lauantai 24. joulukuuta 2016

Lotjasaaren mystinen hinaaja



Kyselin edellisessä kirjoituksessani Teiltä tietoja Anttolan Lotjasaaren satamassa majailevasta suuresta mustavalkoisesta hinaajasta. Ja aivan kuten arvelinkin, laivamiesten tietotoimisto otti kysymyksen selvittämishomman heti omakseen ja sainkin monenlaisia vihjeitä ja osin varmaakin tietoa tästä ainakin Atlant ja Siru nimillä kulkeneesta aluksesta. Tähän seuraavaan kirjoitelmaan poimin näistä mielenkiintoisimpia luettavaksenne ja tutkittavaksenne. Jos siis joulustressi ei tunnu millään muulla konstilla helpottavan, eikä kinkku sulavan, niin tässä siihen tarkoitukseen oivallinen apupaketti..











Laitan tähän alkuun vielä uudelleen näitä minun jo lokakuussa Anttolassa ottamia kuvia. Ne siis eivät tarjonneet aluksesta muita tietoja, kuin sen, että joskus se on kulkenut nimellä Atlant. Edes nuo kansirakennelman paapuurin kyljellä roikkuvat pelastusrenkaat teksteineen, eivät aukaisseet ainakaan minulle aluksen mysteeriä. Silläpä päädyinkin kysymään asiaa Teiltä. Seuraavassa olisikin tarjolla tämän "kysymyksen" esille tuomaa ja jo mainostamaani lisämateriaalia, joka mahdollisti salapoliisityön jatkamisen.

Taisinkin ehtiä jo aiemmin kertomaan, että aluksen nimispekulointi toi taannoin käymissäni keskusteluissa esiin myös Mistral nimen, mutta näiden kuvien pohjalta se taitaa nyt joutaa lopullisesti romukoppaan. Seuraavissa otoksissa m/s Mistral nimeä kantava alus on nimittäin kuvattuna Virmutjoella Ruokolahdella vuonna 2011.


Kuten varmaan kuvista huomaatte, ei aluksen rovi, eivätkä varsinkaan kansirakenteet täsmää Anttolan alukseen. Tässä kuvan lisäksi vielä kokonaisuudessaan ystävälliseltä Herra Rapilta saamani viesti:

"Lueskelin taas blogiasi ja minä en ole varma onko tuo Mistral. Mistral oli pitkään Ruokolahdella ja vielä tarkemmin Virmutjoella. Kävin siellä 2011 katsomassa sitä ja liitteenä  kuva siitä. Minusta tuossa ei ole samaa keulaluukkua ainakaan ja kannen yläpuoliset rakenteetkin on muuttuneet. Käsitykseni mukaan tuo Mistral mikä Ruokolahdella oli, on nyttemmin Puumalassa olevalla telakalla.

Tuolla hiukan lisätietoa Mistralista: http://www.maritimeforum.fi/index.php?topic=4869.0"


Nämä kuvat lähetti puolestaan Herra Pitkänen, joka kertoi kuvanneensa Mistralin Puumalan Niinisaaren telakalla joskus vuosien 2012-2013 aikana.





Näiden valossa on edelleenkin pysyttävä siinä kannassa, että kyseessä tuskin on sama alus. Itse asiassa tämän kyseisen sähköpostin seurauksena aloin itsekin kaivella varastoistani kuvia Hätinvirran lossin kupeessa sijaitsevasta telakasta. Kuinka ollakaan Tähtilaiva-blogissa syksyllä 2015 otsikolla Kylmäsaari julkaistussa tarinassa olleessa kuvassa näkyikin kyseinen laivavanhus. Klikatkaa edellistä linkkiä ja katsokaa vaikka itse! Kolmantena oikealta heti s/s Halla XVII:n ja m/s Pankakosken jälkeen.

Lopullisen naulan Mistral -nimen arkkuun löi kuitenkin edellisen Rantavajan katosta ja vierailusta Lotjasaareen kertoneen juttuni kommenttikenttään nimimerkillä "Woima 1" jätetty kirjoitus. Lainaan sitä tähän:

"Nyt kun kuvassa näkyy tuon hinaajan entinen nimi venäjäksi, niin tunnistaminen helpottui. Eli tuohan on ex. Atlant. Tullut Kotkasta Saimaalle 2000-luvun taitteessa, ja ainakin noin kymmenen vuotta taaksepäin nimenä oli Siru."

Näin nimiasiassa päästiin taas piirun verran eteenpäin. Sirusta löytyy netistä jotakin materiaaliakin. Ainakin alapuolinen "Matkalla Porvooseen Siru-hinaajalla marraskuulla"-video, jonka puolestaan Risto P. meille iloksemme jakoi. Videolta hiukan kehnonlaisesti näkyvän aluksen partaat, keulan malli ja ajohytin ilme tosin eivät oikein vaikuta oikeanlaisilta. Eli luultavaa siis on, ettei tällä videolla esiinny etsimämme m/s Siru, mutta käykää toki itse tutkimassa tämäkin.



