Vaarallisilla vesillä

Olin jo henkisesti varautunut joulupukin yleensä lähes varmasti tuomiin kirjalahjoihin lukemalla loppuun kaikki kesken olleet kirjat ennen aattoiltaa. Kävi kuitenkin niin, ettei pukinkonttiin ollutkaan eksynyt yhtään minulle osoitettua teosta - mistäköhän se sitten johtuu - joten loma-ajan lukemista oli alettava kaivamaan omista arkistoista. Kuten varmaan olen jo moneen kertaan maininnut olen keräillyt kirjastooni mielenkiintoisia meri/laiva-aiheisia teoksia useamman vuoden ajan ja niinpä löysin pienen etsinnän jälkeen pölykerroksen alta jo kymmenen vuotta sitten divarista ostamani ja silloin läpi lukaisemani Helge Heikkisen Vaarallisilla vesillä -opuksen (WSOY 1960). Siinä kerrotaan useilla lyhyillä ja muutamilla pidemmillä tarinoilla varsin seikkaperäisesti Suomen kauppalaivaston Toisen maailmansodan, eli vuosien 1939-1945, aikana kohtaamista varsin merkittävistä menetyksistä ja merihavereista.

Muistanette myös varmaan, kun joulukuun alkupuolella kerroin retkestäni Enso-Gutzeitin Rutolan ylivientilaitokselle. Sitä kautta kulkenut puutavara jalostetiin esimerkiksi juuri Kymijoen suistossa, Kotkassa tuotteiksi, joita nimenomaan tämän kirjan esittelemät laivat ja niiden kanssasisaret miehistöineen oman olemassaolonsa uhalla, sota-ajasta välittämättä, toimittivat ulkomaiden markkinoille. Näistä tuotteista mainittakoon vaikkapa kaivospölkyt, egyptinparrut, lauta- ja lankkutavara, selluloosa, vaneri, lankarullat, huonekalut, koottavat puutalot yms. Takaisin Suomeen lastiruumissa kuljetettiin perunoita, kahvia, sokeria, bensiiniä, koksia, rikkiä, kivihiiltä, liitua ja tietenkin kaikenlaista kappaletavaraa. Mutta mennäänpäs takaisin Vaarallisille vesille..

Esittelen seuraavassa Teille kuvien kera lyhyesti muutamia tarinoita, mutta jos aihe alkaa enemmälti kiinnostamaan niin ei muuta kuin kirjan metsästykseen. Voin luvata, että siitä löytyy seikkaperäisesti kerrottuna todella hurjia ja dramaattisia tarinoita esimerkiksi kilpa-ajosta vieraan valtion sukellusveneen kanssa, suomalaisten aluksien takavarikoinneista suurvaltojen käyttöön, miinaanajoista, pommituksista, torpedoinneista, eksymisistä sumussa ja myrskyssä, karilleajoista, konerikoista jne. eli lähes kaikesta mahdollisesta, mitä sota-aikana merillä vain voi sattua.

Ensimmäinen suomalainen merisodan uhri oli kirjan mukaan jo syyskuun 8. päivänä 1939 miinaanajon seurauksena uponnut 4400 tonnin nelimastoparkki Olivebank. Se kohtasi loppunsa Barry Dockin satamasta Walesista, Maarianhaminaan suuntautuneella kotimatkallaan Pohjanmerellä. Alus kuului tuolloin maineikkaalle Gustaf Eriksonin varustamolle. Huomionarvoista tässä mielestäni on eritoten tapahtuman ajankohta. Talvisotahan ei Suomessa tuolloin ollut edes vielä syttynyt.

Muutenkin kirjassa huomiodaan tapahtumien ajankohdat suhteessa muuhun sodankäyntiin todella hyvin. Kirjan lopussa on vielä erikseen koottuna yleisluontoiset tiivistelmät vuotuisista sotatapahtumista merillä. Olivebankin tarinassakin mainitaan vielä erikseen muun muassa kesken merimatkan radiosta kuullut tiedotukset Saksan ja Puolan välillä syttyneestä sodasta, aivan kuten uutiset Englannin ja Ranskan yhtymisestä siihen.

