lauantai 29. lokakuuta 2016

Peräsinkulmamittarin asennusreissu Listinkiin

Melkein koko tämänkertaisen laivareissumme sisältö paljastuu jo otsikosta, mutta tarinoidaan nyt jotain kuitenkin..

Eräs lokakuun alkupuolen viikonloppu vapautui yllättäen pienten aikatauluepäselvyyksien myötä käytettäväksi veneilyyn, joten pakkauduimme taas kerran koko miehistön voimin Tähden uumeniin. Sääennusteen lupaama puolipilvinen, mutta tuulinen keli näytösti pitävän paikkaan jo heti perjantai-iltana, jolloin pääsimme Niskalammilta matkaan noin kello 19.00 aikoihin. Aikomus oli ollut suunnata suoraan viikonlopun matkakohteeksi valittuun Listinkiin, mutta myöhäinen lähtöaika sai meidät kuitenkin kurvaamaan tunnin ajelun jälkeen matkan varrelle juuri sopivasti sattuneeseen Satamosaareen.

M/s Wilh Schauman lähdössä Saimaalle.

Hiukan yllättäen saaren navakalta pohjoistuulelta suojassa olevat laiturit olivatkin saapuessamme kovin täyden oloisia. Tästä johtuen jouduimme parkeeraamaan Tähden aivan länsipuolisessa lahdukassa olevan laiturin päähän. Siellä työnsimme keulan rantapenkkaan ja tyyrpuurin kylki painettiin koneella laiturin päätyyn. Vaikka tuuli oli jo päiviä puhaltanut samalta suunnalta ja ennuste oli luvannut kelin jatkuvan samanlaisena, laitoimme kuitenkin paapuurin kyljestä haruksen rantapuuhun, ettei tuuli muuttuessaan missään tapauksessa painaisi meitä vieressä olevan veneen päälle.

Alkuperäinen ajatus oli ollut mennä vielä rantautumisen jälkeen paistamaan grillikatokseen makkaraa, mutta matkan aikana laskeutuneen pimeyden sekä syksyisen koleuden vuoksi ei tässä vaiheessa laivakoiran ja kipparin lisäksi ollutkaan enää muita ulospyrkijöitä. Kirjojen luku, TV:n tuijottelu ja sauna vetivät pidemmän korren suosikkipuuhia valittaessa.



Seuraavana eli lauantaiaamuna pelailtiin tunteroisen verran rannassa ja katseltiin samalla muita aluksia. Luonnollisesti suurin mielenkiinto kohdistui jo illalla ennen meitä paikalle tulleeseen satamakaveriimme m/s Wilh Schaumaniin, jota ihailimme useammankin tovin. Näimme sen edellisiltana lähtevän Niskalammilta noin tuntia ennen meitä ja olikin mukavaa, kun veikkaus, että sekin olisi Satamossa, osui oikeaan.

Tuuli ei ollut eilisestä ainakaan tyyntynyt, mutta päätimme silti puolenpäivän aikoihin vaihtaa maisemaa ja ajella suunniteltuun kohteeseen. Noin puolitoista tuntinen siirtymä Listinkiin ajettiin pääasiassa läntisellä kurssilla, joten pohjoistuulen aiheuttama aallokko pääsi muutamaan kertaan keikauttamaan Tähteä reilumminkin. Ainakin kipparin kahvimuki sai kyytiä tässä kurimuksessa. Muuten kelissä ei sitten ollutkaan mitään valittamista. Aurinko paistoi pilvien lomasta ja perille päästyämme kohosi auringonpaisteessa ja saaren tarjoamassa tuulensuojassa lämpömittari hetkittäin peräti 16 asteeseen. Mainittakoon sekin huomio, että syksyisestä ajankohdasta huolimatta latasi myös Tähden katolla oleva ja eteläänpäin rantautumisen jälkeen kallistettu aurinkopaneeli ajoittain peräti 12 ampeerin voimalla, mikä on erittäin oivallinen lukema jopa kesällä, syksystä puhumattakaan.