Risto P:n lähettämässä sähköpostissa oli myös tuo alempi linkki m/s Sirusta vuosia sitten maritimeforum.fi -palstalla käytyyn keskusteluun, mutta sekään ei valitettavasti sisältänyt enää ainoatakaan asiaa suuntaan tai toiseen valaisevaa kuvaa.

Seuraava, samaisen Tietomiehen lähettämä YouTube-video, sen sijaan tarjoaa todistusaineistoa Siru (kats. ajohytin katto) nimellä kovin suomalaisissa maisemissa liikkuneesta ja aivan etsimämme kaltaisesta aluksesta oikein roppakaupalla. Vuonna 2011 julkaistun videon liitteenä olevassa tekstissä tämän aluksen kerrotaan olevan rakennettu entisessä Itä-Saksassa ja olevan alkuperäiseltä nimeltään Atlant. Pituus on 27 m ja syväys 2,1 m. Potkurin halkaisija 1,8 metriä. Kone on legendaarinen Maybach MD 325. Kuutiotilavuus 34 litraa ja teho 600hv. Koneesta kerrotaan lisäksi vielä, että se on 6 sylinterinen ja 36 venttiilinen turbodiesel.

Tuostakaan ei tietenkään selviä missä ja milloin alus on tarkalleen ottaen kuvattu, mutta yhdennäköisyys on mielestäni varsin ilmeinen. Vain kansirakenteiden väritys on joiltakin osin muuttunut. Se kuka aluksen nyt omistaa ja mitä käyttöä sille on vastaisuudessa kaavailtu, jää tietenkin edelleenkin hämärän peittoon aivan kuten sekin, kuinka ja milloin se on Suomeen päätynyt? Sen verran löysin kuitenkin vielä Sirusta, että sen nimisen aluksen meriradion kutsutunnus Viestintäviraston vuonna 1.12.2014 julkaisemassa laivaluettelossa on OJ 7078.

Hiukan jää siis vielä tästä asiasta hampaankoloon, mutta jotakin kuitenkin onneksi selvisi. Jatkakoon tästä eteenpäin se joka asiasta "oikeasti" tietää.

Tuossa vielä loppuun nautittavaksi pari lisuketta Maybach MD 325 -moottorista:



Täällä olisi jopa myynnissä vastaava, ja vain 276 tuntia käytetty, mylly hurjalla 15000 euron hinnalla.



Ja ihan lopuksi vielä..

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2017 TEILLE KAIKILLE!

maanantai 19. joulukuuta 2016

Rantavajan kattoremontti ja vierailu Anttolan Lotjasaaressa


Lähtötilanne.

Syksyisten maisemien ihailua vajan katolta.
Otsikon mukainen vaja aivan Tähden laituripaikan vieressä siirtyi hallintaamme jo aiemmin syksyllä tekemiemme laiturikauppojen myötä. Se olikin loistava asia, sillä kaikenlaista pientä rompetta lautatavarasta aina saunapuihin asti on mukava saada säilöttyä paikanpäällä niin sanotusti "työmaan" äärellä. Ainoa pieni, mutta onneksi helposti selätettävä, ongelma tässä "onnenpotkussa" olivat tämän vanhan metsätyökämpän katon ajanoloon haprastuneet pellit. Kuivaa kohtaa sai nimittäin sateella suorastaan hakea vajan sisältä.

Työt käynnissä.





Onneksi "uudet" katemateriaalit kuuluivat kuitenkin kauppaan. Teimme myös heti kaupat sovittuamme Tähtimiehistön kanssa päätöksen, että tämä asia hoidetaan kuntoon samantien tänä syksynä, jottei vaja pääsisi lahoamaan lopullisesti käsiin


Niinpä ajelinkin jo lokakuussa - erään Keski-Suomessa olleen työrupeaman päätteeksi - kaikkien työkalujen ja tarvikkeiden kanssa hieman normaalista poikkeavaa reittiä Anttolan ja Puumalan kautta Imatralle. Kuten edellisestä lauseesta huomaatte, on tämän jutun kirjoittaminen hieman viivästynyt. En kokenut sitä aiemmin kuitenkaan ongelmaksi, sillä ajattelin tällä tavoin jäävän jotakin tarinoitavaa talvikuukausiksikin. Tarttuessani lopulta viikko takaperin kirjoitusurakkaan mieleni kuitenkin muuttui. Mitäpä iloa Teille Tähtilaiva-blogin lukijoille olisi varastorakennuksen kattopeltien vaihtamisesta kertovasta jutusta? Tyydynkin siis tässä yhteydessä vain laittamaan operaatiosta, ja syksyisen kauniista Niskalammin satamasta, muutamia kuvia ihasteltavaksenne.

