tiistai 5. joulukuuta 2017

Taas remonttireissulla.

Toki arvasin Teidän lukijoiden reagoivan tuohon parin viikon takaiseen Tähtilaiva -blogia koskevaan talvitauko/lopettamisilmoitukseen, mutta pakko myöntää etten odottanut aivan näin massiivista positiivisten ja jatkamaan kannustavien palautteiden vyöryä. Niitä on nimittäin satanut joka laariin, melkein samaan tapaan kuin lunta, räntää ja vettä viimeisten viikkojen aikana. Täytynee pienenä selvennyksenä tähän asiaan liittyen heti kertoa, että laivaharrastusta ei varustamomme ole siis missään nimessä lopettamassa ja erinäköiset remontointi- ja ensi kesän reissusuunnitelmat pyörivät kipparihatun alla parhaillaankin täyttä päätä. Tarinan aiheet Tähtilaivueelta eivät siis todellakaan ole loppumassa..

Tällaisen amatöörikirjoittajan kirjoittamiseen, tekstien julkaisukelpoiseen kuntoon muokkaamiseen ja esimerkiksi kaikkien kerrottujen faktojen varmistamiseen käyttämä aika vain on niin kovin massiivinen, että ajoittain se tuntuu vievän aivan liian suuren osan elämästä. Jossakin välissä kun pitäisi ehtiä tekemään hiukan muutakin! Tietyllä tapaa myös osa tähän harrastukseen käytettävissä olevasta ajasta on poissa olennaisesta näitä tarinoita sepustaessa. Katson myös markkinoineeni tätä harrastusta näiden vuosien aikana kirjoittamillani yli kahdellasadalla postauksella omalta osaltani vähintäänkin riittävästi. Joku muu voisi vaikka jatkaa tästä eteenpäin oman aluksensa tiimoilta.. Ja edelleenkin, myös se aiemmin mainitsemani tunne, juttujen liiallisesta toistuvuudesta, samankaltaisuudesta, joka mielestäni tarkoittaa "ei niin mielenkiintoista blogia", on yksi vahva argumentti lopettamisajatuksen taustalla.

Toisaalta.. Aivan turha näitä on selitellä! Työlästähän tämä "bloggaaminen" on. Ja siksi toki myös niin palkitsevaa. Aivan samoin kuten moni muukin asia ihmisen elämässä. Ja senhän Te toki aivan varmasti kaikki tiedätte! Jatkan vielä tällä erää kuitenkin sen verran tästä aiheesta ja toistan rohkeasti hiukan epämääräisesti muotoilemani ajatuksen, että olen tuumaillut mahdollisesti laittavani Tähtilaiva-blogin jossakin vaiheessa, jonkin mittaiselle tauolle. Lopullista päätöstä suuntaan tai toiseen en siis todellakaan ole vielä asian suhteen tehnyt. Ehkä se muotoutuu tässä talven aikana..

Teinpä lopulta niin tai näin, niin suuri kiitos kuuluu kuitenkin Teille jokaiselle lukijalle, joka ikisestä lähettämästänne tsemppiviestistä ja jatkamistoivomuksesta! Ne tuntuvat suoraan sanottuna enemmän kuin mukavilta! Niiden pohjalta voisi kuvitella Tähtilaiva-blogin tarjonneen Teille lähes yhtä mielenkiintoisen ja opettavaisen matkan kuin minulle itsellenikin..

Julkisivuremontti svetogorskilaisittain!

Ai mihinkö tuo kuva viittaa? No siihen, että palataan taas takaisin leipälajiin, eli laivaharrastukseen. Kuten jo kerroin, ei puuhastelu Tähden parissa ole todellakaan loppumassa tai loppunut. Reilu viikko takaperin poikkesin nimittäin taas Imatran suunnalla. Ensi töikseni kävin tosin Niskalammilla vain tyhjentämässä auton kaikesta remonttitavarasta, työkaluista ja mukanani tuomasta polttoaineesta, sillä ajattelin ensimmäistä kertaa poiketa päiväsaikaan Svetogorskin puolella autontankkausreissulla. Kaikilla aiemmilla käynneillä olen nimittäin ollut liikkeellä öisin. Tällä kertaa olisikin tarkoitus huoltoaseman lisäksi tutkia myös hiukan kaupungin muiden liikkeiden valikoimia.

Pääasiallinen kohde eli paikallinen rautakauppa myikin suurelta osin hyvinkin käypäisen oloista tavaraa. Mukaan sieltä tarttui muun muassa vasaraa (joka tosin jo taipui liian suurta naulaa irti vääntäessä), sorkkarautaa, erillaista kulmahiomakoneen laikkaa, roskapussia ja paljon muuta laivaympäristössä tarvittavaa. Ja kuten arvata saattaa, ei hinta päätä huimannut. Auton lähes tyhjään tankkiin ja mukanani olleeseen tyhjään kanisteriin tankkasin myös aika tarkalleen 80 litraa dieseliä. Sen lisäksi ostin samaiselta huoltoasemalta hodarin ja vesipullon. Tilitäni näistä ostoksista veloitettu summa oli yhteensä hurjat 34 euroa. Ei siis ihme, että monet imatralaiset ja muutkin lähiseutujen asukkaat rajan toisella puolella varsin aktiivisesti asioivat. Maksu kaikissa liikkeissä tapahtui muuten pankkikortilla.