Lämpötila oikein houkutti ulkoilemaan ja kävimmekin kävelyretkellä aivan Listingin luoteeseen päin pistävän kapean niemen nokassa, jossa pääsi mukavasti ihailemaan yli 11 m/s puhaltaneen tuulen aiheuttamia pärskeitä. Seuraavat kuvat eivät missään tapauksessa tee oikeutta voimakkaalle mainingille, mutta rantakalliot ja rannan edustan kivikot kuohuivat mielestämme kuin merellä konsanaan.



Kun reippailut oli suoritettu, tartuin vihdoinkin peräsinkulmamittarin asennushommaan. Keväästä asti mukanamme seilannut mittari ei ollut vielä aikaisemmin päässyt toimeenpantavien remonttihommien listaan, mutta nyt tilanne tulisi muuttumaan. Jo viime reissulla vedin Vekaransalmessa miehistöä odotellessa johdotuksen perän anturilta komentosillalle, joten siitä ei tarvinnut enää tällä kertaa onneksi huolia.

Ensimmäiseksi syvennyinkin nettikaupasta tilaamani mittarin asennusohjeiden etsimiseen. Ne kun olivat jostakin kumman syystä puuttuneet paketista. Kävi kuitenkin niin, että iPadini ei suostunut tällä kertaa yhteistyöhön, vaan tieto piti kaivaa netistä puhelimella. Googlettamalla ohjeet kuitenkin onneksi lopulta löytyivät, valmistajan eli VDO:n sivuilta. Tavallaan netittömyys saaressa on kyllä ihan mukava ja jopa toivottavakin asia, mutta ymmärtänette että tällä kertaa se meinasi ensialkuun "hitusen" harmittaa.



Löytyneiden ohjeiden myötä siirryin seuraavaan vaiheeseen, joka oli mittarin 52 millisen reiän poraaminen. Muiden kojeiden ja takapuolisten rakenteiden takia ainoa mahdollinen paikka sille oli kojelaudassa keulapotkurin käyttövivun yläpuolella. Väärinpäin pyöritetty reikäpora hoiti hyvin hommansa paitsi, että irtosi reiän valmistuttua yllättäen porakoneen istukasta. Siitä selvittiin onneksi muutamalla pienellä naarmulla. Ai miksikö pora pyöri väärinpäin? No siksi, että olen puuta ja vaneria reikäporilla työstäessä huomannut sillä tavalla toimittaessa saatavan siistimpää työjälkeä. Karkeat hampaat haukkaavat muuten puuhun kiinni sellaisella voimalla, että lähes väistämättä tulee lohkeamia. Paksumpaa kappaletta poratessa olen myös tehnyt reiälle alun väärinpäin pyörittämällä ja vasta sitten kääntänyt pyörimissuunnan myötäpäivään.

Seuraavaksi näpräsin sitten mittarin taakse tulevan moninapaliittimen parissa. Jokainen johdin piti itse puristella pienen pieniin pinneihin pihdeillä kiinni ja työntää muoviseen liittimeen. Tähdellä olevasta tinakolvista ei ollut tässä hommassa paljoa apua, kun en onnistunut löytämään mistään tinaa liitosten varmistamiseen juottamalla.

Hässäkkä!

Moninapaliitin ja sen pikkuruiset "pinnit".

Moninapaliittimen valmistuttua alkoi peräsimen luona olevan anturin ja kojetaulussa olevan mittarin välin juokseminen. Sillä sehän oli selvää, ettei laite tietenkään toiminut heti ensiyrittämällä. Meni nimittäin tovi jos toinenkin ennen kuin tajusin, että sekä ground että miinus merkinnöillä olevat johtimet on kaikki yhdistettävä aluksen maahan. Ei siis riittänyt, että vain mittari laitettiin maahan ja siitä vedettiin johtimet anturille vaan myös anturin oma ground tuli kytkeä maahan. Ehkä olen vain niin tyhmä etten tajua, mutta epäselvänä tätä ohjeistusta kuitenkin pidän.

