keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Regatta Konnuksesta Unnukkaan


Osaa pienemmästä miehistöstä emme saaneet edes kyytiimme Unnukasta Konnukseen. Armida oli nimittäin verottanut porukastamme yhden matkalaisen kyytiinsä ja niin ajelimmekin vajaalla miehityksellä kohti kokoontumispaikaksi määrättyä Konnuksen kanavaa. Matkalla ei tapahtunut ihmeempiä. Vastaan tuli oikeastaan vain muutama sadekuuro ja suuri meille jo Nerkoon kanavalta tutun Matti-hinaajan vetämä tukkilautta. Väistettyämme sitä saavuimmekin melkein heti perille. Ilmoittautuessamme heinäkuun alkupuolella regattaan, meidän oli käsketty saapua vain Konnuksen kanavalle ja siellä kerrottiin olevan ihmisiä vastassa. Näin asianlaita olikin ja meidät neuvottiin ja autettiin kiinittymään Mursu nimisen paatin kylkeen. Toiselle puolellemme saimme Neljätoista nimisen laivan. Kiinittymiset, pohjaventtiilit sun muut jutut hoidettuamme laitoimme kävelysillan eli lankonkin Tähden keulalta rantaan ja lähdimme tutustumaan ihmisiin ja laivoihin sekä etsimään toisella aluksella paikalle saapunutta miehistömme jäsentä. Vastaanotto olikin kaikinpuolin ystävällinen ja oikein mukava ilta teatteriesityksineen kaikkineen siitä lopulta tulikin.

Seuraavana aamuna sain eräältä vanhemmalta laivamieheltä neuvoja Wickströmin nakutukseen liittyen. Hän kertoi joskus jo vuosia sitten painineen samanlaisen ongelman kanssa. Tosin kyseessä oli silloin ollut auton moottori. Apu vaivaan oli löytynyt kaksitahtiöljystä. Hän kertoi dieselkorjaamolla työskentelevästä tuttavastaan, joka oli sanonut ruiskutussuuttimen kärjen muodon muuttuvan, kun se kiristetään suuttimen päälle tulevalla laipalla tiukasti sylinterikanteen kiinni. Hänenkin moottorin sylinterikannesta oli kuulunut kova välillä voimistuva kalina. Pumppua ja suuttimia oli käytetty useampaan otteeseen huollossa, mutta ääni ei vain ollut hävinnyt. Lopulta oli kuitenkin selvinnyt, että suuttimien todella pienet sadaosamillin kokoiset välykset eivät tykänneet niiden kiinnittämisestä kanteen ja polttoaineen sekaan 1/1000 suhteessa lisätty kaksitahtiöljy oli ollut ainoa pelastus. Öljyn tarjoama voitelu oli vaikuttanut asiaan silleen, että pikkuhiljaa kolina koneessa oli vaimentunut. Kippari kertoi sen jälkeen joka ikisen omistamansa vanhan dieselmoottorin saaneen jokaisen tankkauksen yhteydessä pienen annoksen kaksitahtiöljyä.

Se, että vika ei vaihtunut sylinteristä toiseen Rääkkylässä vaihtaessani suuttimien paikkaa tarkoittaisi siis sitä, että ruiskutuspumpun neljännessä lohkossa olisi jokin vika, joka ilmenee vasta suuttimen ollessa kiinni moottorissa. Onko se sitten totta? Siihen en osaa vieläkään vastata, mutta kaksitahtiöljyä on nyt lisätty kaiken jo aiemmin lisätyn moottoriöljyn lisäksi tankkiin. Kolina on nyt vaimeampaa ja poistuu kokonaan muutaman minuutin jälkeen moottorin lämmettyä. Olen kyllä toiveikas ja kiitollinen vihjeestä, mutta katsotaan sitten jatkossa kuinka Wickström tähän suhtautuu.


