tiistai 30. kesäkuuta 2015

Heinävedeltä Metsä-Rajoon

Wickström työskenteli konehuoneessa ahkerasti kyyditen meitä eteenpäin Heinäveden satamasta. Vajaan parituntisen siirtymän jälkeen olimme Karvion kanavalla, jossa ajattelin taas suorittaa tankkauksen. Tankista oli vajunut edellisen Savonlinnan VS-Marinen bunkrauksen jälkeen vain noin satakunta litraa ja näin ollen jäljellä oli kyllä reilusti yli 200 litraa. Siitä huolimatta halusin varmistua siitä, että polttoainevarastomme pysyisivät mieluummin liian täysinä kuin tyhjinä.



Tankkauslaituriin ensin tyyrpuurin kyljeltä kiinnittäydyttyämme huomasimme kuitenkin dieselpistoolin letkun olevan aivan riittämättömän pituinen Tähden paapuurin puolella olevaan tankinreikään yltääkseen. Laituriin tullessa olin tällaista jopa ounastellutkin, mutta oli ollut helpompi ajaa kaijaan keula vastavirtaan ja kulkusuuntaamme osoittaen. Nyt ei kuitenkaan auttanut muu kuin virittää oikeanpuoleinen keulaköysi hiukan pidemmäksi ns. springiköydeksi, löysätä kaikki muut köydet ja alkaa koneella työntämään perää irti laiturista aluksen kääntämiseksi 180 astetta ympäri.



Kyseessä on aivan normaali manööveri esimerkiksi ahtaassa satamassa, virtaavassa vedessä tai tuulisissa olosuhteissa. Epänormaaliksi se kuitenkin muuttuu keulan noustua laiturin todella lähellä veden pintaa olevan laitapuun päälle. Keula ei tällöin asetukaan oikeaan kohtaan suhteessa köyteen ja alus alkaa kallistua potkurin työntämänä. Onneksi olin valppaana ja tajusin heti mitä tapahtuu. Kävin löysäämässä vedon pois ja Tähden oikaistua itsensä irroitin samantien myös kireällä olleen springin. Jatkoin hommaa siitä eteenpäin pitäen keulaa laituria vasten keulapotkurilla. Ja käännyttyämme yli 90 astetta aloitin ruori oikealle käännettynä "perinteisen" taaksepäin-potku eteenpäin-taaksepäin-potku eteenpäin rulianssin, jota avustin keulapotkurilla. Tällä tavalla toimien Tähti olikin pian oikeinpäin ja oikeassa kohdassa laituria tankkausta ajatellen. Tankin täytyttyä teimme taas samoilla opeilla 180 asteen käännöksen ja jatkoimme kanavaan.



Karviosta jatkaessamme silmäilimme samalla sopivia yöpymispaikkoja, mutta tuulet ja nimenomaan yöllä puhaltavat tuulet huomioiden emme löytäneet mieleistämme. Näin ollen jatkoimme aina Varistaipaleen kanavalle asti, jossa edellisvuoden kokemuksesta muistelin olevan laivalaiturin juuri ennen kanavakaivannon alkua.

Perille saavuttuamme hyvin hoidettu kanavamiljöö tarjosi meille mukavaa tunnelmaa aivan kuten vuosi takaperinkin. Tähden askareita hoidellessa törmäsin laiturilla myös paikalliseen veneilijään, joka antoi hitusen harmistuneena vastauksen minua askarruttaneeseen kysymykseen. Ihmettelin nimittäin hänelle ääneen kuinka koko pienen pysäköinlaiturimme viereinen erinomainen satama on pyhitetty vain yhdelle ainoalle huoltoalukselle. Hänen kertomansa mukaan kyläläiset niin kuin kaikki muutkin huviveneilijät häädetään sen erinomaisten laitureiden luota samantien pois, vaikka satamassa ei juurikaan ole mitään toimintaa. Jos tuo todella pitää paikkaansa niin ei oikein voi muuta sanoa kuin, että kyllä on Varistaipaleella näiltäosin priorisoitu asiat kummallisesti. Hienosti ylläpidetty kanavan seutu ja hyvä vierassatama aivan Heinäveden reitin varrella kun luulisi olevan huviveneilijöihin hyvin vetoava yhditselmä.



Joka tapauksessa yö nukuttiin tukevaan laivalaituriin kiinnittyneenä ja minkäänlaisen tuulenvireen heiluttelematta Tähteä. Seuraavana päivänä kävimme ulkoilemassa ja jopa juoksulenkillä kesäisen Varistaipaleen vehreydessä ennen kuin matkaa taas jatkettiin.

Mökillään reittimme varrella ollut tuttu laivamies morjestettiin torvea soittamalla ja hänen laiturinsa edustalla pyörähtämällä.



Matkan aikana kävimme katsomassa seuraavaksi satamapaikaksi sekä Paimensaarta että meille suositeltua Levälahtea, mutta jatkoimme kuitenkin kuoppaisen Suvasveden ylittäen ajeluamme aina Metsä-Rajo nimiseen saareen. Sieltä ehtisimme seuraavana aamuna hyvin kauppaan läheiselle Vehmersalmelle, jossa todennäköisesti viettäisimme myös kyseisellä päivälle sattuvan keskikesän juhlan eli juhannuksen.



