sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kotimatka 2/2

Näköjään tähän päivitykseen on pesiytynyt jokin tekstin fonttia mielensä mukaan muutteleva loiseliö, josta ei kotikonstein pääse eroon. Toivottavasti se ei pahemmin häiritse lukuelämystä!

Kokka käännettiin Anttolan sataman jälkeen koiliseen Harvio nimiselle järvelle ja nostin nopeutemme normaaliin noin 6,8 solmuun. Anttolan vierasvenesataman pohjoispuolelle rakennetun uuden suuren sataman ohitettuamme olimme juuri sivuuttamassa käsi tervehdykseen ojennettuna kahta purjevenettä, kun kierrokset koneessa alkoivat aivan yllättäen laskea. Suuria hikikarpaloita alkoi samantien kohota otsalleni ja aivot pääkopan sisäpuolella raksuttamaan, mistä ihmeestä nyt voisi olla kysymys?


Samassa muistin lähtiessä unohtaneeni aukaista polttoainehanan. Vaihde kytkettynä annoin Tähden liukua eteenpäin ja riensin konehuoneeseen kiertämään hanan auki. Tästäkään huolimatta en ehtinyt aivan ajoissa vaan Wickström otti ja sammui. Bryggalle palattuani kaasukahva nolliin ja vaihde vapaalle. Tämän jälkeen muutaman sekunnin starttaus ja taas alkoi lievän sydänkohtauksen saanut vanhaherra herätä hiljokseen henkiin. Ei ollut veneissään hymynkare huulillaan toimitustamme seuranneiden purjeveneilijöiden mielestä ohituksemme varmaan kovinkaan näyttävä, mutta väitän, että ikimuistoinen se oli heille aivan kuten meillekin.




Mainittakoon Anttolan pysähdyksestämme vielä se, että viime kesänä kohtaamamme Viikinki II -vene sattui myös pyörähtämään laiturissa vierailumme aikana. Terveisiä vaan sinne, jos satutte tämän joskus lukemaan.




Pian Harvio jäi taakse ja seuraavaksi sivuutettiin Luonterin eteläpää ja käännyttiin Lietveden kautta kohti Puumalaa vievälle reitille. Korkeita kallioita ja väliin hiekkarantoja tarjoavat maisemat täällä olivat sen oloisia, että uudelleen näillemain poikkeamisesta puhuttiin jo ajon aikana.


Lietvedeltä jatkettiin Rokansaaren pohjoispään suositun laiturin editse ja keikuttelevan Lehmäinselän ylitse Hätinvirtaan, jossa lossikuski aiheutti meille pienen epätietoisuuden hetken.



Lossi oli lähdössä editsemme pohjoisrannalta eteläpuolelle, kun se yllättäen kääntyikin paluumatkalle lähtörantaan. Minä olin tällöin jo vaihtanut vapaalle ja jarrutellutkin menoamme päästääksemme ammattiliikenteen ensin kaikessa rauhassa hoitamaan kulkemisensa. Palattuaan takaisin ja aukaistuaan puomin yksinäinen henkilöauto lipui lossin kannelle. Tämän jälkeen odottelin hetkisen mitä seuraavaksi tapahtuu. Lopulta, kun tilanne ei lossin puolelta ollut reiluun minuuttiin muuttunut miksikään, uusia autoja ei siis rantaan enää ilmaantunut, kytkin vaihteen päälle ja päätin jatkaa matkaani.

Tällöin lossinkuljettaja kuitenkin laski puomin ja alkoi irtaantua laiturista ja vieläpä varsin reipasta vauhtia. Ehdin taas kytkeä vaihteen vapaalle ennen kuin kuljettaja huomasi meidät ja pysäytti yllätyksekseni aluksensa menon. Emmin hetkisen mitä minun nyt kuuluisi tehdä? Matkaa lossin reitille oli tässä vaiheessa ehkä enää noin 70-80 metriä. Tähti oli kuitenkin nyt varmasti havaittu lossin puolelta ja kuljettaja selvästi päättänyt päästää meidät jatkamaan matkaamme ja niin laitoinkin vaihteen silmään ja ylitimme kulkuvaijerin pikapikaa viivyttääksemme kaiken tämän jälkeen mahdollisimman vähän heidän menoaan.




