoisillan etuikkunat ottamaan vastaan keulan heittämiä vesisuihkuja ja tottakai ne alkoivat jäätyä ulkopuolelta ja tietenkin myös huurtua sisältä. Tässä vaiheessa sillan lämpöpuhallin laitettiin maksimiasentoon, kesähelteillä käytettävä tuuletin käännettiin puolestaan kierrättämään ilmaa "tuulilasilla" ja konehuoneen ovi alakerrassa pönkättiin auki, jotta kaikki mahdollinen lämpö nousisi ylös ohjaamoon. Näillä eväin onnistuin pitämään näkyvyyden kohtuullisena.

Peräsaaren rantakalliot.

Lähestyessäni lopulta kohdetta alkoi myös lumisade. Viimeisen varttitunnin aikana ei näkyvyys ollut enää kovinkaan kummoinen. Peräsaaren ranta alkoi hahmottua hakuvalon loisteessa tarkemmin oikeastaan vasta noin 100 metrin etäisyydeltä. Onneksi saari kuitenkin suojasi tässä vaiheessa jo pahimmalta myräkältä ja sain ajettua Tähden yllättävänkin helposti ohuiden jäiden läpi oikeaan kohtaan kallion vierelle. Muutama pukkaus koneella ja paapuurin puoleinen kylki oli sitä vasten. Roiskevesien liukastuttamalta täkiltä vain hiukan reilingin yli kurottamalla, sain kuin sainkin kiinni lähimmän männyn oksasta ja onnistuin kiepauttamaan keskilaivaan ennen rantautumista valmiiksi laittamani ja sisällä sulamassa olleen köyden sen ympäri. Lumisen rantakallion laelle ei siis ensivaiheessa tarvinnut edes nousta. Vasta, kun Tähti oli sidottu tällä köydella tiukasti kiinni, menin rantaan heittämieni etu- ja peräköysien luo ja sidoin nekin tukevasti puihin.

Lahteen kerääntynyt ja osittain kovemmaksikin jäätynyt sohjo vaimensi huomattavasti saaren ympäri kiertävien aaltojen voimaa. Siitä huolimatta oli viilarit aseteltava huolellisesti laivan ja kallion väliin, ettei epämielyttäviä kohtaamisia syntyisi. Tätä varten kävin varastamassa styyrpuurin puolelta niitä vielä lisää. Joka tapauksessa, näin oli kuitenkin Peräsaari onnistuneesti vallattu.

Loppuillan käytin syömisen ja saunomisen ohella lukemiseen. Väsymys alkoi kuitenkin painaa jo yhdentoista aikaan ja niin vetäydyin punkkaan. Etuhytin kattoon viime syksynä useamman sadan reiän kautta pursottamani pullouretaani osoitti tässä vaiheessa tehokkuutensa. Tukin vain viltillä ylös komentosillalle vievän portaikon, niin johan alkoi kajuutta lämmetä. Kamiinan lämpöä hyväksi käyttävä ja jo kesällä 2014 laittamani termostaattiohjattu puhallin yhdessä Wickströmin hohkaman lämmön kanssa saivat minut pian nukahtamaan T-paitasiltaan makuupussin päälle. Se on mielestäni talviolosuhteissa oiva saavutus alunperin kesäkäyttöön tarkoitetulle alukselle.

Aamun sarastus.

Seuraavana aamuna tuulen voima oli jonkin verran laantunut, mutta komea maininki löi siitä huolimatta saaren länsirannalle. Kävelin ja valokuvasin lämpimästi toppavaatteisiin pukeutuneena kaikkea nousevan auringon kajossa näkemääni ja mietin samalla, kuinka onnellinen ihminen voikaan olla saadessaan kokea tällaista? Kuin vastauksena kysymykseen kuulin tuulen pauhinan yli pikkulintujen iloista laulua. Olin harhaanjohtavasti ajatellut olevani saaressa yksin, mutta laulunäyte sekä pian sen kuulemisen jälkeen nähty sorsapariskunta ja jonkin pikkunisäkkään yölliset jäljet kertoivat aivan toista.

