Kallaves

Viikon kestäneen levon jälkeen Tähti jatkoi tervehdyskäynnille Siilinjärvelle. Yhden hengen miehistöllä suoritettu purjehdus aloitettiin Kuopion Maljalahdessa suoritetulla septin tyhjennyksellä. Ystävällisille, mutta pelkkään septityhjennykseen pettyneille Kallamarinan laituripojille lupasin vielä tulla tankkaamaan heidän laiturissaan ennen lopullista lähtöämme Kuopiosta.

Siilinjärvelle edettiin oikein mukavassa ja auringonpaisteisessa säässä. Ajohytin ovet auki ajaessa ei tosin tullut mieleenkään vaihtaa pitkiä housuja sortseiksi sillä tuuli ei tuntunut vielä kovinkaan kesäiseltä.

Viime kesältä tutun Jännevirran aukaistavan sillan kautta kulkeva reitti taittui noin kolmessa tunnissa. Mieleenpainuvin tapahtuma oli taas varsinaiselle Siilinjärvelle johtavan kapean väylän ajaminen, joka hoidettiin viime kesästä poiketen vain viimeisen Siilinjärven puoleisen punaisen reiman väärältä puolelta kulkien. Edessä ja takanamme ajaneet notkeammin ohjailtavat huviveneet katsoivat sitä peliliikettä hiukan kummeksuen, mutta enemmiltä merkkikieliltä kuitenkin vältyttiin.

Sen sijaan takanamme tulleen ja koko karavaanin viimeisen veneilijän oli meistä ja kahdesta meitä edellä ajaneesta veneestä huolimatta Siilinjärven puolella pakko päästä meistä kaikista ohi. Hitaalla matkaveneellä aivan toisten veneiden läheti suoritettu ohitus päättyi turvallisesti ainoastaan sen takia, että löysäsin koneen kierroksia ja tiputin Tähden vauhdin hetkeksi noin viiteen solmuun. Vauhtiveikko pääsi näin tekemään reilummat väistöliikkeet ja ohittamaan edellä ajaneet turvallisemmin niinkin kaukaa kuin noin kymmenen metrin etäisyydeltä. Kyseessä taisi olla kotilaituriinsa kiirehtinyt paikallinen veneilijä, kun hän suorituksen viimeisteltyään kurvasi samantien paikallisille tarkoitettuun satamaan.

Rantautuminen Siilinjärven vieraslaituriin, jossa oli ennen Tähteä vain yksi vene, meni hienosti. Kiinnityssolmut sidottuani kävin ensialkuun pienellä lenkillä sekä uimassa ja niitä seuranneiden pakollisten ettosten jälkeen aloitin puuhastelun Tähden hommien parissa.

Kaikki öljyt olin tarkastanut jo Kuopiossa ennen lähtöä. Nyt puolestaan puuhailin polttoaineen vedenerottimen kanssa, jota ei näytä millään ilveellä saavan tiiviiksi. Vuoto ei ole iso, mutta hajuhaitta konehuoneessa on kuitenkin kiusallinen. Seuraavaksi tyhjensin pilssistä kymmenisen litraa pilssivettä ja sen homman hoidettuani siirryin päivän varsinaiseen urakkaan. Nimittäin edellisellä reissulla epäkuntoon mennyt wc:n valo olisi istuntojen viihtyisyyttä parantaakseni tarkoitus korjata ennen loppumiehistön huomista saapumista. Niinpä näpertelinkin seuraavan parituntisen tämän askareen parissa.

Ensialkuun poistin vanhan loisteputkivalaisimen ja rakentelin kaksi uutta valolistaa kansivaloiksi viime syksynä hankkimastani lednauhasta sekä alumiinisesta kulmalistasta. Toinen valaisimista tulisi vanhan paikalle, mutta toinen olisi tarkoitus sijoittaa takatäkin alaiseen aina hyvin sekaiseen ns. varastotilaan, jossa meillä on vara-ankkurit, öljykanisterit, grillaustarvikkeet ja kaikki muukin sateensuojassa kuljetettava tarvikkeisto. Tavaroiden haku sieltä on täytynyt tätä ennen hoitaa taskulampun valossa, mutta nyt siihen tulisi muutos. Valokatkaisimelle ei vielä löytynyt rasiaa eikä muutakaan järkevää paikkaa, joten jouduin jättämään sen vielä roikkumaan johtojen varaan. Muuten valaisimet toimivat odotetusti.