Hätinvirran episodin jälkeen matkaa jatkettiin ilman sen kummempia tapahtumia. Luukkolanvirrassa meitä vastaan ajeli suuret aallot aiheuttaen, vaikkakin ilmeisesti lastiton Merel V niminen rahtialus. Tämän jälkeen suuntana pidettiin jo viime vuodelta tuttua Ruuhon tai Ruhan saarta, jonka laituriin ajattelimme tämän vuoden 2015 kesäreissumme viimeiseksi yöksi kiinnittyä. Saari on muuten juuri ja juuri Etelä-Karjalan puolella eli poistuimme nyt virallisesti Savosta tai ehkä pitäisi sanoa, että Etelä-Savosta.

http://www.marinetraffic.com/ais/details/ships/shipid:3422014/mmsi:246395000/imo:9279056/vessel:MEREL_V




Ruuhossa miehistö oli tilannut saunan iltaohjelmakseen ja se tietenkin toteutettiin, vaikkakin tällä kertaa pientä rikollisuutta harrastaen. Olimme nimittäin tulleet tälle viimeiselle siirtymälle junalla kotoamme pääkaupunkiseudulta ja tästä syystä saunapuuvarastot jäivät täydentämättä. Jouduinkin tämän johdosta miehistölleni lämpimän saunan mahdollistaakseni lainaamaan paria klapia saaren grilliin tarkoitetusta puuvarastosta. Sauna saatiin kyllä lämpimäksi omilla puilla, mutta lämmön ylläpitoon jouduimme käyttämään edellämainittuja ei-toivottavia toimenpiteitä. Laskun puutavarasta saa lähettää perästä, jos asia jäi jotakuta vaivaamaan. Nostan rehellisesti käden pystyyn virheen merkiksi! Mainittakoon vielä, että mukava yllätys Ruhassa olivat rannassa olleet toiset vanhat alukset.




Seuraavana aamupäivänä olimme lähdössä taittamaan viimeistä etappiamme kohti Niskalampea. Sitä ennen juuri kyseisenä päivänä syntymäpäiviään viettänyt miehistömme nuorimmainen kuitenkin katosi mystisesti koiranulkoilutusreissullaan. Kovaääniset etsintähuutomme saivat tämän jälkeen varmasti koko saaren pidättämään hetkiseksi hengitystään. Kaukana laguunin itärannalla olevan septintyhjennyspisteen luota yhytimme kuitenkin lopulta karkumatkalle pötkinyttä koiraamme etsimään lähteneen puuttuvan jäsenemme, ja niin pääsimme onnellisesti jatkamaan matkaamme.


Ajelimme Ruuhosta väylien ulkopuolella suoraan itään, kohti Kutveleen avokanavaa. Heti saaren rannasta lähtömme jälkeen editsemme väylää pitkin ajeli savuvana korsteenista nousten s/s Enso. Tuntia myöhemmin Honkkovirrassa vastaan tuli puolestaan erikoisella nostetulla komentosillalla varustettu Puskija Tapio ja Karhusalmen lossin jälkeen jolloin saavuimme Karhuselälle, saimme puolestamme seurata Apaja 1 ja Apaja 2 nimisten troolarien touhuja. Myös monia huviveneitä oli liikkeellä ja erään meitä hitaamman jopa ohitimme reitin varrella. Käsillä olikin näin ollen tälle kesälle hyvin poikkeuksellinen vilkas vesiliikennepäivä.




Noin neljätuntisen ajon päätteeksi ensi talveksi kotisatamaksemme taas saamamme tuttu Niskalammen laivalaituri tulikin näkyviin. Paikallamme kesän ollut toinen paatti oli siirretty ystävällisesti ajoissa pois tieltä ja niin kiinnitimmekin köytemme entisiin pollareihin. Parituntinen järjestely/siivousurakka hoidettiin rutiinilla ja niin sanoimme Tähdellemme lopulta haikeat hyvästit ja hyppäsimme etelään vievään junaan. 