Seuraavana päivänä laitettiinkin sitten jutustelun ja toisiin laivoihin tutustumisen lomassa juhlaliputus paikoilleen ja lähdettiin ajelemaan muutaman kilometrin mittaisena letkana kohti Unnukkaa. Viideksi solmuksi sovittu matkavauhti oli letkan loppupuolella hyvinkin ohjeellinen. Laivojen välit venyivät ja välillä lyhenivät miten milloinkin sattui. Haastetta tuli myös siitä, että Tähti kulkee tyhjäkäynnillä noin 4,8 solmua ja Herra Wickström puolestaan huolehtii siitä että esimerkiksi juuri viittä solmua ei vain meinaa saada ajettua. Hipaisu kaasuun ja mennään jo 5,5 solmua. Koneen tietyillä kierroksilla esiintyvä tärinä aiheuttaa myös rajoitteita käytettävissä olevaan kierrosalueeseen. Välillä jopa tuntuu, että eri päivinä tärinää esiintyy eri kierrosalueilla.

Yksin en kuitenkaan näiden asioiden kanssa paininut. Tervehdittyämme vilkutuksin ja muutamalla tööttäyksellä matkan varrelle regattaamme seuraamaan tulleita ihmisiä ja päästyämme lopulta takaisin Unnukkaan sain nimittäin useammaltakin kipparilta vertaistukea. Vaikeita ja hikeä pintaan nostattavia hetkiä oli eletty myös monella muullakin aluksella. Jo lähtö pois Konnuksen ahtaasta vanhasta kanavasta peruuttamalla oli haaste puhumattakaan kaikille alukselle sopimattomasta matkavauhdista. Veden virtaukset ja tuuli antoivat luonnollisesti vielä lisäväriä asioihin. Pieni pohjakosketus ja peräsimen kolhaisu rekisteröitiin ainakin tapahtuneeksi Konnuksen suunnalla. Joka tapauksessa järjestäjät selvisivät mielestäni kunnialla useamman kymmenen laivan regatta-ajosta ja varsinkin vastaanotosta laitureihin Unnukassa.


En tiedä mitä on tapahtunut, mutta vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että vanha kameramme onnistui hävittämään valtaosan regattakuvista. Laivapaljoudesta Konnuksen vanhoissa ja pienissä kanavissa ei tainnut meille jäädä yhtään kuvaa. Varsinaiselta regattapaikaltakin Leppävirralta vain muutama. Toisaalta vastaanotto laivaväen parissa oli niin mielyttävä ja jutustelijoita sen verran paljon, etten aivan kauhean monta kuvaa muistanut edes ottaa. Olin niin tohkeissani kierrellessäni toisissa aluksissa ja saadessani ohjeita mm. hyvistä tankkauspaikoista, pohjan huollosta, laivojen käsittelyistä ahtaissa paikoissa ja monesta muusta mieltä askarruttavasta asiasta. Tosiaalta näin jälkeenpäin ajatellen on ehkä myös ihan hyvä, että en kuvannut ihmisten yksityisinä kesäasuntoina toimivia laivoja vaan keskityin ihastelemaan laivojen ylläpitoon käytettyä aikaa ja tarmoa. Tai siis niiden tuloksia. Kuuntelin korvat höröllä juttuja hartaudella tehdyistä kunnostuksista ja ikimuistoisia tarinoita aluksilla tehdyiltä reissuilta. Aika moni laivanomistaja kävi viikonlopun aikana katsastamassa myös Tähden ja varsin moni mainitsi iloksemme myös pitävänsä näkemästään.


Koko miehistölle kaikinpuolin ikimuistoisen regattaviikonlopun mentyä oli sitten edessä pitkästä aikaa pari työviikkoa, joten.. Lisää Tähtitarinoita sitten kun matka jatkuu..

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Taipaleelta Unnukkaan


Museo oli otettu haltuun ja sen jälkeen ajelimme ukkospilven reunaa seuraten kohti Leppävirtaa ja Unnukkaa. Kauppareissu olisi siellä taas luvassa sillä Varkaudessa ollessamme kauppaa ei sattunut kohdalle. Vettä kuitenkin täydensimme varsin pieneen juomavesiastiaan Taipaleen kanavan vierasvenesatamasta. Edelliseen veneeseemme hankkimani isompi vesikanisteri olisi näin lämpimillä ilmoilla ollut tarpeen, mutta unohdin sen harmillisesti kotia. Lämpötila kun on ollut monena päivänä mukavat +29 astetta.