Lopulta alkuillasta mittari saatiin kuitenkin vihdoinkin näyttämään oikeita suuntia ja jopa anturi kiinnitettyä peräsinkoneiston päälliseen laipioon. Sitten ei olisikaan ollut edessä enää kuin mittarivalon johtimen kytkentä. Se piti kuitenkin jättää paikalle yllättäen ilmestyneiden partiolaisten takia seuraavaan päivään. Varsinaisia asennushommia He eivät todellakaan "haitanneet", mutta kun sain kutsun tulla Heille saunomaan, niin eihän sellaisesta ilosta sopinut tietenkään kieltäytyä.

Kyseessähän oli tietenkin Niskalammilla kanssamme majaansa pitävien Meripartiolippukunta Saimaan Sissien m/s Sissi-aluksella tapahtunut koulutuspurjehdus, joka pysähtyi yönviettoon Listinkiin. Tämän viikonlopun reissun tarkoituksena oli kuulema 12-15 vuotiaiden miehistönjäsenten pimeäajo- ja tutkakoulutus.

Kaikinpuolin hienosti kuului heidän reissunsa menneen. Kaiken vakuudeksi minulle esiteltiin myös ennen matkaa tehtyjä reittisuunnitelmia sekä toteutuneita reittejä päällekäin, joista hyvin selvisi kuinka perusteellista koulutusta Sissillä seilaaville nuorille annetaan.

Kelataan vielä sen verran taaksepäin ja kerrotaan, että saunassa ja jopa uimassa tuli vielä illanpäälle todellakin käytyä ja mikä tärkeintä, monta laivajuttua tuli kerrottua puolin ja toisin. Yritin jopa houkutella Partiolaisia liittymään Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen yhdistykseen ja tulemaan myös esittelemään hienoa alustansa ja toimintaansa kaikille kiinnostuneille ensi vuoden kesäregattaan. Katsotaanpa sitten onnistuiko agitointini..

M/s Sissi yöasussa Listingissä. 
Seuraavana aamuna Sissin matka jatkui..

Sunnuntaipäivän valjettua jatkuivat taas peräsinkulmamittarin asennuspuuhat. Illalla kytkemättä jäänyt mittarivalon johto oli tarkoitus pimeäajoja silmällä pitäen laittaa saman katkaisimen taakse muiden mittareiden valojen kanssa. Näin ohjaamon saa halutessaan pimennettyä kokonaan. No siinähän menikin sitten ainakin tunti, kun valo ei meinannut ensialkuun syttyä. Epäilen syynä olleen moninapaliittimen pinnin huonon kosketuksen tai sitten valo virkosi siitä, kun loppujen lopuksi hermostuksissani kopautin nyrkillä mittaria. Joka tapauksessa nyt sekin toimii! Ja hyvin toimi itse mittarikin. Oli nimittäin suorastaan ilo peruutella Tähdellä pois rannasta. Huomasin myös kuinka aivan pienillä liikkeillä alusta pystyy - ainakin näin tuulettomissa olosuhteissa - ohjailemaan peruutettaessa haluamaansa suuntaan.



Paluumatkamme kotisatamaan taittui peruutusharjoitusten jälkeen rauhallista seitsemän solmun vauhtia ajellen aina Satamosaaren eteläpuolelle saakka, jolloin vasemmalta sivultamme meitä alkoi lähestyä tuttu alus. Toissayönä edellä mainitussa saaressa kohdattu m/s Wilh Schaumanhan se sieltä tulla huristeli Mullikoinselän yli sellaista vauhtia, että jouduimme nostamaan marssivauhtimme seitsemään ja puoleen solmuun, jotta satuimme yhtä aikaa Masteensaaren eteläkärjen kohdille. Siitä ajoimmekin paraatimarssia peräkanaa aina Niskalammille saakka. Jonkinlaiseksi regatta-ajoksi tätäkin voisi kai kutsua, kun vielä muutamaa minuuttia ennen kotisatamaan saapumista näimme myös partiolaisten Sissinkin kiinnittyvän omalle laituripaikalleen. Ylpeänä voinkin todeta, että aktiivista oli Niskalammin laivureiden toiminta tänä viikonloppuna! Ja hyvä niin!





Tässä vielä loppuhuipennukseksi hyvällä musiikilla maustettu video Wilh Schaumanin ja Tähden "jammailevasta" regatta-ajosta.