Joitakin laskelmia ja yhteenvetoja kesän ajoista ehdin tämän viimeisen pyrähdyksen aikana myöskin tekemään. Tässäpä niistä muutamia..

Kesän tankkaukset olivat 921 litraa. Ajotunnit mittarin asennuksen jälkeen 109 eli tämän vuoden alusta noin 140 tuntia. Kesäkuun alun jälkeen ajoimme karkeastiottaen kaupunkeja luetellen reitin Imatra Niskalampi-Puumala-Savonlinna-Punkaharju-Savonlinna-Oravi-Heinävesi-Kuopio-Siilinjärvi-Kuopio-Juankoski-Kuopio-Varkaus-Rantasalmi-Savonlinna-Puumala-Mikkeli-Anttola-Imatra. Matkaa en osaa kertoa, mutta ajoaikaa reitille tuli kutakuinkin noin 125-130 tuntia. 


Wickströmistä sen verran, että kertaakaan ei kone sammunut eikä sen suhteen ollut mitään muitakaan ongelmia ellei Anttolassa kiinni unohtamani polttoainehanan aiheuttamaa pysähdystä lasketa. Mukava huomio moottoriin liittyen on myös se, että en joutunut retkemme aikana lisäämään öljyä kertaakaan. Täytin öljytilan täyteen keväällä ja vajaan 1/4 osan mittatikun asteikosta on pinta sen jälkeen laskenut. Mielestäni varsin oivallinen saavutus 1960 valmistuneelle koneelle.





Koko kolean kesän, lähes aina ollessamme laivalla, on käyttövettä ja sisätiloja lämmittävä kamiina ollut myös päällä. Sähkökäyttöinen kiertovesipumppu on myös pyörinyt aina kamiinan ollessa toiminnassa. Jääkaapin ja invertterinkin olen myös antanut olla päällä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kokoajan. Jopa kahvinkeitintä, leivänpaahdinta ja mikroaaltouunia olemme voineet pilvisistä ja sateisista keleistä huolimatta käyttää 250 wattisen aurinkopaneelin ja 140 ampeerin moottorilaturin ansiosta melkein aina halutessamme.

Vain Varkauden nelipäiväisen pysähdyksen ja regattasunnuntain lopuksi jolloin koneella ei ollut ajettu useampaan päivään pidin verkkovirralla toimivaa akkulaturia päällä. Tähden lepäillessä viimeisen vapaaviikonloppunsa Mikkelissä keväällä takuusta saatu uusi C-Tek laturimme oli myös toiminnassa hajoten jo siellä toistamiseen. Kyseiseksi viikonlopuksi aivan kuten Varkauden taukomme ajaksi oli luvattu niin sateista ja pilvistä keliä, että ajattelin näin toimien saada akut varmasti täysiksi ennen matkamme jatkoa. Jostakin syystä laturi ei kuitenkaan näköjään kestä 540 ampeeritunnin akkuvaraston latausta. Ja pakko onkin tähän väliin sanoa, että C-Tek ei kyllä vaikuta suurista odotuksista huolimatta kovinkaan luotettavalta laitteelta.


Akkunesteiden pinnat tarkastin myös muutamaan kertaan ja muutenkin olen koittanut viime talvisien oppien mukaan hiukan enemmän tarkkailla patteriston sielunelämää. Koneen jäähdytysnestettä lisäsin myös kesän aikana kerran noin viitisen litraa. Avoimen jäähdytysjärjestelmän haihtumisen lisäksi tähän on varmasti vaikuttanut myös moottorin kyljessä olevien tarkastusluukkujen raoista tihkuva pieni vuoto, jolle en ole vielä ehtinyt tekemään mitään. Loppumatkasta vaivanneista polttoaineen paluuputkien kahdesta pienestä vuodosta toisen olen jo hoitanut kuntoon, mutta toinen odottaa vielä työlistalla.