Varkaudessa oleva Komminselän silta näytti Tähden kannelta tuollaiselta. Vapaa alituskorkeus taisi olla 24 metrin luokkaa eli kyseessä on varsin kookas rakennelma.



Meitä vastaan ajeli Usvi niminen laiva ja tuumailimmekin olisiko se tulossa Leppävirralle regattaan.
























Koko matkan edellämme kulki todella synkän oloinen ukkospilvi. Salamoita näin useampia, mutta meidän kohdalla ei edes kunnolla satanut.
























Mikäli oikein ymmärsin Unnukassa on viimeksi ollut vanhojen laivojen regatta kuusi vuotta takaperin. Hyvältähän paikka vaikutti. Suojainen lahti 5-tien varrella ja tarpeeksi tukevia laitureita suuremmallekin laivamäärälle.
























Itse regatta-ajo oli suunniteltu lähteväksi Konnuksen kanavalta ja päättyväksi Unnukkaan. Kauppareissu pakotti meidät kuitenkin käymään tutustumassa Unnukan satamaan näin etukäteen. Yöksi oli kuitenkin tarkoitus ajella ankkuriin lähemmäs pohjoisempana olevaa Konnusta.
























Lapset puuhailivat leikkipuistossa ja aikuiset hoitivat kauppa-asioita sekä koiran ulkoilutusta. Siinä touhuillessa Tähden viereen parkkeerasi samainen m/s Armida, jonka olimme nähneet jo Kuopion edustalla Ahvensalossa ja kerran myös Linnansaaren liepeillä viime viikolla. Menin ottamaan köysiä vastaan ja kuinka ollakaan aluksesta ilmestyi leikkikaveri lapsille. Se tarkoitti vain yhtä asiaa. Emme todellakaan lähtisi satamasta yöksi minnekään. Uudet kaverit, joita tälle kesälle on sattunut löytymään jo monta, ovat lapsille todella suuri ilonaihe. Sitä iloa ei milään viitsisi olla rajoittamassa. Niinpä jäimmekin sitten Unnukkaan yöksi ja vietimme mukavan illan tutustuen Armidan porukkaan sekä itse laivaan. Pienen laivamiehen vaatimuksesta saimme omistajilta luvan käydä myös konehuoneessa ihmettelemässä.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kanavamuseossa Taipaleella


Seuraavaksi oli sitten vuorossa Taipaleen kanavamuseoon tutustuminen. Alkuperäinen ja Suomen ensimmäinen sulkuportillinen kanava on valmistunut vuonna 1840. 

Kanavan rakennustyömaalla on ollut myös maamme ensimmäinen rautatie. 

Vanhan kanavan rinnalle alettiin kuitenkin rakentaa uutta kanavaa jo joulukuussa 1867, sillä vuonna 1856 valmistunut Saimaan kanava oli lisännyt liikennettä tällä reitillä niin paljon, ettei vanha kanava pystynyt siitä suoriutumaan.

Seuraavassa surullinen lainaus Wikipediasta:

"Rakennustöiden alkaminen siirtyi joulukuulle 1867. Työt osuivat siis suurten nälkävuosien ajalle. Tieto työmahdollisuudesta ja palkan maksamisesta viljana kiiri laajalle[4]. Työmaalle tuli miehiä kaikkiaan 51 pitäjästä Pohjanmaata myöten. Tammikuussa 1868 töissä oli 600 miestä, monilla heistä vielä perhe mukana. Useat asuivat maakuopissa. Alkeelliset olosuhteet ja taudit saivat aikaan murhenäytelmän, yksin huhti - toukokuun 1868 aikana haudattiin 281 henkeä."

Uuden kanavan valmistuttua vanha kanava jäikin sitten muuhun käyttöön. Siitä lisää seuraavassa.





Siinäpä infoa sitä kaipaavalle.

Kävimme vielä katselemassa museon päärakennuksessa vanhoja venemoottoreita. Siinä Kipinä.


Ja Perkinsin valmistama tyylikäs perämoottori.