Tässä samassa yhteydessä oli ajatus lyhyesti mainita myös ekstempore suoritetusta vierailusta Anttolaan. Seuraavien otoksien luulen kuitenkin herättävän keskuudessanne sen verran paljon mielenkiintoa, että ajattelin ottaa ne ikäänkuin jutun pääaiheeksi.



Kuten tosiaan jo kerroin, Niskalammille menoreittini kulki juuri sopivasti Anttolan ohi. Hienoisesta kiireestä huolimatta en yksinkertaisesti millään malttanut olla poikkeamatta taajaman keskustassa sijaitsevaan venesatamaan ja sen viereiseen Lotjasaareen. Jälkimmäisessä minua kiinnosti etenkin käydä katsastamassa tarkemmin tätä kuvissa esiintyvää suurta valkoista hinaajaa, jonka nimestä olen laivamieskolleegion taholta kuullut jo monta erillaista tulkintaa. Atlant, Mistral..?


Aika erikoinen, mutta varmasti toimiva rantautumisluukku aluksen keulassa.
Jos jollakin Teistä arvon lukijat on tarkempaa tietoa tästä aluksesta, sen historiasta, tai mistä tahansa siihen liittyvästä, niin kertoisitteko siitä meille tietämättömillekin? Jos inspiraatio iskee oikein kunnolla, niin tuonne alapuoliseen kommenttikenttään voi asiasta kirjoitella tai sitten laittaa tännepäin sähköpostia osoitteeseen: tahtilaiva@gmail.com niin jaan tietoa kiinnostuneille eteenpäin.





Tässä vielä muutamia muitakin kameran etsimeen etsiytyneitä aluksia. Hienossa kunnossa vaikutti Lotjasaaren satama ylipäätän muutenkin olevan. Syksyisestä ajankohdasta huolimatta liikettäkin havaittiin, kun useat veneilijät laittelivat menopelejään talvehtimiskuntoon.

Vasemmalla m/s Rudolf ja oikealla m/s Jupiter.



Muistankohan oikein, kun kuvittelen näissä kuvissa esiintyvän m/s Jupiterin olleen upoksissa joko menneenä tai sitä edellisenä talvena? Ainakin kunto viittaisi siihen. Harmillisia ja jokaista laivojen ystävää kismittäviä takaiskuja tällaiset.


Aallonmurtajan ulkopuolella vasemmalta oikealle m/s Rudolf, m/s Woima ja m/s Karali.






Vielä visiittini lopuksi löysin Anttolan keskustan satamasta suurikokoisen Toimi II:sen. Vaikka mieli olisi tehnyt, en viitsinyt mennä häiritsemään työntouhussa olevaa miehistöä kysymyksilläni. Liekö syyspuuhat olleet jo mielessä täälläkin?

S/s Toimi II Anttolan satamassa.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Tähden talvehtimiskunnon tarkastus

Talven tulon aikaisesta ajankohdasta huolimatta Tähden talvisäilytykseen liittyvät rutiinit ovat lähteneet pyörimään normaalisti. Kävin nimittäin muutama päivä takaperin jo edellisvuosista totuttuun tapaan Niskalammilla katsastamassa Tähden kunnon, kun kerran Itä-Suomessa päin satuin muilla asioilla liikkumaan.

Ohjelmassa oli tällä kertaa vain pari askaretta. Ulkopuolelta tsekkasin, että kaikki on päällisin puolin kunnossa ja köydet kunnolla kiinni sekä laiturissa että laivassa. Sisäpuolen hommina tein puolestaan tarkistuksen jäätymisen estämiseksi ilmaa täyteen pumpatulle pohjakaivolle. Kolmessa viikossa ilmatasku ei juurikaan ollut vajunut, joten viime kerralla tekemäni pohjaventtiilin akselin tiivistys oli ilmeisen onnistunut.


Puhdistin mielenkiinnosta Tähden katolla olevan aurinkopaneelin lumesta ja katsoin minkälaisen latauksen se saa tällaisena pilvisenä marraskuun päivänä aikaan. Tulos 0,2A ei ollut kovin kummoinen.
Mittailin ennen poislähtöä myös akustojen jännitteet, jotka olivat 12,4V ja 24,5V. Laitoinkin tästä syystä maasähkölaturit lataamaan, jotta kovempien pakkasien koittaessa patteristo olisi varmasti täydessä latingissa. Harmikseni en etsinnöistäni huolimatta kuitenkaan löytänyt viime vuonna latureiden ohjauksessa käyttämääni vuorokausiajastinta mistään. Siihen ohjelmoiduilla 30-45 minuutin päivittäisillä latausjaksoilla akut sai nimittäin pysymään koko talven erinomaisessa latauksessa. Täytyneekin seuraavalla käynnillä viedä Tähdelle uusi ajastin, jotta jatkuva lataus saadaan edes lopputalven ajaksi toteutettua. Asiassa on tietenkin myös se etu, ettei minun silloin tarvitse erikseen vaivata tuttuja lähempänä Imatraa asuvia laivamiehiä, jotta he irroittaisivat latausjakson päätteeksi laturit sähköverkosta.