Siinäpä sitä on taas tarinaa. Katsotaan sitten milloin pääsemme seuraavan kerran laivallemme! Nuorempiä väki ainakin näyttää tietävän, kuinka helpottaa syksyn mittaan väistämättä koittavaa laivaikävää.





Minä puolestani ajattelin siirtää ikävää eläviä kuvia katselemalla, joista tässä maistiaiset Teillekin. Kanava on salattu, joten videot (uusi brykan katolta ja vanha konehuoneesta) löytyvät YouTubesta pelkästään alla olevien linkkien kautta.

https://youtu.be/YGBpkXLhx9A


https://www.youtube.com/watch?v=peWcKSwAWoM




perjantai 28. elokuuta 2015

Kotimatka 1/2

Toivottavasti edellisessä päivityksessäni jakamani laivadokumentit tarjosivat Teille mukavia katseluhetkiä! Nyt kuitenkin palataan kesäreissumme lopun pariin, josta tässä ensi alkuun puolet eli osa 1/2. Olkaapa hyvät!

Kuten jo edellisessä ajeluitamme käsitelleessä kirjoituksessani kerroin olimme veneilykesämme loppuhuipennuksena päätyneet Mikkeliin. Huipennus otettakoon tässä hiukan ironisena terminä, sillä vettä satoi sinne saapuessamme ja sieltä lähtiessämme kuin.. Sanonko mistä? Satamapalvelut olivat kyllä ensiluokkaisia aivan kuten laituripaikatkin. Kaikki tarvitsemamme juna-asemasta ja ruokakaupoista lähtien löytyi lähietäisyydeltä ja mikä mukavinta, satamatoimiston palvelu oli myös erittäin ystävällistä.

Tässä heti alkuun laivabongareille ihasteltavaksi satamasta lähtöhetkellämme löytyneet kaunottaret.







Kaksipäiväisen kotikäyntimme jälkeen starttasimme alakerran Herran taas kerran tulille ja lähdimme taittamaan matkaa kohti kotisatamaksemme tulevaksi talveksikin järjestynyttä Imatraa. Reitiksi valikoitui hiukan pidemmästä matkasta huolimatta Luonterin ja Lietveden kautta kulkeva 2,4 metrin väylä.

Sateen jo hellitettyä, mutta harmauden vallitessa puksuttelimme illan aikana kaikessa rauhassa noin nelituntisen rupeaman aina Väätämönsalmen möljään asti. Siellä 1,8 metrin syvyysmerkinnällä varustettu, aivan väylän vieressä ollut laituri tarjosi meille mukavan ja rauhallisen nukkumapaikan.



Aamulla pienten remonttipuuhien ja öljyntarkistusten sun muiden toimenpiteiden jälkeen jatkoimme matkaa Anttolan viihtyisän oloiseen vierasvenesatamaan.

Täällä suoritimme erinäisiä ruokavarastojen täydennystoimenpiteitä sekä söimme lounasta Tähden aurinkoisella takakannella. Jouduin ajamaan tullessamme Tähden tankkauslaiturin ruuhkaisuuden vuoksi satama-altaan sisäpuolelle, mutta hyvin pääsimme lähtöhetkellä yltyneestä tuulesta huolimatta sieltäkin pois pienen potkimisen jälkeen. Ja tässä tarkoitan tietenkin potkurilla potkimista. Anttolasta täytyy myös mainita se, että alkukesästä asentamani Wickströmin tuntimittari osoitti satamassa tasan sataa käyntituntia.





tiistai 25. elokuuta 2015

Lisää mielenkiintoisia laiva-aiheisia dokumentteja

Onnistuin muutama päivä takaperin lyömään halkoja tehdessäni kirveellä itseäni jalkaan. Mitään sen vakavampaa rytäkässä ei sattunut, mutta nyt noin viikkoa myöhemmin mätäkuun ansiosta jo kertaalleen umpeutunut haava alkoi uudelleen vaivaamaan. Edellä mainitusta johtuen olen yrittänyt viettää aikaa totutusta poiketen paikoillani ja oivana apuna siihen ovat olleet erilaiset laiva-aiheiset dokumentit.