Jäi edellisessä päivityksessä kertomatta, että kanavalla veteen pudonnut miehistömme edustaja ei itse ollut tapahtumasta moksiskaan. Tuntia myöhemmin täällä museon terassilla näytti kaveri jo näin edustavalta.



perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vuorikiukas ja Taipaleen kanava


Aamulla Vuorikiukaan saaressa ehostin taas hiukan Tähden maalipintoja sadepilvien kiertäessä ympärillä. Katon alla olevan savupiipun juuruksen uskalsin niistä huolimatta kuitenkin maalata. Ja sainpa myös pakoputken suojana olevan läpän saranan ja vastapainon korjattua. Enää se ei ainakaan paukuta ja rämise yhtä kovaäänisesti.


Vielä pieni huomio yllä olevaan kuvaan. Nimittäin konehuoneen tuuletuksen järjestämiseen. Useampana iltana, varsinkin jos olemme saapuneet yöpaikkaan vasta myöhään, on nukkumaan mennessä ollut todella kuuma. Arviolta vajaat 3000 kiloa yhteensä painavat kone ja vaihdelaatikko hohkavat lämpöä monta tuntia, vaikka moottori ei olisikaan enää käynnissä. Invertterin avulla olenkin laittanut puhaltimen pyörimään ja osan lämmöstä poistumaan Tähden uumenista. Ensi kesäksi voisi sitten rakennella oikean tuulettimen asiaa hoitamaan.

Remonttien jälkeen moitteettomasti toimiva moottorimme lähti kiidättämään meitä vajaan 7 solmun matkavauhdilla kohti Varkautta. Mielikin oli sen verran iloinen, että tulin tarkkailleeksi ympäristöä vielä normaaliakin paremmin. 

Tuollainen hauskan näköinen mökkisaari tallentui Vuorikiukaasta lähdettyämme kameraan. Myös vastaantullut ahkerasti kiikareitaan käyttelevä miespuoleinen purjeveneilijä kiinitti ennen Varkautta huomioni. Hetken aikaa ihmeteltyäni huomasin hänen kiikaroivan takanamme rannalla Eevan asussa uimassa ollutta vastakkaisen sukupuolen edustajaa. Hiukan meinasi hymyilyttää nostaessani hänelle kättä kohdatessamme.

Onneksi kiikareita käytelleen purjeveneilijän tunteita hillitsemään lähetettiin taivaalta jäähdytysnestettä.

Kuopion meripartiolaisten JS II tuli myös vastaan. Samaan aikaan soittelin myös Taipaleen kanavalle ja kyselin kanavan ja sillan aukaisuaikatauluja. Käsky oli tulla siihen alapuolelle odottelemaan ja sitten vihreiden valojen palaessa ajaa kanavaan.

Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen kanavan portit aukesivatkin ja sieltä poistui neljä venettä jatkaen matkaa tulosuuntaame. Vielä pieni odottelu kunnes valojen vaihduttua vihreiksi ja sillan auettua ajoimme paikoillemme ja kiinnityimme sulun laitaan. Sulutus onnistui hienosti. Aivan kuin olisi ennenkin oltu näissä hommissa.

Päästyämme kanavan yläpuolelle pyöräytimme Tähden ympäri. Soitin vielä uudelleen kanavan henkilökunnalle ja kysyin lupaa saada jäädä hetkeksi parkkiin sulun suuaukon kivilaituriin. Viereinen vierasvenesatama oli nimittäin niin täynnä, että sinne emme olisi mahtuneet. Ne muutamat paikat, jotka olivat vapaina katsoin tuulensuunnasta johtuen turhan haastaviksi. Köydet oli jo kiinni ja kone sammutettu, kun kannelta alkoi kuulua kauhea mekkala. Tottakai minä olin juuri silloin toiletissa. Housut puolitangossa loikin kannelle, jossa minulle selvisi, että koiramme oli tipahtanut Tähden ja kivilaiturin väliin yrittäessään loikata oma-aloitteisesti rannalle. Onneksi laivaa ei kuitenkaan mikään sillä hetkellä painanut laituria vasten, joten pelastustoimet saatiin suoritettua välittömästi. Onnekas sattuma oli myös se, että kaverillamme oli valjaat päällä helpottamassa otteen saamista.


torstai 24. heinäkuuta 2014

Tuumausta ja ihmettelyä, mutta matka jatkuu.