Saunan lattialle, pohjakaivon päälle virittelin viime vuosien tapaan matoista ja pyyhkeistä hiukan  lisäeristettä. Sitä en osaa sanoa, että auttaako tuo mitään, mutta yritetty ainakin on.

Niskalammin laivat Nils, Tähti, Laimi, Sissi, Wilh Schauman ja Lypsyniemi, kaikki etuliitteellä m/s!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Talvi tuli Niskalammille rytinällä.

Vain muutaman vuoden mittaisen laivamiesurani aiemmista talvista poiketen, tämän vuoden pakkaset alkoivat jo kuukautta tavanomaista aiemmin marraskuun alkupuolella. Säätiedotuksista kylmien kelien saapuminen oli etukäteen helposti havaittavissa, mutta jotenkin tuntuu, että yllätys tämä ajankohta taisi silti monelle veneilijälle olla.

Tähden talvehtimishommia ajatellen olin kyllä suunnitellut laittavani glygolit varmuuden vuoksi koneeseen lokakuun loppuun aiotun ja todennäköisesti tämän kauden "viimeisen" laivareissun päätteeksi, kun tiesin työkiireiden mahdollisesti miinoittavan myöhemmät käynnit. Reissu kuitenkin peruuntui automme kannentiivisteen korkattua. Sainkin laivaharrastuksen sijasta harrastaa kyseisen viikonlopun taas kerran auton parissa. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, että Tähti-laivamme ei ollut asianmukaisessa kunnossa ilmojen kylmetessä marraskuun alussa.

Kumivene ja taipunut taavetti.
Pieni pelastus asiassa oli onneksi kuitenkin se, että tiesin kokemuksesta veden pysyvän Vuoksen virtauksen takia laivojen ympäriltä tällaisien pienien 4-6 asteen pakkasien aikana helposti sulana. Näin ollen noin metrin syvyydessä olevan pohjakaivon ja sen venttiilien jäätymisestä ei varmasti vielä näillä keleillä olisi minkäänlaista huolta. Varmistelin myös olettamustani puhelimella viereisen Laimi-laivan omistajalta, jolta sain helpotuksekseni arveluihini myöntävän vastauksen.

Jäätymisongelma ei kuitenkaan ollut tällä tiedolla vielä kokonaan ratkaistu, sillä harmaita hiuksia aiheutti lämmönvaihtimiin ja käyttövesiputkistoihin sekä esimerkiksi wc-altaaseen jäänyt vesi. Tällaisella säällä, aluksen pohjan läpi nouseva lämpö tuskin nimittäin enää riittäisi pitämään niitä sulina.

Lopulta käynti Niskalammilla venyi vielä entisestäänkin ja pääsin matkaan vasta marraskuun kymmenennen päivän hujakoilla, jolloin pakkasia oli kestänyt jo ainakin viikon. Lisämaustetta reissuun antoi lisäksi vielä kylmä ja jo useamman vuorokauden kestänyt pohjoisenpuoleinen tuuli, jonka tiesin minulle kerrotun pohjalta olevan juuri sellainen, joka kerryttäisi jäätä aluksien järvenpuoleisiin kylkiin ja kansirakenteisiin.

Saapuessani vihdoinkin Tähden vierelle oli näkymä lohduton onneksi vain kumiveneen osalta. Aallokon siihen roiskuttama ja pakkasen kiinnijäädyttämä vesi oli nimittäin tehnyt siitä niin painavan, ettei venettä kannatteleva taavetti ollut enää kestänyt. Tästä johtuen jäinen, toisen aironsa menettänyt ja puoliksi järvessä kelluva kumivene olikin tuulen riepoteltavana paiskautuen jokaisen aallon voimasta Tähden kylkeä vasten. Ensimmäinen tehtävä olikin näin ollen kumiveneen vetäminen rannalle. Normaalisti noin 60-70 kg:aa painava vene, jota olen sen hankalasta muodosta ja koosta huolimatta jaksanut yksin jopa kantaa, oli jäiden takia nyt vain hurjan paljon painavampi.


Puolituntisen ärjymisen ja hetkellisen silmissäpimenemisen jälkeen vene oli kuitenkin lopulta rannalla. Minä makasin hetkisen sen vierellä hangessa, kun pystyynkään en uskaltanut hävinneen näkökyvyn vuoksi nousta. Piristyttyäni yritin nostaa vettä ja jäätä sisältänyttä venettä vielä kumolleen, mutta siihen eivät voimat enää riittäneet. Lähdinkin tästä syystä tekemään välillä muita "kevyempiä" hommia. Taka-ajatuksena oli myös, että jos rantaan vain sattuisi päivän mittaan muita, niin pyytäisin heiltä apua veneen vajaan kantamiseen.