Usempi tuntisen siirtymän jälkeen rantautumisemme Metsä-rajoon olikin paikalle päästyämme varsin mielenkiintoinen urakka. Aloitimme hommat tietenkin laittamalla etukäteen köydet valmiiksi perän poijukiinnitystä ja keulan laituriin laittamista varten. Sillä aikaa saarten välisessä kaakkois-luoteissuuntaisessa kapeikossa 5-6 m/s puhallellut kaakkoistuuli pyöräytti meidät aivan väärään asentoon rantautumista ajatellen. Haimmekin tämän johdosta lisää vauhtia ja aloitimme uuden lähestymisen. Ajoin Tähden poijun tuulen puolelle ja tietenkin mahdollisimman lähelle, jotta saisimme pitkän peräköytemme ujutettua poijun lenkin läpi. Kaikki meni kuin Strömsössä siihen asti, kunnes laivan kylki painui kiinni poijuun joka puolestaan alkoi pyöriä kylkeä vasten mennessämme samaan aikaan koko ajan hitaalla vauhdilla eteenpäin.

Metrinen köyden pää, jonka olin vasta ehtinyt poijun kiinnityssilmukan läpi vetää hupeni kovaa vauhtia käsistäni ja lopulta siitä olikin päästettävä irti. Poiju siis kietoi pyöriessään köytemme ympärilleen ja kun kerran köydestä oli päästetty irti ei voinut muuta kuin aloittaa urakan taas alusta. Pyöräytin Tähden ympäri ja ajoin sen seuraavaksi poijun viereen silleen, että vasta keskilaivan jälkeen se tuli niin lähelle alusta, että ylsin työntämään köyden silmukan läpi. Näin emme pyörittäneet poijua laivan kylkeä vasten koko aluksen mitalla vaan vain muutaman metrin verran.



Juoksutin poijun silmukan läpi kiireesti muutaman metrin köyttä ja kiinnitin tämän jälkeen köyden toisenkin pään Tähden perän pollareihin. Keula ehti kuitenkin tällä välin jo ajautua vasemmalle pois laiturin kohdalta. Keulapotkurilla sen olisi kyllä saanut suunnattua oikein ja koneella olisin sen jälkeen voinut tönäistä meitä kyllä eteenpäin, mutta juuri potkurin kohdalla oleva poiju esti täysin tämän manööverin. Siinä tilanteen kehittymistä kannella seuraillessamme huomasimme myös unohtaneemme kumiveneen perään roikkumaan ja haittamaan poijuköyden käsittelyä. Se ongelma oli kuitenkin helposti eliminoitavissa ja siirsinkin sen seuraavaksi oikealle kyljellemme. Tällä välin tuuli kuitenkin ehti taas muuttamaan tilannetta olennaisesti ja roikuimmekin jo näyttävästi perä kiinni poijussa tuulen alapuolella,

Keksin onneksi keinon ja aloin keulapotkurilla ja lyhyillä potkuilla kääntää Tähteä kiertääksemme vielä kerran poijun ympäri perä valmiiksi siihen kiinnitettynä. No eihän se tietenkään onnistunut vaan märkä kiireessä kelvottomasti solmimani solmu antoi tuulen, konevoiman ja 22 tonnin painon edessä periksi ja olimme taas lähtötilanteessa. Kerin köyden takaisin laivaan, jottei se vielä kaiken huipuksi sotkeutuisi potkuriin. Tämän jälkeen olikin aika kaikessa rauhassa tuumailla tilannetta täkillä.


Siinäpä hiukan todistusaineistoa Tähden pirueteista ja alapuolella samainen ranta seuraavana aamuna tuulen jo tyynnyttyä.



Päätös oli selkeä. Ei ole tapana antaa periksi! Joten vielä kerran ajoimme poijun viereen ja juoksutimme köyden rivakasti sen lenkistä läpi. Sen jälkeen työnsin kokan vielä entisestään voimistuneesta sivutuulesta välittämättä koneen ja keulapotkurin avulla väkisin laituriin kiinni ja laskeuduin etukäteen laittamiani tikkaita myöten laiturille sitomaan kaksi keulapartaan yli roikkuvaa köyttä kiinni rannan kiinnityslenkkeihin. Samaan aikaan ahterissa kansimiehistö hoiti mallikkaasti osansa ja veti perän oikeaan asentoon poijun köyttä kirimällä. Kyllä oli juuri rantautumisvalmisteluita sataman edustalla tehdessämme saapuneella toisella huvivenemiehistöllä varmasti katsomista koko rahalla. Heidänkin noin 8 metrinen paatti ehti tuulen vaikutuksesta pyörähtää rannan suuntaisesti ennen perästä poijuun laitetun köyden kirimistä.

http://venelehti.fi/satamat/vuoksen-vesisto/melalahti-luutsalo/5260-metsa-rajo



Useamman tunnin mittainen ajomatka ja puolituntinen rantautumishässäkkä saivat vatsamme kurnimaan, mutta päätimme antaa kanssaveneilijöiden rauhassa valmistaa loimulohensa ja lähdimme katsastamaan saarta. Pieni lenkki käveltiin hentoa polkua seuraillen saaren länsipäähän, jossa rantakivellä nautittiin repusta löytyneet virvokkeet. Puolen tunnin päästä palatessamme takaisin laavulle saimme ilmoituksen vapaasta tulipaikasta ja näin ollen pääsimme ruoanlaittopuuhiin. Illanvietto Metsä-Rajossa ei erottunut suurestikaan edellisistä lukuunottamatta kiinnitysköysien harvinaisen työlästä säätämistä. Ennen kuin olin saanut Tähden olemaan tuulen vuoksi kolkkamatta laituriin piti nämä toimenpiteet suorittaa varmaan puolenkymmentä kertaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.