Kerroinkin jo Teille Chittagongin laivapurkaamoista, mutta löysin lisäksi vielä pari muutakin mielestäni mainitsemisen arvoista rainaa. Ensimmäinen niistä kertoi höyrylaivamaisesta m/s Nordstjernen nimisestä Norjan rannikolla Hurtigruten nimisellä Tromssa-Bergen reitillä 56 vuotta seilanneesta rannikkolaivasta, joka vihdoin vuonna 2012 päätyi eläkkeelle. Tunnelmallinen ja selvästi aluksen henkilökunnalle ja vakioasiakkaille puhutteleva kokemus oli laivan viimeinen matka, josta kyseinen dokumenttikin kertoi. Toki useissa kohdin viitattiin myös aluksen moninaisiin vaiheisiin ja siinä aikojen saatossa töissä olleiden muistoihin ja kokemuksiin. Wikipediasta selvisi vielä elokuvaa tarkemmin esimerkiksi Nordstjernen työvuosien jälkeiset telakoinnit sekä kunnostukset, ja jopa työuran jälkeisten siirtomatkojen karilleajot. Muistaakseni alus on Norjan museoviraston suojelema, joten sitä ei onneksi saa lähettää Chittagongiin.

Yle Fem -kanavan esittämä ohjelma löytyy osoitteesta:  http://areena.yle.fi/1-2195894

Toisena ohjelman aiheena mainittakoon Herzogin Cecilie. Luin nimittäin jo viime keväänä Helge Heikkisen kirjoittaman mielenkiintoisen kirjan Tornado (WSOY 1967). Opus kertoo "Lucky" Lawhill nimisen maarianhaminalaisen Gustaf Eriksonin varustamon laivan maailmanympäripurjehduksesta ja sen osallistumisesta legendaariseen vehnäpurjehdukseen eli Grain race- kilpailuun vuosina 1931-32. Komean aluksen historiasta löytyy varsin kattava sivusto osoitteesta:

http://www.kolumbus.fi/jamikko/Purjelaivat_Lawhill.htm



Joka tapauksessa kyseisessä kirjassa vilahteli useaan otteeseen samaisen GE-varustamon Herzogin Cecilie niminen syvänmeren rahtilaiva, jossa kirjailija Heikkinenkin on aikoinaan ollut pätevöitymässä perämieheksi. Tässä kohtaa on välihuomautuksena mainittava, että asiassa on hiuksen hienoja liittymäkohtia myös Tähti-laivaamme. Nimittäin Eriksonin perillisten Maarianhaminan kaupungille museolaivaksi jo 1950 luvulla lahjoittaman Pommernin pohjan kunnostusurakkaan on osallistunut Tähden entinen Kotkan Kalarannan konepajan aikainen päällikkö, Herra Marjanen. Herzogin Ceciliestä pelastetut ruoripyörät, Neitoa esittävä kaljuunakuva ja paljon muutakin esineistöä on myös esillä Maarianhaminan merimuseossa, josta siis s/v Pommernkin löytyy.

http://www.sjofartsmuseum.ax/fi/

Mutta takaisin asiaan.. Ja otsikkohan oli siis Herzogin Cecilie. Kyseessä on vuonna 1902 Bremerhavenissa Saksassa rakennettu komea nelimastoparkki, joka ostettiin Eriksonin varustamon lippulaivaksi Suomeen joulukuussa 1921. Tämä yksi aikansa hienoimmista ja tunnetuimmista purjelaivoista voitti Australiasta Englantiin purjehditun Grain race -kilpailun peräti neljä kertaa ennen traagista karille ajoa Sewer Mill Sandsin matalikolle Britteinsaarten lounaisrannikolla. Melkein koko 4295 tonnin vehnälasti ja myöhemmin myös kaunis laiva menetettiin tämän huhtikuun 24. päivänä 1936 sattuneen haverin jälkimainingeissa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Herzogin_Cecilie