Seuraavaksi irroitin Wickströmin jäähdytyksen poistovesiletkun ja avasin pohjaventtiilin. Ensiksi mainittuun kaadoin noin kymmenen litraa -30°c pakkasnestettä ja kävin tämän jälkeen sulkemassa venttiilin. Seuraavaksi tarkistin venttiilin yläpuolisesta ns. "sokeasta laipasta" oliko glygoli tullut sinne asti ja olihan se.

Ennen kumiveneoperaatiota olin muuten puristellut jäähdytysvesiletkuja ja todennut veden niiden sisällä olevan jo hyhmässä. Tuntui siltä kuin jäähdytysjärjestelmä olisi ollut täynnä jonkinlaista jäämurskaa. Umpijäässä ne eivät onneksi olleet. Tästä johtuen olin virittänyt lämmönvaihtimien alle konehuoneeseen lämpöpuhaltimen. Lämpötila olikin kohonnut siellä kumiveneen kanssa temppuilun aikana -4:stä asteesta +1:een asteeseen ja letkujen sisällä ollut jää oli sulanut.

Etupuolellamme majaileva m/s Nils oli kasvattanut miehekkään parran ahteriinsa.

Käyttövesipumpun ja sen letkujen sulattelun hoidin seuraavaksi. Sielläkään ei ainakaan vielä näyttänyt päässeen tapahtumaan mitään suurempaa vahinkoa. Pumpun painekytkimestä laskin tällä kertaa myös vedet erikseen pois. Se kun oli viime talvena rikkoontunut jäätymisen takia. Lämminvesivaraajan tyhjennyksen tiesin vievän pitkään, joten senkin sisällön laitoin muiden puuhien ohessa valumaan kanisteriin.


Uuden viime keväänä asennetun wc-istuimen pohjalta löysin myös jo jäätä. Lämpöpuhaltimella se onneksi suli kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen kaadoin wc-maljaan noin 10L lasinpesunestettä, jonka pumpasin suojaamaan letkuja ja septisäiliötä jäätymiseltä.

Välillä kävin taas pihahommissa tulppaamassa kaiken varalta paapuurin kyljellä olevan kaasusäiliön poistovesi/tuuletusreiät. Hoidin homman pulteilla, joiden suuret aluslevyt varustin reilulla annoksella sikaflexin tiivisteliimaa. Tämä oli ehkä hätävarjelun liioittelua, sillä Tähden kylkeen esimerkiksi juuri tällaisella pakkastuulella kertyvän jään vuoksi Tähti kallistuessaan tietenkin kääntyy juuri toiselle kyljelleen eli poispäin laiturista. Sen vuoksi aluksen vaakasuorassa ollessa melkein 30 senttimetrin päässä vesirajasta olevien reikien ei siis ainakaan pitäisi joutua veden alle. Mutta takakannelle talvella kertyvä ja lauhan kelin painavaksi tekevä lumikuorma, voi kuitenkin aiheuttaa aluksen perän painumisen syvemmälle. Noin paljon en tosin usko sen mitenkään uppoavan, mutta kuten sanotaan.. Ei vara venettä kaada!

Tässä näkyvät - joskin kovin huonosti - kaasusäiliön pulteilla tulpatut reiät.

Lopuksi laskin vielä lasinpesunesteet tiskialtaan viemäriin ja sitä kautta saunan lattian alaiseen pumppukaivoon sekä pumppasin pohjakaivon ilmaa täyteen. Viimeksi mainittu toimenpide paljasti pienen ilmavuodon pohjakaivon pyöritettävän venttiilin akselin juuressa. Vuoto ei loppunut juuruksen mutteria kiristämällä, joten se täytyi ottaa kokonaan auki. Vanha ja melkein kokonaan hävinnyt tiiviste vaikutti putkimiehien käyttämältä hampulta, joten päätin jatkaa samoilla linjoilla. Vesivaseliinin avulla rullaamalla tein hampusta ohuen narun, jonka kiersin akselin juureen. Kiristymutteri painoi sen helposti ja tiukasti paikalleen ja kas kummaa, ilmavuoto loppui!

Vaseliinin avulla kyhätty hampputiiviste.

Pohjakaivon venttiilit, joista lähempi hoitaa käyttöveden ja toinen koneen jäähdytysveden sisäänoton.

Sitten ei ollutkaan enää muuta hommaa kuin Tähden kansilla vielä olevien tarvikkeiden talviteloille laitto ja esimerkiksi piipunhatun sulkeminen. Erinäisiä tavaroita ja varusteita pakkasin myös autoon, jotta voisin viedä ne kotiin talvisäilytykseen. Ja niin tietenkin.. Se kumivene!