Aamulla päätimme lähteä kohti pohjoista. Täräytin koneen käyntiin ja kuuntelin sen ääniä tovin. Olin kuin kuulevinani jostakin juuri samaa kolinaa kuin aiemminkin, vaikka koko neljäs sylinteri oli nyt ollut jo useamman päivän poissa pelistä. Rautaputki korvallakin yritin paikallistaa eri äänien kuulumissuuntia ja saada selvyyttä asiaan. Eihän sieltä mitään selvinnyt ja siltä istumalta päätin laittaa neljännen sylinterin ruiskutusputken takaisin kiinni ja jatkaa matkaa uhmaten kohtaloa aivan kuin mitään vikaa ei koskaan olisi ollutkaan. Koliskoon ja nakuttakoon herra Wickström vain. Kun selkeää vikaa ei näytä löytyvän niin ajetaan sitten niin kauan, että löytyy..kele.. Katsotaan hajoaako ruiskutuspumppu tai -suutin vai irtoaako venttiilistä peräti palanen tai jotakin muuta.

Illalla tankkauksen yhteydessä olin tietenkin taas laittanut ainakin pari litraa moottoriöljyä polttoaineen sekaan. 240 litraa taisin polttoainetta tällä kertaa tankkiin lurauttaa. En todellakaa osaa sanoa vaikuttiko öljy asiaan, mutta vääntäessäni uudelleen virta-avaimesta ja Wickströmin hörähtäessä helposti käyntiin nakutus kannessa oli huomattavasti maltillisempi kuin paria päivää aiemmin. Ainoastaan pakoputken peittona ollut läppä rämisi ilkeästi savupiipun yläpäässä. En usko, että viat korjaantuvat itsestään eikä nytkään nakutus ollut kokonaan hävinnyt, mutta ääni koneessa oli tosiaan niin paljon inhimillisempi, että näillä asetuksilla päätimme jatkaa matkaa.

Varovaisesti peruuttelin pois ankkuripaikaltamme syvemmille vesille ja käänsin keulan kohti Savonlinnaa johtavaa väylää. Olin nimittäin joutunut ajamaan todella lähelle rantaa saadakseni laskettua ankkurin tarpeeksi matalaan veteen. Noin 5 metriä taisi kohdallamme olla vielä silloinkin vettä vaikka ranta oli vain reilun parinkymmenen metrin päässä.

Kaupunkia ohittaessamme vielä pieni vilkaisu keskustan suuntaan ja sitten kohti Olavinlinnaa ja Kyrönsalmea.

Hyvin jäi tilaa ohittaa vastaan tullut Ahvio.


Kiitoksen lähetin siltamiehille sekä hatun heilautuksella että äänimerkillä.

Matkamme varrella on tullut vastaan useita vanhoja laivoja ja hauska huomio on ollut se, että aika moni aluksista on minulle jo ennestään tuttuja. Talvi-iltoina on ilmeisesti tullut laivakirjoja luettua ja nettiä selattua. Näin ei kuitenkaan ollut tämän seuraavan kanssa.

Kyrönsalmensillan pohjoispuolella majaili nimittäin oikein kaunis laiva, jonka nimeä en tähän hätään edes muista.

Toinenkin alus siellä oli nimittäin vuonna 1920 Onkilahden konepajalla Vaasassa rakennettu m/s Hans. W. Gutzeit & Co:lle hinaajaksi valmistunut ja yhtiön metsäpäälikön Hans Nilsenin mukaan nimetty 22 metrinen alus on todella komea ilmestys. 

Lisätietoa aluksesta löytyy osoitteesta http://www.suursaimaanwanhatlaiwat.com/hans.html

Savonlinnan jälkeen otimme suunnaksi Pienellä Haukivedellä olevan Hietasaaren jossa olin edellisenä päivänä nähnyt hyvän uimarannan. Helteisenä päivänä olikin mukava pysähtyä hetkeksi vilvoittelemaan. Rantaan sattui lähellä asuva lapsiperhe jonka kanssa jutustellessa aiemmin tapaamamme Hans saapui myös paikalle. Heidän tarkoituksena oli ilmeisesti myös tulla rantaan uimaan, mutta meistä suuren laivan pyöriminen Tähden ympärillä näytti yritykseltä kiertää meidät ns. "paskarinkiin".