Englannin kanaalissa uutisten saapuessa purjehtimassa olleessa laivassa olikin näin ollen syytä kutsua koolle vanhan merimiestavan mukainen laivakokous, jonka tuloksena päätettiin alus ohjata lähimpään turvalliseen Skandinaaviseen satamaan. Tätä määränpäätä tavoitellessaan Olivebank kuitenkin ajautui miinoitetulle alueelle ja upposi paikassa lat. 55°53'P, lon. 05°07'I vieden mukanaan päälikön ja 13 miestä. Vain meren pinnan yläpuolelle uppoamisen jälkeen jääneeseen keulamärssyyn pelastautuneet ja siinä 42 tuntia värjötelleet seitsemän merimiestä jäivät henkiin.

Ainakaan merikapteeni Carl Granithin puutteellisesta ammattitaidosta ei luulisi tämän haverin johtuneen, sillä hän oli jo vuonna 1930 voittanut Grain racen, milläs muulla kuin, nykyisin Maarianhaminassa museolaivana toimivalla nelimastoparkki Pommernilla. Tuolla aiemmissa kirjoitelmissani olen kyseisestä aluksesta, sattuneesta syystä useampaan otteeseen kertoillut, joten jos ei Pommern vaikuta tutulta niin käykääs lukaisemassa aiheesta myös täältä.

Kun taannoin tarinoin Saksan sukellusvenelaivaston "Harmaista susista", niin olikin hurja huomata kirjan edeltäneen omistajan lyijykynällä tekemistä merkinnöistä, yhden heistä eli sukellusvene U-99:n päällikönsä Otto Kretschmerin johdolla osallistuneen myös suomalaisten aluksien upottamiseen. Heidän toimestaan Islannin vesillä liikuneiden sillinkalastajien vanha emälaiva s/s Petsamo, kohtasi matkansa pään saavuttuaan Etelä-Amerikasta Kap Verden saarten kautta Irlannin rannikolle heinäkuun 10. päivänä 1940. Keskilaivaan oikealle kyljelle sattunut torpedo-osuma ei antanut kahteen osaan katkenneelta alukselta pelastautuville varttituntia enempää aikaa siirtyä pelastusveneisiin.

Yksi mieleen painuvimmista oli puolestaan lyhyt tarina Gustaf Eriksonin varustamon parkki Penangin katoamisesta täydessä 3250 tonnin vehnälastissa. Australian Port Victoriasta 3.7.1940 kohti
Eurooppaa ja Irlannin Queenstonia tehdyn lähdön jälkeen siitä ei ole nimittäin havaittu merkkiäkään.

Höyry- ja purjelaivoja käsittelevän opuksen aluksien joukossa on myös yksi pieni poikkeus. Nimittäin maailman ensimmäinen valtameriä kyntävä dieselkäyttöinen rahtilaiva Tornator, joka muutamien nimen- ja omistajanvaihdosten jälkeen ostettiin Suomeen marraskuussa 1940. Alusta oli kaavailtu liikennöimään Suomen ja Etelä-Amerikan väliä, mutta sotatilanteen muututtua siitä oli kuitenkin luovuttava.

Parin lyhemmän matkan jälkeen Tornator lastasi Suomen Petsamon Liinahamarin syväsatamasta täyden 7385 tonnin lastin ruotsalaista terästä ja suomalaista paperia ja lähti avaamaan uutta Suomen-Japanin laivalinjaa. Alus saapui onnellisesti perille 82 päivää kestäneen Panaman kanavan kautta tehdyn matkan jälkeen 27.5.1941. Jokohamaan ja Kobeen puretun lastin jälkeen alus ehdittiin jo kuormata paluumatkaa varten, mutta Suomi ehti kuitenkin joutua uudelleen sotaan ennen lähtöpäivää. Jatkosotahan alkoi 25.6.1941.