Onneksi rantaan sattui juuri sopivasti laivalaituriimme trailerillenostoa odottamaan väliaikaisesti parkeeratun rautaveneen miehistö. He kertoivat kumiveneen siirto-operaation lomassa käyneensä viime päivinä täällä rannassa useamman kerran vuorokaudessa, sillä heidän kuuden tonnin painoinen aluksensa keräsi jäätä noin 6 m/s puhaltaneen pohjoistuulen aiheuttaman aallokon ja pakkasen vaikutuksesta todella rajusti. Jäätä oli kuulemma saanut hakata kumivasaralla pois kansirakenteista jokaisella käynnillä. Yksi hytin ikkunakin oli mennyt aallokon aiheuttaman heilutuksen myötä rikki. Ilmeisesti laituriin tulleen osuman vuoksi.

Tässä yhteydessä on myös syytä vielä kerran lausua ystävällisille kanssaveneilijöille suuret kiitokset avusta! Kumivene ei nimittäin olisi yksin kovin helposti paikoiltaan liikahtanut.




M/s Lypsyniemi kansirakenteisiin kertyneen jään painosta kallistuneena.
Nyt on sitten Tähti laitettu talviteloille. Tällä hetkellä ainakin näyttää, että kelit muuttuvat vielä pidemmäksikin aikaa lämpimämmiksi. Se voisi tarkoittaa sitä, että vesillepääsy olisi ehkä vielä ennen lopullista talventuloa mahdollista. On kuitenkin mahdotonta vielä tässä vaiheessa sanoa, millaisiksi sääolosuhteet ja miehistömme työ- yms. kiireet lopulta loppuvuoden osalta muodostuvat. Esitänkin tästä johtuen jo nyt kiitokset veneilykaudesta 2016 Teille arvon lukijat! Toivottavasti Teillä on ollut näitä tarinoita lukiessa edes puoliksi niin mukavaa kuin meillä!

Laittelen tänne talven mittaan - viime vuosien tapaan - kaikenlaista laivahommiin liittyvää, mutta voi tosiaan olla, että jutut Tähti-reissuista jäävät muutamaksi kuukaudeksi tauolle. Pysykää silti kanavalla!

lauantai 29. lokakuuta 2016

Peräsinkulmamittarin asennusreissu Listinkiin

Melkein koko tämänkertaisen laivareissumme sisältö paljastuu jo otsikosta, mutta tarinoidaan nyt jotain kuitenkin..

Eräs lokakuun alkupuolen viikonloppu vapautui yllättäen pienten aikatauluepäselvyyksien myötä käytettäväksi veneilyyn, joten pakkauduimme taas kerran koko miehistön voimin Tähden uumeniin. Sääennusteen lupaama puolipilvinen, mutta tuulinen keli näytösti pitävän paikkaan jo heti perjantai-iltana, jolloin pääsimme Niskalammilta matkaan noin kello 19.00 aikoihin. Aikomus oli ollut suunnata suoraan viikonlopun matkakohteeksi valittuun Listinkiin, mutta myöhäinen lähtöaika sai meidät kuitenkin kurvaamaan tunnin ajelun jälkeen matkan varrelle juuri sopivasti sattuneeseen Satamosaareen.

M/s Wilh Schauman lähdössä Saimaalle.

Hiukan yllättäen saaren navakalta pohjoistuulelta suojassa olevat laiturit olivatkin saapuessamme kovin täyden oloisia. Tästä johtuen jouduimme parkeeraamaan Tähden aivan länsipuolisessa lahdukassa olevan laiturin päähän. Siellä työnsimme keulan rantapenkkaan ja tyyrpuurin kylki painettiin koneella laiturin päätyyn. Vaikka tuuli oli jo päiviä puhaltanut samalta suunnalta ja ennuste oli luvannut kelin jatkuvan samanlaisena, laitoimme kuitenkin paapuurin kyljestä haruksen rantapuuhun, ettei tuuli muuttuessaan missään tapauksessa painaisi meitä vieressä olevan veneen päälle.

Alkuperäinen ajatus oli ollut mennä vielä rantautumisen jälkeen paistamaan grillikatokseen makkaraa, mutta matkan aikana laskeutuneen pimeyden sekä syksyisen koleuden vuoksi ei tässä vaiheessa laivakoiran ja kipparin lisäksi ollutkaan enää muita ulospyrkijöitä. Kirjojen luku, TV:n tuijottelu ja sauna vetivät pidemmän korren suosikkipuuhia valittaessa.



Seuraavana eli lauantaiaamuna pelailtiin tunteroisen verran rannassa ja katseltiin samalla muita aluksia. Luonnollisesti suurin mielenkiinto kohdistui jo illalla ennen meitä paikalle tulleeseen satamakaveriimme m/s Wilh Schaumaniin, jota ihailimme useammankin tovin. Näimme sen edellisiltana lähtevän Niskalammilta noin tuntia ennen meitä ja olikin mukavaa, kun veikkaus, että sekin olisi Satamossa, osui oikeaan.