Näppärästi kääntyili paatti osaavan kipparin hallinnassa. Jostakin syystä rantautumisyritys kuitenkin päätettiin peruuttaa ja piruettiensa jälkeen laiva jatkoi matkaansa läheiselle saarelle.

Vastaan tuli neljä muutakin vanhaa alusta mukaan lukien höyrykäyttöinen s/s Enso. Liekö olleet vielä paluumatkalla Karvion kanavan 11-13.7.2014 järjestetystä hörylaivaregatasta vai mikä lienee ollut matkan syynä? Minua jäi oikein harmittamaan, kun satuin valitsemaan "väärän" väylän ja emme sen takia kohdanneet laivoja nokakkain vaan saimme vain kaukaisen näköhavainnon. Muiden kuin Enson nimetkään eivät tallentuneet kameraan enkä ajaessani ehtinyt niitä alkaa kiikareilla tarkistelemaan.

Harvinaisen vilkas päivä vesillä oli kyseessä sillä matkalla havaittiin edellä mainittujen laivojen ja lukuisten huviveneiden lisäksi myös seuraavat kulkijat. Asiaan tosin varmasti vaikutti myös päivän aikana tehty, meille harvinaisen pitkä siirtymä Savonlinnan eteläpuolelta lähelle Varkautta. Nuorempien miehistön jäsenten kanssa liikkuessa jo edellisellä veneellä olemme havainneet sopivan päivittäisen ajoajan olevan maksimissaan noin 3-4 tuntia. Sen jälkeen pinna alkaa kiristymään sekä pienemmillä että suuremmilla kippareilla. Nyt se ylitettiin reippaasti sillä matka-ajaksi tuli reilut kuusi tuntia. 


Oravin kalastajatkin olivat liikkeellä ja metsänhoitoyksikkökin tavattiin.

Yöksi ajoimme Varkauden lähelle Vuorikiukas nimiseen saareen, jonka pitkä luoteeseen aukeava lahti tarjosi meille suojaisen ankkuripaikan.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Tähtivieras Savonlinnassa


Edellisillan turhan pumppuremontin jälkeen tunnelmat olivat aamulla kehnonlaiset. Kostoksi pahalle mielelle maalasin Tähden korsteenin eli savupiipun sekä asentelin paikoilleen loput edellisen veneemme remontista ylimääräiseksi jääneet äänieristeet vaimentamaan koneen ja varsinkin tuon samaisen ruiskutuspumpun aiheuttamaa melua ohjaamossa. Remonttikaverit ovat tällaisina hetkinä tarpeen.


Puolenpäivän aikoihin nostimme ankkurin ja päätimme lähteä poikkeamaan vielä Savonlinnassa ennen kääntymistä kohti Leppävirtaa ja jo mainitsemaani Wanhojen laivojen regattaa. Alkuperäisen ajatuksemme, että olisimme vielä tässä välissä ajelleet mutkan Lappeenrannan seutuvilla tervehtimässä erästä laivaprojektin kautta tutuksi tullutta kipparia hylkäsimme, kun ajatus vanhan koneen liiallisesta rääkkäämisestä tuntui niin vaikealta. Edessä olisi joka tapauksessa useampi tunti ajoa ja regattaviikonloppu ennen mahdollisuutta päästä selvittämään kolinan todellista syytä. Tankkaus ja septin tyhjennys olisi kuitenkin hoidettava ennen seuraavaa pidempää siirtymää. Muutenkin minua kiinnosti kovasti veneily Olavinlinnan liepeillä. Joskus muistan jonkun puhuneen siellä olevan voimakkaita virtauksia ja ahtaita väyliä. Siis haasteita..

Rankkoja sadekuuroja ja salamoita oli tarjolla matkalla Savonlinnaan. Tuuli ei kuitenkaan noussut kovaksi missään vaiheessa.




Ja välistä näytti tältä.