Pitkälle yli puolenpäivän vietin näissä tunnelmissa aikaani saaressa. Kun lähdön hetki sitten koitti, irroittelin köydet päinvastaisessa järjestyksessä kuin eilen. Ennen turvallista peruutusta ulos lahdesta sai Tähteä tuuppia Wickströmin voimin moneen otteeseen kauemmaksi kalliosta. Aluksen ympärille yön aikana kertyneet jäät eivät oikeastaan muuten menoa hidastaneet, mutta perän kääntäminen keulaa kallioon kolhimatta oikeaan lähtösuuntaan, otti oman aikansa. Kun alus oli lopulta saatu suunnattua oikein, sujui itse peruuttaminen kuten aina ennenkin. Jäättömille vesille päästyäni yritin keulapotkurilla saada kokan kääntymään oikealta käyvään tuuleen, kohti pohjoista. Aluksen vauhdin ja tuulen ansiosta se ei kuitenkaan onnistunut ennen kuin käänsin ruotelin yli oikealle ja laitoin vaihteen eteenpäin. Sen verran tuulessa siis oli vielä tässäkin vaiheessa voimaa, ettei 130kg:n työntöinen keulapotkuri jaksanut liikkeessä olevaa laivaa kylkituulesta vastatuuleen pyöräyttää.

Lähellä ovat vedenalaiset ja -päälliset kalliot.

Lähtö Peräsaaresta.

Aluksi ajelin luoteeseen päin läheisen Heponieniemen länsipuolelle katsastamaan Partiolaisten omistuksessa olevaa laituria, jota olin illalla pitänyt mahdollisena turvasatamana, jos kiinnittyminen Peräsaareen ei olisi millään ilveellä ollut mahdollista. Sen jälkeen käänsin kokan kohti etelää ja kaakkoa tarkoituksena suunnistaa Mäntyselän ja Kaidonselän yli, ohi Pullikaisen, kohti kotisatamaa.

Yritin moneen otteeseen saada kuvaa ajoittain kohdatuista yli metrin korkuisista aalloista, mutta jotenkin ne kuvissa aina näyttävät kovin latteilta.

Toista tuntia ylitin puolipilvisessä säässä näitä jäättömiä selkiä. Jonkun suuremman ahterin takaa käyvän aallon keikauttaessa Tähteä välillä reilumminkin. Jotenkin siinä auringon ajoittain kultaamassa maisemassa taivaltaessa, alkoi reissun lopettaminen tähän, tuntumaan rehellisesti sanottuna poikamaiselta hätäilyltä. Sitä paitsi ennen lähtöä olin puhdistellut aamupäivällä tuulen voimasta sammuneen kamiinan palomaljankin ja nyt se vaikutti toimivan moitteettomasti. Niinpä päätin loppujen lopuksi vielä käydä katsomassa Satamosaaren jäätilanteen ja mahdollisuuksien mukaan jäädä sinne myös yöksi.

Voimakas kylkiaallokko heiluttaa Tähteä Satamosaaren sisääntuloväylän suulla.

Tokihan siellä jäitä oli, kuten kuvista näette. Tähti kuitenkin puski parin suuntauksen jälkeen tiensä laituriin ja sain kaikessa rauhassa laittaa köydet pollareihin jäiden pitäessä sitä paikallaan. Tässä video siitä manööveristä. Kymmenen minuuttia annoin tämän jälkeen vielä potkurin pyöriä, jotta avattu reitti puhdistuisi jäistä, eikä se näin ollen umpeutuisi eilisestä kiristyneen pakkasen vaikutuksesta tulevan yön aikana aivan niin helposti. Siinä samalla otin vähän hiukopalaa ja kaivoin pistosahan ja kulmahiomakoneen esille, tarkoituksena aloittaa lupauksistani huolimatta styyrpuurin vanhan törmäyslistan poistourakka jo ennen kevään tuloa. Jonkin verran sainkin asiaa edistettyä, ennen kuin invertteri alkoi kiukkuilemaan huviakkujen alhaisen jännitteen vuoksi. Yön jäljiltä se ei Peräsaaressa ollut kuin vaivaiset 11,3 volttia. Ajomatkan aikana jännite luonnollisesti nousi, mutta rälläkän aiheuttaman kuormituksen johdosta eivät akut pystyneet silti tarjoamaan tarvittavaa jännitettä pahimpiin piikkeihin. Tästä harmistuneena laitoinkin muutaman yrityksen jälkeen pillit takaisin pussiin ja lähdin etsimään rannasta klapeja. Kotoa tuomani uudet saunapuut kun olivat epähuomiossa unohtuneet Niskalammille. Saaren puuvarannot olivat kuitenkin poltettu loppuun vihon viimeistä kalikkaa myöten. Ei puukatoksesta, ei tulipaikalta eikä myöskään saunasta, löytynyt ainoatakaan poltettavaksi kelpaavaa pölkkyä, jolla olisin voinut jatkaa vähiin käynyttä puuvarastoani. No sekös laivuria harmitti!