Tutkiskellessani eräänä päivänä YleAreenan runsasta dokumenttitarjontaa yllätyinkin positiivisesti kyseisestä aluksesta kertovan elokuvan löytymisestä. Vaikka filmatisoinnissa käydäänkin läpi perusteellisesti "vain" aluksen viimeisten purjehdusten tapahtumia ja sen silloisen kapteenin Sven Eriksonin naisseikkailuita sekä hänen tuoretta laivalla syntynyttä avioliittoaan, on se silti erittäin suositeltavaa katsottavaa. Herttuattaren viimeinen matka löytyy osoitteesta:

http://areena.yle.fi/1-2073053


Varustamosta lisää:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Erikson


Ja vielä Pommernista:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pommern_(laiva)

http://www.sjofartsmuseum.ax/fi/tule-kaymaan/museolaiva-pommern

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/parkkilaiva-pommern

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Matka käy Mikkeliin



Aamulla herättyämme laituri ympärillämme alkoi täyttyä sellaista vauhtia veneistä ja kanooteista, että katsoimme parhaaksi jatkaa matkaa kohti Mikkeliä. Kirkkotaipaleen ja Varkaantaipaleen kapeat ja upeat avokanavat pujottelimme läpi heti ajopäivämme alkuun ja sitten jatkoimme ns. Mikkelin-ränniin. Näin muistan jonkun paikallisen minulle tätä reittiä joskus nimittäneen.



Yllä Kirkkotaipaleen avokanava, jonka läpiajamisesta huolehti seitsemän vuotias laivamies vanhemman kipparin ohjeistaessa vieressä. Kyseessä oli Hänen ensimmäinen kanava-ajonsa.

Ja alla Varkaantaipaleen kanava, joka ymmärrettävistä syistä läpäistiin vanhemman miehistön ohjauksessa.






Pienet selät ja kapeammat reimareilla merkityt väylänkohdat vuorottelivat reitillämme tämän jälkeen tasaisesti tarjoten varsin vaatimattomasti mitään katseltavaa. Myönnettäköön, että ajoittain vallinnut vesisade myös hitusen rajoitti aistielämyksien syntymistä.



Risteilyitä Mikkelistä käsin tekevä m/s Jaarli seilasi vastaamme Annilanselällä noin puolta tuntia ennen Mikkeliä.

http://www.msjaarli.com



Vitostietä autoilleet muistanevat Kenkäveron, joka järveltäpäin näytti tältä. Äkikseltään en löytänyt paikan nettisivuilta tietoja laiturin edustan syväyksestä yms, mutta ainakin reimarit rantaan vievää väylää osoittamaan oli laitettu.

http://www.kenkavero.fi/etusivu



Perille Mikkeliin päästyämme, septisäiliön tyhjennettyämme sekä 129 litraa polttoainetta bunkrattuamme siirryimme satamatoimiston meille osoittamalle sivukiinnityspaikalle, jossa Tähti pääsisi 14 euron vuorokausihintaan taas lepäilemään muutaman päivän. Mainittakoon, että laituripaikan hintaan kuului myös sähkö.



Iltapuhteiksi kävin julkisilla hakemassa Savonlinnaan jättämämme auton ja palatessani yöllä takaisin satamaan näky oli tämän näköinen. Musiikkia ei myöskään tarvinnut Tähden omista äänentoistolaitteista soittaa vaan se tuli ns. talon puolesta. Onneksi sisätiloihin kuitenkin varsin vaimeasti.




Seuraavan aamuna tehdessämme lähtöä Etelä-Suomeen satamassa näytti puolestaan tältä. Vaikka keli olikin tuollainen niin harmitus veneilyn katkeamisesta oli taas melkoinen. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, joten..



Alus kuvassa on Mikkelin urheilusukeltajien tukialuksena toimiva m/s Tornator I, joka on valmistunut Paul Wahlin Varkauden Pirttiniemen telakalta vuonna 1905.