Tuuli ei ollut eilisestä ainakaan tyyntynyt, mutta päätimme silti puolenpäivän aikoihin vaihtaa maisemaa ja ajella suunniteltuun kohteeseen. Noin puolitoista tuntinen siirtymä Listinkiin ajettiin pääasiassa läntisellä kurssilla, joten pohjoistuulen aiheuttama aallokko pääsi muutamaan kertaan keikauttamaan Tähteä reilumminkin. Ainakin kipparin kahvimuki sai kyytiä tässä kurimuksessa. Muuten kelissä ei sitten ollutkaan mitään valittamista. Aurinko paistoi pilvien lomasta ja perille päästyämme kohosi auringonpaisteessa ja saaren tarjoamassa tuulensuojassa lämpömittari hetkittäin peräti 16 asteeseen. Mainittakoon sekin huomio, että syksyisestä ajankohdasta huolimatta latasi myös Tähden katolla oleva ja eteläänpäin rantautumisen jälkeen kallistettu aurinkopaneeli ajoittain peräti 12 ampeerin voimalla, mikä on erittäin oivallinen lukema jopa kesällä, syksystä puhumattakaan.



Lämpötila oikein houkutti ulkoilemaan ja kävimmekin kävelyretkellä aivan Listingin luoteeseen päin pistävän kapean niemen nokassa, jossa pääsi mukavasti ihailemaan yli 11 m/s puhaltaneen tuulen aiheuttamia pärskeitä. Seuraavat kuvat eivät missään tapauksessa tee oikeutta voimakkaalle mainingille, mutta rantakalliot ja rannan edustan kivikot kuohuivat mielestämme kuin merellä konsanaan.



Kun reippailut oli suoritettu, tartuin vihdoinkin peräsinkulmamittarin asennushommaan. Keväästä asti mukanamme seilannut mittari ei ollut vielä aikaisemmin päässyt toimeenpantavien remonttihommien listaan, mutta nyt tilanne tulisi muuttumaan. Jo viime reissulla vedin Vekaransalmessa miehistöä odotellessa johdotuksen perän anturilta komentosillalle, joten siitä ei tarvinnut enää tällä kertaa onneksi huolia.

Ensimmäiseksi syvennyinkin nettikaupasta tilaamani mittarin asennusohjeiden etsimiseen. Ne kun olivat jostakin kumman syystä puuttuneet paketista. Kävi kuitenkin niin, että iPadini ei suostunut tällä kertaa yhteistyöhön, vaan tieto piti kaivaa netistä puhelimella. Googlettamalla ohjeet kuitenkin onneksi lopulta löytyivät, valmistajan eli VDO:n sivuilta. Tavallaan netittömyys saaressa on kyllä ihan mukava ja jopa toivottavakin asia, mutta ymmärtänette että tällä kertaa se meinasi ensialkuun "hitusen" harmittaa.



Löytyneiden ohjeiden myötä siirryin seuraavaan vaiheeseen, joka oli mittarin 52 millisen reiän poraaminen. Muiden kojeiden ja takapuolisten rakenteiden takia ainoa mahdollinen paikka sille oli kojelaudassa keulapotkurin käyttövivun yläpuolella. Väärinpäin pyöritetty reikäpora hoiti hyvin hommansa paitsi, että irtosi reiän valmistuttua yllättäen porakoneen istukasta. Siitä selvittiin onneksi muutamalla pienellä naarmulla. Ai miksikö pora pyöri väärinpäin? No siksi, että olen puuta ja vaneria reikäporilla työstäessä huomannut sillä tavalla toimittaessa saatavan siistimpää työjälkeä. Karkeat hampaat haukkaavat muuten puuhun kiinni sellaisella voimalla, että lähes väistämättä tulee lohkeamia. Paksumpaa kappaletta poratessa olen myös tehnyt reiälle alun väärinpäin pyörittämällä ja vasta sitten kääntänyt pyörimissuunnan myötäpäivään.

Seuraavaksi näpräsin sitten mittarin taakse tulevan moninapaliittimen parissa. Jokainen johdin piti itse puristella pienen pieniin pinneihin pihdeillä kiinni ja työntää muoviseen liittimeen. Tähdellä olevasta tinakolvista ei ollut tässä hommassa paljoa apua, kun en onnistunut löytämään mistään tinaa liitosten varmistamiseen juottamalla.

Hässäkkä!

Moninapaliitin ja sen pikkuruiset "pinnit".

