maanantai 30. maaliskuuta 2015

Valaan kompassi


Sain teillekin syksyllä tarjottelemani Ritchien teräsvenekompassin nyt vihdoinkin myytyä. Jo puhuessani puhelimessa mukavasti tarinoivan ja minulle ennestään tuntemattoman ostajan kanssa tuumin hänen vaikuttavan jotenkin laivamiesmäiseltä. Kompassin vaihtaessa myöhemmin omistajaa pihamaallamme en tietenkään voinut välttyä kysymästä, minkälaiseen alukseen se olisi mahdollisesti tulossa? Tämän seurauksena paljastuikin kyseessä olevan Päijänteellä seilaileva upea m/s Wal, jota olen monesti Isoisän vanhat laivat -kirjan ja Päijänteen laivureiden sivuilta ihaillut. Muistaakseni nettiveneessäkin myynnissä ollut 19,2 x 4,45 metrinen vuonna 1929 Lehtoniemen konepajalta Varkaudesta valmistunut alus jäi kyseisen konepajan viimeiseksi sen menneessä konkurssiin .



Mielenkiintoisen historian omaava alus on kuljetettu Päijänteelle Lovisan Valkon satamasta jo vuonna 1938 ja monien vaiheiden jälkeen nykyisen omistajan Herra Linneron hallintaan se on puolestaan siirtynyt elokuussa 2014. Alus on remontoitu vuosien saatossa todella edustavaan kuntoon. Voi vain kuvitella kuinka mukavalta tuntuu istua tuollaisen laivan ruotelihytin takana toisessa kerroksessa sijaitsevassa saunassa nauttien löylyjen ohella samalla myös suomalaisesta järvimaisemista.








Tuossa linkkiä aiheeseen:

http://www.paijanteenlaivurit.fi/alusrekisteri/alusten-historiatiedot/wal-historia

http://www.paijanteenlaivurit.fi/alusrekisteri/alusten-historiatiedot/wal-historia/Valasold1.jpg

http://www.paijanteenlaivurit.fi/alusrekisteri/alusten-historiatiedot/wal-historia/Valasold.jpg

http://www.paijanteenlaivurit.fi/alusrekisteri/Wal%2010_2013B.jpg

http://www.paijanteenlaivurit.fi


Sen verran vielä tästä laivasta, että Wal kaipailee omistajansa kertoman mukaan keulalleen noin 80-100 kiloista ns. patenttiankkuria. Jos jollakulla olisi myydä sellainen, niin ottaisitko yhteyttä omistajaan Herra Linneroon. Jos yhteystiedot ovat hakusessa, niin laita sähköpostia minulle osoitteeseen tahtilaiva@gmail.com niin lähetän ne. Myös aluksen kahdeksansylinteriseen Valmet 815 "veturimoottoriin" (185hv) olisi kuulema mukava löytää varaosia. Kone on kyllä kunnossa, mutta esimerkiksi vara-starttimoottorin voisi kuulema vielä hankkia. Asiantuntijoille tiedoksi, että kyseinen mylly on vastapäivään pyörivää mallia.



Loppuun vielä maininta siitä, että kirjoitus on tehty laivan omistajan luvalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.