Nettiveneessä on muuten myynnissä toinen Tornator-hinaaja osoitteessa:

http://www.nettivene.com/moottorivene/terasvene/517658

Muutakin mielenkiintoista ja jo ikääntyneempää laivakalustoa sieltä löytyi. Jos linkit vain vielä toimivat niin käykääs katsomassa:

http://www.nettivene.com/moottorivene/terasvene/593531

http://www.nettivene.com/moottorivene/terasvene/589401

http://www.nettivene.com/moottorivene/terasvene/603430

http://www.nettivene.com/moottorivene/terasvene/406744

http://www.nettivene.com/moottorivene/terasvene/594972

http://www.nettivene.com/moottorivene/terasvene/613566

http://www.nettivene.com/moottorivene/terasvene/492164

perjantai 21. elokuuta 2015

Savonlinna - Astuvansalmi

Kesäisen leppoisan regattaviikonlopun ja Hopeasalmen varjoregatan jälkeen päätimme suunnistaa seuraavaksi kohti Mikkeliä, jossa Tähti ei ole vielä aiemmin vieraillutkaan. Samalla ajattelimme ottaa haltuun myös varsinaisen syväväylän eteläpuolisen, Tolvanselältä Puumalaan vievän 2,1 metrin väylän.

Koneet käynnistettiin ja Hopeasalmi jätettiin taakse yhtä aikaa laivojen Hans ja Turso kanssa. Peräkanaa ajoimme myös Kyrönsalmen aukaistujen rautatie- sekä ponttoonisiltojen ohitse ja jatkoimme siitä kohti etelää.


Aurinko paistoi ja vesillä oli taas liikennettä. Puolituntisen ajon jälkeen vastaamme tuli 82 metrinen Hollannin lipun alla kulkeva m/s Andrea. Aluksesta ja sen luotsaamisesta löytyi hauska juttu Etelä-Suomen Sanomista osoitteesta:

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/08/09/rahtilaivat-tuovat-suomen-sisavesille-terveiset-maailman-merilta


Ilmeisesti luotsia ollaan juuri tässä ottamassani kuvassakin tuomassa alukseen.

Tämän jälkeen jatkoimme Pitkälle Pihlajavedelle.



Vekaransalmessakin oli liikennettä, kun useiden huviveneiden ohella myös Olli kavereineen tuli meitä vastaan.

Sitten saavuimmekin jo Tolvanselälle ja tuli aika jättää hyvästit viimeiselle matkakaverillemme Tursolle. Jo aiemmin Hans oli ottanut hatkat saattueestamme ja hävinnyt omille teilleen.


Saimme suosituksia yöpymispaikaksi koskien Hiekkaniemi (satama 4415) nimistä pientä nimensä mukaisesti hiekkaista niemeä. Kokeilimme rantautumista kuitenkin jo tätä ennen reitin varrelle sattuneeseen Honkasaareen, mutta hankalasti järjestettävä kulku rantaan aiheutti mielen muuttumisen ja alkuperäiseen suunnitelmaan palaamisen.



Hiekkaniemessä laiturin olivat varanneet paikalle jo ennen meitä saapuneet veneet. Työntäessäni Tähden keulan tästä johtuen viereisen uimarannan hiekkaan, huomasimme sen samantien meille aivan liian matalaksi. Jätinkin tästä johtuen laivan koneet käynnissä niille sijoilleen odottelemaan siksi aikaa, että sain niemen molemmat sivut tutkittua kumiveneellä. Sataman nimikyltin ja tulipaikan kohdalla ranta vaikuttikin sen verran syvemmältä, että saisimme laakonkin mitä todennäköisimmin laitettua keulatäkiltä kiven päälle ja pääsisimme helposti maihin.