Tämän jälkeen tervehdyskäyntini virallinen ohjelma julistettiin alkaneeksi kouluaikaisen ystäväni saapuessa saunavieraaksi Tähdelle. Siilinjärvi kunnioitti vierailua muuttumalla illalla peilityyneksi.

Seuraavana aamuna starttasin paluumatkalle kohti Kuopiota. Ajelin tällä kertaa menoreittinä toimineen Vaajasalon itäpuolisen väylän sijaan Karhonsaaren pohjoispuolitse kulkevaa 2,4 metrin väylää pitkin. Hienoa ja voisipa melkein sanoa "kansallismaisemaa" riitti siellä katseltavaksi asti. Karhonsaaressa oleva luontopolku olisi ollut kiinnostava päästä katsastamaan, mutta aikaa sille ei nyt kuitenkaan ollut. Kauppa-asioilla Kuopiossa juuri parhaillaan olevaa miehistöä kun olisi oltava Maljalahdessa vastassa heti heidän rantaan saapuessa, ettei helteisen joskin tuulisen päivän yli 20 asteen lämpötila ehtisi pilata tulevalle reissulle hankittuja ruokiamme.

http://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/karhonsaari

Miehistön muututtua täyslukuiseksi kahvittelimme vielä hetken aikaa tuttaviemme kanssa Tähden takakannella. Sen jälkeen kokka suunnattiin uimatoiveet tyydyttääksemme kohti Kuopion kaakkoispuolista Hietasaloa, jonka länsirannalla oleva hiekkaranta kuuluu olevan kuopiolaisten suuressa suosiossa. Paljon siellä olikin porukkaa ja rantaa lähetyessämme laskin paikalta yli kymmenen venekuntaa.

Melkein kymmeneen metriin sekunnissa oli noussut myös luoteistuuli, jonka voimasta aallokko laivalaiturin sivulla pohjoispuolella ja päässä länsipuolella oli noin puolimetrinen. Olin suunnitellut ajavani Tähden laiturin päähän kylkikiinnitykseen, mutta aallonkorkeutta arvioituani päätin yrittää rantautumista laiturin suojaiselle eteläpuolle. Hankalaahan se tulisi olemaan, mutta vankan oloinen laituri antaisi tällöin kuitenkin edes hiukan suojaa aaltojen keikutukselta.

Lähestyessämme luoteistuuli painoi meitä normaalia reilummasta vauhdista huolimatta reilusti poispäin laiturista ja kokan ollessa melkein laiturin puolivälissä olimme ajautuneet jo parin metrin päähän siitä. Keulan potkaiseminen koneella laituriin tuntui tällöin vastenmieliseltä ajatukselta, koska ahteri olisi kääntynyt varsin pian tuulen painamana rannan suuntaisesti. Väänsinkin tällöin keulapotkurin vivusta vasemmalle saadakseni keulan laituriin, mutta hiukan pyörähdettyään loppui potkurin pyöriminen yllättäen kuin seinään. Laitoin samantien pakin päälle pysäyttääkseni etenemisemme. Samalla tuuli jo alkoikin painamaan perää voimakkaasti kohti oikealla puolellamme olevaa rantaa aivan kuin aikoisi väkisin saada meidät ajautumaan kylki edellä rantahietikolle. Annoinkin tämän johdosta koneelle reilusti kierroksia aikomuksenani ohjailla sen jälkeen peruuttamistamme keulapotkurilla. Vääntäessäni nyt uudelleen keulapotkurin vipua se toimi onneksi aivan normaalisti ja Tähden sivulle pöllähtävästä erittäin sankasta hiekkapilvestä sain heti selville mikä potkurin yllättävän toppaamisen oli hetki sitten aiheuttanut.