Ei siinä sitten lopulta auttanut, kuin käynnistellä pimeäajossa mukavasti auttava - ilta oli siis tässä vaiheessa jo saapunut - karttaplotteri ja kaikki muukin tarvittava laitteisto uudelleen ja peruuttaa Tähti ulos satamapaikaltaan. Eihän sitä nyt ilman saunaa saareen jäätäisi! Vaikka hampaita asian takia hiukan kiristelinkin, niin seuraavana Niskalammin kotilaiturissa vietettynä yönä kiittelin lopulta tätä ratkaisuani, sillä neljän aikaan alkoi konehuoneen palohälytin huutamaan kamiinan tuprauttaman savun takia. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että polttoainetta oli jostakin syystä päässyt liian paljon palomaljaan ja liekit löivät komeasti pitkälle piippuun asti. Siitä huolimatta kiertoveden lämpötila oli vain vaivaiset 30°C, kun sen pitäisi näissä olosuhteissa olla 60-80°C. Tämän johdosta napsautin kamiinan pois päältä ja kytkin lämpöpuhaltimen rannasta kaapelia pitkin tulevaan verkkovirtaan ja jatkoin keskeytyneitä uniani aina aamuun asti.

Äkämystyneen kamiinan piipustaan heittämää nokea takakannella.

Minulla ei ole ollut tarkkaa tietoa merivesipumpun rakenteesta. Pumppu on myös ajaessa tihkuttanut vettä jo pari vuotta. Tästä syystä aukaisin sen tiivistystä varten vielä ennen kotiinlähtöä.

Sen verran paneuduin muutamien muiden hommien lisäksi myös lämmitysongelmaan vielä aamulla, että kurkkasin taskulampulla kamiinan sisälle. Siellä näyttikin vahvasti siltä, että palomaljan päällä olevat vesikierron putket ja piippu ovat nokeentuneet niin pahasti, että ilman koko komeuden avaamista ja täydellistä nuohousta ei lämmittämistä kannattaisi enää yrittää. Sikäli ongelma tuli oikeaan aikaan, että olin jo illalla päättänyt laittaa lopullisesti Tähtivarustamon oven säppiin kaudelta 2017. Kolmannen kerran "tälle syksylle" laittelinkin tämän jälkeen aluksen talvikuntoon ja lähdin ajelemaan tyytyväisenä kohti kotia ja laivurin talvilomaa.

Jäät tulivat Niskalammille yön aikana.

Blogin jatkosta vielä sen verran tähän loppuun, että olen päättänyt Teidän lukijoiden antaman palautteen johdosta jatkaa kirjoittelua vielä ensi syksyyn asti, jolloin tätä tarinointia on jatkunut yhteensä jo viisi veneilykautta. Painotan vielä sitä, että vaikka toki näen Tähtilaiva-blogin vierailijalaskurin käyvän tasaisen varmasti noin sadan lukijan päivävauhtia ja huomaan näiden tarinoiden selvästi kiinnostavan ihmisiä, niin nimenomaan Teidän jatkamaan kannustavilla palautteilla oli suuri vaikutus tähän päätökseen. Joten kiitos niistä ja siitä, että olette jaksaneet pysyä kanavalla. Toivottavasti pysytte jatkossakin!

Suomen Höyrypursiseura ry:n Korsteeni -lehti.