Sekä lisäksi vielä pari Sissin miehistön kotisamaan saapumisestamme nappaamaa valokuvaa.




torstai 20. lokakuuta 2016

Ruskaretken loppu

Savonlinnaan ei Tähti-laivan ruskaretkellä tultu pysähtymis- eikä myöskään rantautumistarkoituksessa vaan kippari oli miehistöltä salaa suunnitellut oman risteilyohjelman, joka sisälsi vierailut Lypsyniemeä lukuunottamatta melkein kaikissa kaupungin laivasatamissa ja telakoilla. Ajatuksena oli siis laivabongaus Tähden kannelta.

Ensimmmäiseksi pyörähdettiin Inkilänniemessä, josta löydettiin Olli, Tyrsky ja Jermac. Sitten matka jatkui kohti vanhaa telakka-aluetta Pääskyniemeä ja sen viereistä Pääskylahtea. Sieltä aivan Savonlinnan Syväsataman vierestä Vuohisaaren pohjoispuolelta tavattiin monta kertaa vesilläkin kohdattu ja uusimman Laiva-lehden mukaan omistajaakin 2.5.2016 vaihtanut puskija-Hanhi Sotka-proomunsa kanssa.



Syväsatama puolestaan tarjoili meille myöskin jo vanhan tutun m/s Helgan. Sieltä matkamme jatkui Olavinlinnan eteläpuolitse katsomaan, mitä alkukesästä Kanavansuun Perinnelaivatelakalla kohdatulle ja vakituisesti Riihisaaressa majailevalle s/s Salamalle nyt kuuluu? Myös vuonna 1914 Savonlinnan konepajalta valmistunut Tervahöyry s/s Mikko oli Maakuntamuseon laiturissa.

Ai niin.. Ennen Olavinlinnaa Kyrönniemessä omassa laiturissaan kiinni ollut vanha hinaaja meinasi unohtua. Puhuin puhelimessa juuri sitä sivuutettaessa ja aluksesta kauempaa jälkikäteen otetut kuvat eivät onnistuneet, joten nimikään ei sitten jäänyt mieleen.. Ettei se vaan ollut vuosi takaperin Haislahdessa näkemämme m/s Furon? Harmi, kun en muista!


Pääskylahden pohjukka.





Sitten saavuttiinkin jo Savonlinnan keskustaan, jossa kierrättelimme itsemme hienojen höyrylaivojen vieritse. Paikalla olivat s/s Paul Wahl, s/s Savonlinna ja ehdoton suosikkini, puolitoistakantinen s/s Punkaharju. Tämän kauniimmaksi ei vanha matkustajahöyrylaiva voi mielestäni oikeastaan tulla. Jos ymmärsin lehdistä kerrotun ja tulkitsin aluksen mastossa olleen lipun oikein, kuului ainakin tämä nimenomainen alus edellisessä kirjoituksessa mainitsemani Hotelli Punkaharjun kauppaan. Eli se on tällä hetkellä ikäänkuin hotellin laivastoon kuuluva alus. Myös satamassa ollut Savonlinna - Kuopio väliä liikennöivä m/s Puijokin täytyy tietenkin mainita.







Haislahti, jossa Citymarketin rannassa näytösti olevan jokin suuri proomu - olisikohan ollut m/s Tyrskyn työntämä Vorokki - ohitettiin törkeästi. Mutta sen takana häämöttikin koko kuvausretkemme antoisimmaksi tiedetty satama. Nimittäin Laitaatsillan telakka.

Jollakin tapaa laivaliikenteen (ilmeisen pysyvistä) haasteista meitä muistuttivat heti ensimmäisessä kuvassa esiintyvät, Nettiveneessä parhaillaan 170 000 euron hinnalla myynnissä oleva hinaaja-Roteva sekä telakan rannassa jo monetta vuotta makaava matkustajalaiva s/s Suur-Saimaa, jonka huomasin kuitenkin jälkikäteen olevan korjausurakan kohteena. Tässä pari linkkiä aiheeseen: s/s Suur-Saimaa 1 ja s/s Suur-Saimaa 2. Voimia vaan sinne, massiivisen kunnostustyön läpi viemiseen!