Yhteensä varmaan puolituntia kestäneen operaation päätteeksi Tähti olikin vihdoin kiinni rannassa ja pääsimme saunaan ja iltapalalle. Laiturissa ollut pääkaupunkiseutulainen veneilijä kävi myös illan päälle kertomassa ihailunsa rantautumistoimenpiteidemme johdosta. Kerrottuaan, ettei ole koskaan vastaavaa nähnyt, paljastin hänelle täällä järvillä olevan aivan yleisesti tapana ajaa laivan keula tarvittaessa myös maihin ja kiinnittää sen jälkeen perä haruksilla vaikkapa rantapuihin.



Seuraavana aamupäivänä lähdimme taivaltamaan reitin loppuosuutta kohti Puumalaa, jossa oli tarkoituksena järjestää kesälomareissulla oleville tuttavillemme pieni kahvihetki. Mukavanoloisen reitin loppupäässä Leukoinsalmen 5,5 metrin alituskorkeudella varustetun sillan edustalla kaadoin maston, jotta pääsisimme eteenpäin.

Kivutessani takaisin katolle mastonnostopuuhiin oli ystävämme Norppa jälleen ilmestynyt moikkaamaan meitä. Koko miehistö ehti kavuta komentosillalle ihmettelemään ilmestystä, mutta kameran kuvattavaksi Hän ei taaskaan suostunut. Sukelluksen jälkeen pää ei myöskään noussut enää uudelleen pinnalle ja syykin karkumatkaan selvisi perämoottoriveneen hurauttaessa hetken perästä kovalla vauhdilla juuri havaintopaikan päältä. Mieleeni muistui taas erään tuttavamme esittämä teoria, että tällaisten harvakäyntisten koneiden äänessä saattaisi olla jokin Norppia kiinnostava taajuus. Tai ainakaan ne eivät hänen mielestä ole kaikista pahimpia norpankarkoittimia. No sehän ei meitä tietenkään haittaisi. Kahden kesän yhteissaldo, muistaakseni viisi erillistä norppahavaintoa puhuisi mielestäni myös hiukan tähän suuntaan.


Norppa ei toisiaan näyttäytynyt enää uudelleen, vaikka odottelimme toisen veneen poistuttua vielä tovin paikoillamme.


Puumalan satamassa tavattiin tuttaviemme lisäksi pikaisesti myös regatassa kanssamme olleet laivat Ola ja Armida. Alla kännykkäkameran hiukan suttuinen kuva sateisesta Puumalan satamasta.


Edellisyönä reelingillä kuivamatta jääneet pyykit olivat Puumalaan saapuessamme jo kuivia. Wickströmin tehtaan tuotteet tekivät siis näin ollen uuden aluevaltauksen pyykinkuivatuksen saralle.


Lopulta iltapäivän jo kääntyessä iltaa kohden höräytimme Herra Wickströmin jälleen tulille. Olimme päättäneet ajaa vielä reilun rupeaman aina Ristiinan lähellä Mikkelin-reitin varrella olevaan Astuvansalmeen asti.



Siellä meitä odottelivat muista veneistä vapaana hyvä laivalaituri sekä vuosituhansia sitten maalatut ja näihin päiviin asti säilyneet kalliomaalaukset. Myönnän kyllä, että pienet kylmät väristykset tuntuivat selkäpiissäni käydessäni pimeän laskeuduttua laivakoiramme kanssa jyrkänteen juurella ja ajatellessani sitä tosiasiaa, että jo 5000 vuotta sitten ovat ihmiset tehneet ensimmäisiä riistanpyyntiä kuvailevia maalauksia näihin kallioihin.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Astuvansalmen_kalliomaalaukset


Vedenpinta on Saimaalla tuolloin ollut huomattavasti nykyistä korkeammalla, joten ylimmät piirrokset ovat nykyään jo yli kymmenen metrin korkeudella vedenpinnasta. Maalauksia yläpuolelta suojaava kallionkieleke sekä hitaasti kallion pintaa pitkin valuneen sadeveden niiden pinnalle muodostama läpikuultava piidioksidikerros ovat muodostaneet oivallisen ympäristön esihistoriallisen maalaustaiteen säilymiselle.