Jos joskus ennenkin olen lukenut mielenkiintoisia laiva-aiheisia julkaisuja, niin ainakin vuoden 2017 Suomen Höyrypursiseura ry:n Korsteeni -lehti on sellainen. Ai miksikö kerron tästä? No.. Sain kyseisen, hiukan prameampaan ja selkeästi vuosia kestävään säilyttämiseen kannustavaan painoasuun puetun ja aika tarkalleen 130 sivua sisältävän massiivisen lukupaketin yllätyksekseni lahjaksi s/s Unnukka -laivan kipparilta juuri ennen joulua. Tähdelle mennessäni minua kehoitettiin ystävällisesti, mutta päättäväisesti poikkeamaan Lappeenrannan kohdilla muutaman ratin käännön verran sivuun kuutostietä pitkin kulkevalta reitiltäni ja noutamaan itselleni oikeasti laadukasta talviluettavaa.

Ja pakko on todellakin myöntää ja mainostaa myös Teille, että näin todellakin on! Parin viikon ajan kaikki liikenevissä ollut lukuaika on nimittäin kulunut lehden sivuja käännellen. Osa etäisemmin ja osa lähemmin tuttuja aluksia sekä monia paikannimiä, on voinut suurella ilolla ja mielenkiinnolla bongailla monelta osin hienosti tarinamuotoon kirjoitettuista artikkeleista. Toki lehti kertoo Suomen Höyrypursiseuran aktiivisesta toiminnasta vuonna 2017, mutta vielä sitäkin enemmän ilahdutti varsin kattava raportointi kaikesta muustakin laivaharrastajaa kiinnostavasta. Esimerkkinä mainittakoon seuran aluksien kunnostusten etenemiset, eri vesistöjen laivojen kuulumiset, uusien höyrykirjojen esittelyt tai vaikkapa vanhat laiva-aiheiset lehtileikkeet. Niin ja ne laivakuvat. Niitä on paljon ja monet vieläpä hyvin edustavia.

Tämän vuoden Korsteeni -lehden pääaihe on kuitenkin laivaliikenteen tapahtumat Suomessa itsenäistymisvuonna 1917. Kuten arvata saattaa, niin vilkastahan vesiliikenne on tuolloin vielä heikon tieverkon omaavassa maassamme ollut. Liikkeellä olleiden noin 750:nen höyrykäyttöisen sisävesialuksen lisäksi uusia, etenkin puurunkoisia höyrylotjia, kerrotaan valmistuneen vuoden aikana kymmeniä. Toki myös monet vanhat ovat vaihtaneet syystä tahi toisesta omistajaa.

Vaikka Ensimmäisestä maailmansodasta johtuva elintarvikepula ja talouden taantuma alkoivat vaivata Suomessa toden teolla itsenäistymisvuoden kuluessa, niin halkojen vientibuumi Venäjälle oli vielä keväällä, ennen ruplan kurssin romahtamista, voimissaan. Huippuvuonna 1916 Saimaalta kanavan kautta kerrotaan laivatun halkoja pääasiassa St. Petersburgiin noin miljoona pinokuutiometriä eli mottia. Siis kolmannes koko maamme halkoviennistä. Sen lisäksi, että Korsteeni kertoo tällä tavoin laivaliikenteen koko maalle tuottamasta taloudellisesta hyödystä, kerrotaan myös pienemmistä "arkisemmista" tapahtumista.

Esimerkiksi matkustaja-aluksista kirjoitetusta selviää, kuinka sisävesillä moni menetti laivassa nukkuessaan varkauden myötä lompakkonsa. Liekö hirsiä vedelty tällöin laivan kolmannen luokan salongissa eli roihalassa, kun näin on päässyt tapahtumaan? Ja mitäpä luulette, onko väkijuomilla ollut osuutta asiaan? Menetyksiä tosin sattui myös muualla, sillä joidenkin hinaajien kansimiehien kerrotaan litistäneen varpin väliin myös jonkin raajansa. Muutama kesän aikana sattunut hukkumistapauskin koko Suomen vesialuetta käsittelevästä jutusta paljastuu. Luonnollista on tietenkin myös se, ettei pohjakosketuksilta eikä törmäyksiltäkään voitu täysin välttyä. Kaikenlaista siis sattui.