Soittelin Kyrönsalmen sillan valvontakeskukseen reilua tuntia etukäteen ja sain kuulla jonkun jo tilanneen rautatiesillan aukaisun. Aukaisuja on ruuhka-aikojen ja kesäisen Savonlinnan ilmeisen runsaan liikenteen takia rajoitettu aika paljon. Taivaalla välähtelevien salamoiden tarkkailun lomassa ehdimme pitää vartin ruokatauon Ison Sammalsaaren kohdilla ja niin saavuimmekin Kyrönsalmeen juuri sopivasti vajaata kymmentä minuuttia ennen aukaisuhetkeä. Maantiesillan ali pääsimme ilman aukaisua, mutta rautatiesiltaan hiukan vajaassa yhdeksässä metrissä huiteleva masto jo ottaisi kiinni. Jäimme siis sen edustalle odottelemaan parin purjeveneen kanssa. Siinä kelluessamme saimme nähdä Helga-neidin kylpyretken.



Helponnäköisesti vastaantullut kuivarahtialus Helga taittelikin Kyrönsalmen mutkat ja kun mastotkin oli kaadettu niin maantiesiltaakaan ei hänen takia tarvinnut aukoa.



Sitten oli meidän vuoromme ajaa sillan ohi kohti Olavinlinnaa.



Kaikki meni hyvin ja linnan kiertävässä kapeassa väylässäkään, jossa virtaus oli voimakkaimmillaan, ei vastaan onneksi tullut ketään pientä Busteria suurempaa. Tutkin kyllä varmuuden vuoksi ennakkoon merikartasta syvyyksiä jos sattuisi jokin isompi alus vastaan tulemaan ja väistöliikkeitä täytyisi suorittaa.


Seuraavaksi pyörähdimme ilmiantamassa itsemme ja kävimme Savonlinnan keskustan edustalla ihailemassa vanhoja hienoja laivoja.


Luulin, että miehistö olisi tallentanut kameralla matkustajasataman muitakin vanhoja laivoja kuin Salaman sekä upean vieläkin höyrykäyttöisen s/s Savonlinnan. Aika taisi kuitenkin mennä parin alastomana venettään pesemään alkaneen miehen kuvaamiseen. Aluksen saunasta uimaan tulleet kaverit olivat ilmeisesti yllättäen huomanneet kulkupelinsä pahanpäiväisesti likaantuneen. Ruskettuneet olivat kyllä selät, mutta takamus taisi saada päivänvaloa ensimmäistä kertaa. Kuvaa en viitsi tähän laittaa enkä satamaa mainita yksityisyydensuojan nimissä.

Paul Wahlin Varkauden konepajalla 1904 rakennetusta s/s Savonlinnasta kuitenkin lisää tuolla.


Keskusta oli siis otettu haltuun ja suunnistimme seuraavaksi muille asioille. Tankasimme VS-Marin liikkeen hyvässä laiturissa, kävimme kaupassa ja tyhjensimme vielä septin ennen lähtöä kohti uusia seikkailuita. 


Yöpymisen suunnittelimme tapahtuvan vajaan tunnin matkan päässä olevassa Iso-Kankaisen saaressa.


Savonlinnan eteläpuolella olevalla Pihlajavedellä olikin hauska piipahtaa, sillä maisemat tankkauslaiturilla juttusillemme tulleen venemiehen lupauksien mukaan olivat kuin olivatkin erilaiset kuin kaupungin pohjoispuolella. Kuvan oikeassa laidassa olevan saaren kaltaisia korkeita pyöreälakisia ja täynnä puita olevia sokeritoppasaaria oli täällä tarjolla.

Yritin matkan aikana saada kuvattua Wickströmin savutusta vaikka millä konstilla, mutta siitä hommasta ei syntynyt lopulta kuin tällaisia taidekuvia.

Mietin juuri, että viitsinkö enää laittaa kuvaa auringonlaskusta, mutta laitan kuitenkin, kun on noin hieno laivakin tuohon kuvaan sattunut. Kuvauspaikkana siis Iso-Kankainen.

Jo tavaksi muodostunut iltasoutu lasten ja koiran kanssa. Tästä kuvasta selviää myös, että käytännöksi on muodostunut myös se, että laivan ollessa ankkurissa ja miehitettynä en muista juuri koskaan ottaa lippua pois salosta illalla kello yhdeksän jälkeen.

Vielä illan lopuksi meille tarjoiltiin näytösluontoisesti mahdollisuus seurata troolikalastusta. Ristiin rastiin ajelivat alukset käyden välillä vain muutaman sadan metrin päässä meistä.