Paikalta pois päästyämme totesimme saaneemme konkreettisesti selville, että vesi laiturin eteläpuolella on aivan liian matalaa rantautumistamme ajatellen. Laiturin suojaton pääty olisi siis ainoa mahdollisuutemme päästä maihin. Tuumaustauon pidettyämme päätimme kuitenkin nostaa kytkintä ja jatkaa alunperinkin yöpaikaksi suunnitteltuun Ahvensaloon. Siellä olisi tarjolla Pohjois-Savon Wanhat Laivat ry:n ylläpitämä suojainen laivalaituri grillikatoksineen päivineen.

http://www.pohjois-savonwanhatlaiwat.fi

Hiukan yllättäen Ahvensalon kaija oli tyhjänä, joten saimme valita paikkamme aivan vapaasti. Tähden sauna laitettiin heti ruoan päälle lämpenemään, jotta uimareille jäisi hyvin aikaa huolelliseen talviturkin heittämiseen. Kaikuluotaimen mittarin näyttäessä veden läpötilaksi melkein 16 astetta celsiusta taisi innokkain uimari pulahtaa Kallaveden aaltoihin peräti 14 kertaa. Myös m/s Armida poikkesi illan aikana laiturissa moikkaamassa meitä.

Yö nukuttiin rauhallisesti, sillä illalla pelkoa aiheuttaneet hyttyset saatiin kuriin runsaalla myrkytystoiminnalla. Seuraavana päivänä arvoimme useaan otteeseen, jatkaisimmeko jo tänään matkaa? Mutta niin siinä vain kävi, että kaiken puuhailun ohessa alkoi tuntumaan sopivammalta viettää toinenkin yö yksityiskäytössämme olevan saaren hyvässä ja suojaisassa laiturissa. Kaikenlaista tekemistäkin oli tarjolla riittävästi. Päivän aikana pesin Tähden kylkiä, täkkiä ja reelinkejä. Myös viilarilistat kyllästin valtilla molemmilta puolilta.

Kumiveneen moottori tuli myös korjattua bensiinit uuteen vaihtamalla. Keväällä tankkiin laittamani uuden löpöt olivat jo nyt menneet niin pilalle ettei kone edes yrittänyt käynnistyä. Saattoihan tietenkin myös käydä niin, että laitoin vain ajatuksissani tankin täyteen jättäen viime kesäiset bensiinit sinne pohjalle. Varmaa muistikuvaa asiasta ei ole. Joka tapauksessa saimme Hondan vihdoinkin toimimaan ja sitä juhliaksemme poikkesimme kumiveneellä tutustumiskäynnille vastapäisen Iivarinsalon länsirannalla sijaitsevaan Kuopion järvipelastajien tukikohtaan.

Kynää ei sieltä löytynyt, joten vieraskirjaan emme käyntiämme saaneet kirjattua. Toinen vieraskirjaan kirjoitettava asia olisi ollut rannasta ulos työntyvän laiturin länsipuolisen haruksen sakkelin rikkoontuminen, jonka aivan sattumalta satuin huomaamaan. Jos tieto ei ole vielä saavuttanut asianosaisia niin laittakaa heidät tuntevat viestiä eteenpäin.

Selvennyksenä vielä, että kuulun myös itse Meripelastusseuraan ja olemme Trossi-jäseniä, joten tällaiset tukikohdat ovat tarvittaessa aivan luvallisesti myös meidän käytössämme.

http://www.meripelastus.fi/fi/

Kun kaikki edellä mainittu oli hoidettu päätin vielä illan päälle aloittaa viikon viralliseksi urakaksi ottamani konehuoneen tuulettimen asennuksen. Helteitä ei ole vielä tänä vuonna vaivoiksi asti ollut, mutta mahdollisia kuumia kelejä ajatellen Tähden asumistiloihin kuuluvan konehuoneen kuumuuden saaminen ajon jälkeen pihalle todettiin jo viime vuonna tarpeelliseksi asiaksi.

Vaikka kyseessä ei tällä kertaa edes ollut yleensä suksien tökkimistä aiheuttava päivän ensimmäinen homma, niin rehellisesti sanoen usko meinasi loppua kesken tämän tehtävän suorittamisen. Kahden tarvittavan reiän poraamiseksi mukaan varaamani reikäporat aloittivat vastustuksen. Ensimmäiseksi suurin reikäporani osoittautui valitulle putkelle muutaman millin liian pieneksi ja seuraavaksi kuusi milliseen kansilevyyn reikää tehdessäni sen terät tylsyivät aivan hetkessä. Reikäporan keskellä oleva, sen porakoneeseen kiinnittävä istukka, alkoi myös huolestuttavasti antaa periksi ja tietenkin se rikkoi hajotessaan kiinnityskierteensä sekä itsestään että reikäporasta. Seuraavaksi meni porakoneen oma istukka oikein kunnolla jumiin sisään katkenneen terän takia. Olin nimittäin päättänyt kokeilla 110 millisten reikien tekemistä poraamalla kehälle reikiä pienemmällä poralla ja sitten sahaamalla niiden väliset kohdat pistosahalla.