Monista kohdista upeaa ja yltäkylläisen informatiivista lehteä sain lukea myös Vuoksenniskasta. Siis Tähden nykyisestä kotisatamasta! Tai no ainakin melkein, sillä Tähti majailee aivan siinä vieressä Niskalammin satamassa, joka puolestaan toimi aikoinaan Tornator Oy:n satamana ja jonne mm. yhtiön Tainionkoskella sijainneiden tehtaiden tarvitsema puutavara uitettiin. Myös yhtiön hinaajat käyttivät paikkaa kotisatamanaan. Monien Saimaan matkustajalaivojen, muun muassa Imatra:n (1905) ja Imatra II:sen (1906) reittien kerrotaan vuonna 1917 kulkeneen myös Vuoksenniskan kautta, joka onkin ilman muuta alueen pääsatama.

Joka tapauksessa Vuoksenniskan laivahistoriallinen arvo nousi silmissäni tämän lehden myötä huomattavasti. Luulen, että olette samaa mieltä asiasta viimeistään siinä vaiheessa, kun edelliseen lisätään vielä tieto siitä, että Saimaan oma sotalaivasto piti Vuoksenniskaa satamapaikkanaan kesällä 1917! Tämän manööverin aiheutti sama saksalaisten pelko, joka pisti venäläiset pakko-ottamaan matkustaja-aluksia sotalaivastoonsa myös Näsijärvellä. Siitä kerroinkin jo pari vuotta sitten "nykyistä Satakunnan laivastoa" käsittelevän juttuni loppupuolella. Käy lukemassa se täältä. Saimaan, aluksi vain pari alusta sisältänyt sotalaivasto, perustettiin Korsteenin mukaan jo vuonna 1915. Parin vuoden kuluessa alusmäärä lisääntyi huomattavasti ja syksyllä 1917 neljällä tykillä ja kahdella Vickers-konekiväärillä aseistetun höyrylaiva Osmon johtamaan "laivastoon" kuuluikin jo seitsemän alusta.

Tampereen pohjoispuoleisilla vesillä Näsijärvellä vuodesta 1905 vuoteen 1975 liikkuneen hienon matkustajalaiva s/s Pohjolan kovasta, vaikkakin ilmeisen väistämättömästä, kohtalostakin lehdessä tietenkin myös kerrotaan. Minäkin törmasin aluksen vuosia kuivilla olleesta rovista viime syksyisen purkamisen yhteydessä irroitettuihin kiinnityspollareihin eräällä taannoisella reissullani. Vaikka tässä näyssä on jotakin todella surullista, ymmärsin tästä jutusta aluksen lopun olleen korjauksien rahoittajien puuttumisen takia lähes vääjäämätön. Harmi!

S/s Pohjolan pollarit.

Tästä vuoden 2017 Korsteenista näin ensi kertaa myös kuvat Tähden viime vuosisadan alkupuolella Saimaan vesillä liikkuneista nimikaimoista, joista minulle on joku vanhempi laivamies joskus laiturilla haastellut. Kuvateksteistä selviävät parhaiten, vaikkakin hyvin tiivistetysti, niiden tarinat.

Lopuksi. Jos kyseinen aviisi alkoi niin sanotusti kiinnostelemaan niin ei muuta kuin klikkaus tästä ja pääset yhdessä hujauksessa Suomen Höyrypursiseuran ry:n nettisivuille. Sieltä voit tilata eri vuosien Korsteenia, sekä muutamia seuran julkaisemia höyrylaivoja käsitteleviä kirjoja. Kieltolakikesä Saimaalla -kirjaa voin suositella todella lämpimästi! Jäseneksikään tuskin kielletään liittymästä, jos höyryvisselin vihellys tuntuu kutsuvalta. Myös seuraan kuuluvat alukset esitellään näillä sivuilla informatiivisesti ja myös fiksusti vesistöittäin, joten ei muuta kuin tutustumaan. Tiedoksi ja muistutukseksi myös, että kaikki jutun kuvat, Pohjolan pollarikuvaa lukuun ottamatta, ovat kuvakaappauksia vuoden 2017 Korsteeni -lehdestä.

Tämän myötä onnellista uutta vuotta ja mukavia lukuhetkiä toivottaen! Tähtimiehistö.