Moninapaliittimen valmistuttua alkoi peräsimen luona olevan anturin ja kojetaulussa olevan mittarin välin juokseminen. Sillä sehän oli selvää, ettei laite tietenkään toiminut heti ensiyrittämällä. Meni nimittäin tovi jos toinenkin ennen kuin tajusin, että sekä ground että miinus merkinnöillä olevat johtimet on kaikki yhdistettävä aluksen maahan. Ei siis riittänyt, että vain mittari laitettiin maahan ja siitä vedettiin johtimet anturille vaan myös anturin oma ground tuli kytkeä maahan. Ehkä olen vain niin tyhmä etten tajua, mutta epäselvänä tätä ohjeistusta kuitenkin pidän.

Lopulta alkuillasta mittari saatiin kuitenkin vihdoinkin näyttämään oikeita suuntia ja jopa anturi kiinnitettyä peräsinkoneiston päälliseen laipioon. Sitten ei olisikaan ollut edessä enää kuin mittarivalon johtimen kytkentä. Se piti kuitenkin jättää paikalle yllättäen ilmestyneiden partiolaisten takia seuraavaan päivään. Varsinaisia asennushommia He eivät todellakaan "haitanneet", mutta kun sain kutsun tulla Heille saunomaan, niin eihän sellaisesta ilosta sopinut tietenkään kieltäytyä.

Kyseessähän oli tietenkin Niskalammilla kanssamme majaansa pitävien Meripartiolippukunta Saimaan Sissien m/s Sissi-aluksella tapahtunut koulutuspurjehdus, joka pysähtyi yönviettoon Listinkiin. Tämän viikonlopun reissun tarkoituksena oli kuulema 12-15 vuotiaiden miehistönjäsenten pimeäajo- ja tutkakoulutus.

Kaikinpuolin hienosti kuului heidän reissunsa menneen. Kaiken vakuudeksi minulle esiteltiin myös ennen matkaa tehtyjä reittisuunnitelmia sekä toteutuneita reittejä päällekäin, joista hyvin selvisi kuinka perusteellista koulutusta Sissillä seilaaville nuorille annetaan.

Kelataan vielä sen verran taaksepäin ja kerrotaan, että saunassa ja jopa uimassa tuli vielä illanpäälle todellakin käytyä ja mikä tärkeintä, monta laivajuttua tuli kerrottua puolin ja toisin. Yritin jopa houkutella Partiolaisia liittymään Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen yhdistykseen ja tulemaan myös esittelemään hienoa alustansa ja toimintaansa kaikille kiinnostuneille ensi vuoden kesäregattaan. Katsotaanpa sitten onnistuiko agitointini..

M/s Sissi yöasussa Listingissä. 
Seuraavana aamuna Sissin matka jatkui..

Sunnuntaipäivän valjettua jatkuivat taas peräsinkulmamittarin asennuspuuhat. Illalla kytkemättä jäänyt mittarivalon johto oli tarkoitus pimeäajoja silmällä pitäen laittaa saman katkaisimen taakse muiden mittareiden valojen kanssa. Näin ohjaamon saa halutessaan pimennettyä kokonaan. No siinähän menikin sitten ainakin tunti, kun valo ei meinannut ensialkuun syttyä. Epäilen syynä olleen moninapaliittimen pinnin huonon kosketuksen tai sitten valo virkosi siitä, kun loppujen lopuksi hermostuksissani kopautin nyrkillä mittaria. Joka tapauksessa nyt sekin toimii! Ja hyvin toimi itse mittarikin. Oli nimittäin suorastaan ilo peruutella Tähdellä pois rannasta. Huomasin myös kuinka aivan pienillä liikkeillä alusta pystyy - ainakin näin tuulettomissa olosuhteissa - ohjailemaan peruutettaessa haluamaansa suuntaan.



Paluumatkamme kotisatamaan taittui peruutusharjoitusten jälkeen rauhallista seitsemän solmun vauhtia ajellen aina Satamosaaren eteläpuolelle saakka, jolloin vasemmalta sivultamme meitä alkoi lähestyä tuttu alus. Toissayönä edellä mainitussa saaressa kohdattu m/s Wilh Schaumanhan se sieltä tulla huristeli Mullikoinselän yli sellaista vauhtia, että jouduimme nostamaan marssivauhtimme seitsemään ja puoleen solmuun, jotta satuimme yhtä aikaa Masteensaaren eteläkärjen kohdille. Siitä ajoimmekin paraatimarssia peräkanaa aina Niskalammille saakka. Jonkinlaiseksi regatta-ajoksi tätäkin voisi kai kutsua, kun vielä muutamaa minuuttia ennen kotisatamaan saapumista näimme myös partiolaisten Sissinkin kiinnittyvän omalle laituripaikalleen. Ylpeänä voinkin todeta, että aktiivista oli Niskalammin laivureiden toiminta tänä viikonloppuna! Ja hyvä niin!





Tässä vielä loppuhuipennukseksi hyvällä musiikilla maustettu video Wilh Schaumanin ja Tähden "jammailevasta" regatta-ajosta.

Sekä lisäksi vielä pari Sissin miehistön kotisamaan saapumisestamme nappaamaa valokuvaa.