Japanilaiset aikarahtasivatkin tämän jälkeen Tornatorin liikennöimään Japanin ja Kiinan väliä. Kiinaan vietiin kappaletavaraa ja sieltä tuotiin paluurahtina suolaa. Jollakin tällaisella matkalla tammikuun 26. vuonna 1942 alus ajoi karille Japanin vesillä sijaitsevalla "Paholaisen merellä". Vaikka matalikko vaikutti aluksi pehmeältä taittui laiva myöhemmin voimakkaan aallokon vaikutuksesta keskeltä kahtia ja upposi. Japanilaiset kalastajat pelastivat kuitenkin haaksirikkoiset merestä ja kuljettivat heidät Jokohamaan, josta heidän matkansa jatkui todella monien mutkien kautta kohti Suomea. Pääjoukko Tornatorin miehistöstä kotiutui nimittäin vasta loppuvuodesta 1945.

Suomalaisen sukellusveneen Iku-Turson myöhemmin tykkitulella ja torpedolla upottaman venäläisen vedenalaisen tekemistä tuhoista kerrotaan myös. Rikkikiisulla Kotkassa lastattu höyrylaiva Betty H lähti 26.10.1942 viiden laivan saattuessa Nyhamnin luotsiasemalta Ahvenanmeren yli kohti Ruotsia. Vaarallisilla vesillä -kirjan kertoman mukaan Nyhamnin majakka suunnittiin reilun tunnin ajon jälkeen suunnassa P 66°I. "Tällöin karjaisi keulassa tähystämässä ollut matruusi kuuluvan varoituksen. Oikealla puolella meressä näkyi kaksi lähenevän torpedon vaahtovanaa." Osuman jälkeen vain minuutin kuluessa uponneesta Betty H:sta onnistuivat heti paikalle saapuneet saattoalukset pelastamaan kuitenkin vain puolet 23 henkilöä käsittäneestä laivaväestä.

Kokeneen rannikkolaivurin Iivari Karppisen pääliköimä hinaaja s/s Oulu II (22,59 x 5,04m, 61,41 btn) koki myös karun kohtalon. Yhdeksän henkisen miehistön voimin alus lähti kotisatamastaan Oulun Nuottasaaresta marraskuun 21. päivänä 1943 hakemaan tukkikuormaa Kalajokisuulta. Alus ei kuitenkaan koskaan saapunut perille eikä siitä kirjan tietojen mukaan muutenkaan löydetty jälkikäteen muuta kuin Pyhäjokisuun Hanhikiven saaren rantaan ajautunut rikkinäinen pelastusvene. Harmi, kun kirjan kuvien joukosta ei löytynyt kuvaa s/s Oulusta, kuten ei myöskään seuraavasta kuopiolaisaluksesta.

Sisävesilläkin tapahtui, nimittäin Kuopiossa 7. lokakuuta 1942 sattunut hinaaja Karjalan kattilan räjähtäminen mainittiin myös. Sen kerrottiin johtuneen heikkokuntoisen kaluston käytöstä sota-aikana, jolloin kaikenlaisesta materiaalista ja tarvikkeista oli ymmärrettävistä syistä huutava pula. Näin ollen myös Kuopion pamauksena otsikoidun tapauksen lasketaan olevan sodan aiheuttama merihaveri.

Tuossa vielä tietoja laivojen menetyksistä taulukoiden muodossa.

Kaikki jutun kuvat ovat kopioita Vaarallisilla vesillä -kirjan sivuilta.


Tuli myös sellainen juttu vielä mieleen, että jos kirjastostasi löytyy tarpeettomana K I Karttusen kirjoittama: Saimaan vesistön höyrylaivaliikenteen 100-vuotishistoria, Esko Pakkasen: Hurma ja Kaukaan muut höyrylaivat tai Martti Vainion ja Esko Pakkasen: Hackmannin laivat -teos, niin olisin kiinnostunut ostamaan sellaiset itselleni. Kyseisiä kirjoja koskevaa suoramarkkinointia saa suorittaa osoitteeseen: tahtilaiva@gmail.com