Kolmituntisen äheltämisen tuloksena tarvittavat reiät tulivat kuitenkin lopulta tehdyksi vaikka Tähden akut olivatkin antaneet jo siinä vaiheessa melkein kaikkensa. Jännite noin pitkän invertterin varassa tehdyn sähkötyökalujen käyttämisen jälkeen oli enää vain 11,8 volttia. Aurinko ei risukasaan myöskään paistanut, joten aurinkopaneelista ei tällä erää ollut juurikaan apua. Eikä siinä vielä kaikki!

Kun vastustaa niin vastustaa kunnolla! Eräässä välissä komentaessani kumiveneellä juuri parhaillaan seilannutta nuorempaa Tähti-miehistöä olemaan liikkeissään varovaisempia, tyrkkäsin puhaltimen putkeksi hankkimani metrisen muoviputken Tähden kannelta veteen. Ja tietenkin se painui samantien pohjaan.

Saunan lämmettyä ei näin ollen ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa uikkarit ja räpylät jalkoihin sekä sukelluslasit päähän ja aloittaa noin kolmen metrin syvyisen hiekkapohjan haravoiminen. Putken tipahdettua merkitsin onneksi uppoamispaikan laittamalla uimatikkaat juuri siihen kohtaan Tähden kylkeä, missä viimeinen häivähdys putkesta veden alla näkyi. Tämän ansiosta jo kolmannella sukelluksella sain putken näköpiiriini ja nostettua sen pinnalle.

Aivan yhtä hyvin ei käynyt ollessamme muutama vuosi takaperin edellisellä veneellämme Kasnäsin lähellä, jolloin peräankkuria laskiessamme ankkuriliinan kiinnityksessä ankkuriin käytetty palohaka irroitti yllättäen otteensa ankkurista. Liina kyllä meni mereen ankkurin mukana, mutta sitä kiristettäessä oli kuokka kuitenkin kadonnut. Rantaan ajautumiselta onneksi vältyttiin tällöinkin ja vara-ankkurilla kiinnityksen suoritettuamme vedin jo edellä mainitsemani varusteet päälleni märkäpuku mukaanlukien.

Sukelsin varmaan parisenkymmentä kertaa neljän metrin syvyyteen haroen käsikopelolla jokaikisestä räpylän potkusta mahtavasti pölähtävää mutapohjaa. Käden saattoi huoletta painaa ikiaikaiseen pohjasedimenttiin sen minkäänlaiseen kiinteään osumatta. Vielä seuraavana aamuna yritin humuksen laskeuduttua haravoida pohjaa järjestelmällisesti toisella kädellä samalla veneen perään sitomastani köydestä kiinni pitäen. Aina sukelluskaaren tehtyäni lyhensin köyttä metrillä ja tein uuden yrityksen. Näinkään toimien ei ankkuria kuitenkaan löytynyt. Näkyvyys pohjalla oli parhaimmillaan ehkä noin 40-50 senttimetriä. Käden ollessa suorana edessä sormia ei siis enää näkynyt.

Sukeltelun tuloksena tiedoksi vielä vielä lopuksi sellainen asia. Ahvensalon laiturin eteläpuolella noin kymmenen metrin päässä olevan paalun itäpuolella, noin 3 metrin etäisyydellä pohjassa makaa uppotukki. Kai tuo oli ymmärrettävä lause? Puhun siis tuosta paalusta, joka näkyy yläpuolisessa kuvassa. 

Suurta huolta tukista tuskin on, sillä se makaa koko matkaltaan kiinni pohjassa. Luulisi sen myös tuollaisessa satamassa jo menneen jonkun aluksen potkuriin, jos se sellaista manööveriä on itselleen suunnitellut..