Seuraavassa aikataulusyistä johtuen hiukan "törkeästi" ja luettelomaisesti esiteltynä Laitaatsillassa kohtaamamme alukset. Jos vain suinkin onnistuin, niin yritin kuitenkin kaivella ja liittää kuvatekstiin linkit kaikkien aluksien netistä löytyviin tietoihin, jotta tiedonjanoiset pääsevät helposti asiassa eteenpäin.

Chr. Kontturi

S/s Heinävesi



M/s Matarista löytyy Itä-Savo lehdessä julkaistu juttu.


S/s Puhois

Tässä linkit s/s Laurin blogiin ja Oberon III:sta kertoville Suomen Höyrypursiseuran sivuille.

S/s Kalle Tihveräinen

S/s Tippa

S/s Janne


Tässä vielä s/s Rauha ja s/s Tommi Tytti-proomunsa kansssa sekä lisäksi vielä s/s Halla IX ja Repola 5 Anja-proomunsa kanssa. Pahoittelen tätä suurta linkien määrää, mutta löydättepähän ainakin aluksista kiinnostuessanne varmasti lisätietoja. 


Kun tämä yksityinen syysregatta oli vihdoinkin koettu, jatkoimme taas eteenpäin. Kipparin ehdottamista matkakohteista miehistö päätyi pienen mietiskelyn jälkeen valitsemaan Kesamonsaaren Piispan huvilan, jonne pujoittelimme pienten saarten välistä merikorttien syvyystietoihin luottaen. Luottamusta riittävän kulkusyvyyden löytymiseen lisäsi tieto siitä, että rannassa olevaan möljään ovat joskus muinoin kiinnittyneet myös saaren ohi kulkeneella reitillään liikennöineet höyrylaivat.



Reittimme Kesamonsaareen.

Lähestyessämme Kesamonsaaren rantaa näimme jo kauempaa siellä olevan muitakin. Ilo miehistön keskuudessa nousikin ylimmilleen, kun lähemmäksi ajaessamme havaitsimme tulevan yön laiturikaverimme olevan m/s Sölven. Tämä vuosina 1917-1920 Onkilahden konepajalla Vaasassa rakennettu suuri ja hienokuntoinen alus olikin meille tuttu jo parin vuoden takaisesta Leppävirran Unnunkan Vanhojen laivojen regatasta. Ja vaikka tätä Enso Gutzeitin hinaajana vuosikymmeniä sekä Savonlinnassa ns. oopperalaivana toiminutta alusta kipparoi tällä reissulla toinen ja meille ennalta tuntematon miehistö, muodostui heidän kanssa viettämästämme mukavasta illasta kaikin puolin ikimuistoinen "jälleennäkeminen". Tunnit Kesamossa 379h.


Tähti näyttää aika pikkuruiselta suuren Sölven vieressä.

Mukavan seuran lisäksi myös maistuvat tarjoilut sekä ruoka- että juomapuolella olivat antamassa vielä lisäpontta illanvietolle. Mikä parasta jungmannejakaan ei myöskään unohdettu, sillä Sölve tarjosi heillekin uusia kavereita. Seuraavana päivänä jätettyämme jo Piispanhuvilan taaksemme, mieltä lämmitti myös se, että saimme syksyisestä ajankohdasta huolimatta nähdä muitakin vanhoja aluksia kulussa.

Kaverukset kuvattuna vanhalta rikkimenneeltä laivalaiturilta.

Kesamonsaaren Piispanhuvila.


Päärakennuksen vanha pirtti, joka on veneilijöiden vapaassa käytössä.

Seuraavana päivänä aloitettu kotimatka käynnistettiin vajaa parituntisella siirtymällä takaisin Vekaraan. Siellä miehistö vaihtoi sitten taas takaisin autokyytiin ja kippari jäi Tähdelle nauttimaan ansaituista päiväunista. Kun ne olivat ohi, pääsi alakerran Herra Wickström taas työnteon makuun. Otimme suunnaksi Puumalan, jossa olisi taas edessä sekä tankkaus, että septintyhjennys. Jälkimmäiseen ei oikeastaan olisi vielä ollut mitään tarvetta, mutta talven lähestyminen houkuttaa pitämään septisäiliön mahdollisimman tyhjänä. Sen sijaan Tähden vain 400 litran vetoiset polttoainetankit olivat jo varsin tyhjän oloiset. Lurautinkin syysillan hämärtämässä ja tyhjässä Puumalan satamassa säiliöhin 314 litraa dieseliä. Sitten siirryttiin septin imutyhjennyslaitteen viereen ja, kun huomasin siinä touhuillessa myös viime kerralla rikki olleen pilssintyhjennyskoneen letkun tulleen korjatuksi, hoidettiin sekin asian samalla kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Alkumatkastahan olin jo aloittanut tyhjennyksen, mutta hommaa varten varatun kanisterin täytyttyä jättänyt sen kesken.

Kotimatkalla.


Tunnin pysähdyksen jälkeen lähdettiin taas eteenpäin. Lehmäinselällä hämärä alkoi muuttua jo pimeydeksi ja Hätinvirralla ei enää näkynytkään muuta kuin linjamerkkien, reimarien ja lossin valot. Näin jatkettiin aina Parkonniemen pohjoispuoliseen Parkonlahteen saakka, jonne laskin ankkurin tuntimittarin osoittaessa 379h. Hetkistä aiemmin Luukkolanvirrassa - kuin etiäisenä tulevasta ankkuripaikasta - tuli vastaan kukas muu kuin puskija-Parkko. Sivuutin sen pimeyden takia sen verran etäältä, että aluksen nimi selvisi vasta sen Hätinvirran lossille itsestään tekemän VHF-ilmoituksen myötä.

M/s Tiira ja jokin toinen alus Puumalan sataman aallonmurtajaan kiinnittyneenä.

Syysillan rauhaa Puumalan satamassa.



Parkonlahden ankkuripaikan tarjoama suoja lounaasta puhaltanutta tuulenvirettä vastaan oli juuri sopiva. Tähti ei juurikaan kääntyillyt, mutta myöskään ankkuriketju ei kolkkanut. Tästä syystä sainkin nukkua yön kaikessa rauhassa. Seuraavan aamun tiesin myös olevan pitkään aikaan ainoan, jolloin herätyskellon käyttö ei olisi pakollista. Tästä syystä heräsinkin univelat taatusti pois karistaneena vasta kymmenen jälkeen aamupäivällä.

Pitkä aamupala, kannella auringonpaisteessa nautittu kahvikupillinen sekä lokikirjan kirjoittelu olivat omiaan vielä lisäämään rauhaisaa tunnelmaa. Jatkaessani muutamaa tuntia myöhemmin taivallusta kohti Niskalampea tulin vilkaisseeksi myös lämpömittaria, joka osoitti tyynellä Huuhanselällä peräti 16 astetta celsiusta. Lämpötilan ja taas kerran vastaan tulleen m/s Tapion kohtaamista lukuunottamatta ei tältä viimeiseltä etapilta löydy oikeastaan mitään erityistä raportoitavaa.

Aamu Parkonlahden aurinkoisella ankkuripaikalla.


Kyläniemen lossin lähettyvillä vastaan tuli englantilainen huvivene.

Tähden jättäminen muutamaksi viikoksi makaamaan tarkoitti tietenkin taas useamman tunnin arpeettia, mutta sekin hoitui niin kuin aina ennenkin. Tunnit Niskalammilla olivat lopulta 382h. Eli koko tämänvuotisen ruskaretkemme aikana moottori oli käynnissä yhteensä 30h.

Honkkovirran länsipuolella ja Koivuluodon itäpuolella olevan pohjoisviitan huomasin karttaplotterin näytöllä muuttuneen eteläviitaksi.







Mainittakoon taas muistutuksena sekin asia, että jos jonkin aluksen kuva ei jostakin syystä saa olla esillä tässä blogissa niin laittaisitteko asiasta viestiä tännepäin, osoitteeseen tahtilaiva@gmail.com Poistan tai muokkaan mielelläni kirjoitelmiani semmoisiksi, ettei niistä aiheudu pahaa mieltä kenellekään. Kiitos!