Tässä muutamalla kuvalla esiteltynä pienen svetogorskilaisen rautakaupan valikoimaa. Jos haluatte syventyä jonkin kuvissa näkyvän tuotteen hintaan tarkemmin, niin jakakaa euromäärän saadaksenne, hintalapussa oleva summa 70:llä. Ruplan kurssi on nimittäin tällä hetkellä kuta kuinkin 1€ = 69 RUB.

Niskalammille palattuani kantelin Venäjän tuliaiset, johon kuului myös ruokakassi, Tähdelle ja täräytin samantien Wickströmin käyntiin. Jo aimmin aamupäivällä tulille laittamani kamiina oli nostanut aluksen sisälämpötilan tässä vaiheessa jo huomattavasti nollan pinnassa olevaa ulkolämpötilaa korkeammaksi, joten olikin oikein mukava lähteä lämpimällä aluksella liikkeelle. Saarikohteen valikointiin vaikuttaneet matala laituri ja kylkikiinnitysmahdollisuus viitoittivat tällä kertaa Tähden suunnan kohti tuttua Pullikaista. Siellä edellä mainitut törmäyslistaremonttia suuresti helpottavat prioriteetit täyttyisivät ja kyljen lappujen poistoa voisi jatkaa invertterin tuottaman verkkovirran voimalla.

Muita aluksia ei näkynyt ollenkaan ajellessani Mietinsaaren pohjoispuolista väylää pitkin, kohti Pullikaista. Ilta vain hämärtyi ja lumisade yltyi. Pimeä ehti lopulta laskeutua ennen kuin kello seitsemäntoista aikoihin pyöräytin Tähden saaren laituriin. Mukavan pienen lisän laiturimanöövereihin reitin molemmissa päissä antoi päätös olla tuulisista olosuhteista huolimatta tällä kertaa käyttämättä keulapotkuria. Kaikkea sitä ihminen ajankulukseen keksii, mutta näin kuitenkin toimittiin. Ennen laituriin ajoa tarkastin muuten hakuvalolla myös, että koko lahti oli varmasti tyhjä muista veneilijöistä.


Kolme tuntia käydä hyrskytteli Herra Wickström rantautumisen jälkeen tyhjäkäynnillä tuottaen huviakuista menohalunsa saavaan invertteriin lisää virtaa. Vaikka poistin kaiken muun 240V laitteiston ledityövaloa lukuunottamatta käytöstä niin kyykkäsi 2000W siniaaltoinvertteri aina hetkiseksi isoa kulmahiomakonetta käynnistettäessä. Laikan pyörintä ei siinä ajassa kuitenkaan ehtinyt pysähtyä, joten virransyötön palautuessa jäi kulmahiomakone aina pyörimään. Sen verran kokeilin lisätä Wickströmiin kierroksia, että huomasin käynnistysvirran riittävän sillä tavoin jonkin verran paremmin. Pientä rälläkkää käyttäessä ei kuitenkaan esiintynyt mitään ongelmia, joten siirryin suosiolla siihen. Reissulle olisi tietenkin voinut ottaa mukaan myös agregaatin, mutta en ollut tajunnut ostaa siihen bensiiniä, joten päädyin tällä kertaa tällaiseen ratkaisuun.


Rälläkkäviillot tehtynä vasemman puoleiseen ylälappuun. Alempi on poistettu jo aiemmin. Siitä näette hyvin miltä lappujen takainen teräspinta näyttää. Tumma ja ohuina lastuina irti lohkeava ruostekerros peittää siellä pääasiassa kirkasta ja yllättävänkin hyvässä kunnossa olevaa kylkipeltiä.

Näin toimien hävisi Tähden kyljestä illan aikana taas yli kaksi metriä vanhaa törmäyslistaa sekä sillä matkalla olleet vanhat kiinnityslaput. Asiassa päästiin siis eteenpäin, niinkuin oli ollut tarkoituskin. Vaikka tauonnut lumisade antoi laivaharrastajalle hiukan armoa, oli remontoinnin jälkeen mukava vetäytyä Tähden kuiviin sisätiloihin ja lämpimään saunaan. Taisipa remonttimies saada siinä ohessa pari palkinto-oluttakin.

Auringon noustessa oltiin taas liikkeellä.

Seuraavana aamuna herätyskello parkaisi harmillisesti jo seitsemän aikaan, sillä Etelä-Suomeen suuntautuva kotimatka olisi saatava ajoissa päätökseen moninaisten arkiaskareiden painaessa päälle vielä samalle illalle. Vaikka pientä kiireen tuntua olikin ilmassa niin paluumatkalle valitsin reitiksi hiukan pidemmän Satamosaaren pohjoispuolitse vievän väylän. Kuten yläpuolisesta kuvasta huomaatte keli oli sateinen, mutta näkyvyys oli kuitenkin niin hyvä, ettei tarvetta esimerkiksi karttaplotterin aukaisulle ollut. Muuta en enää rantaan päästyäni ehtinytkään tehdä, kuin korjata lämminvesivaraajan matkan aikana katkenneen kannakkeen ja laitella Tähden tarvittavaan kuntoon odottelemaan seuraavaa käyntiä.

Lämminvesivaarajan ylempi kiinnityspanta antoi periksi. 

Tässä vielä kuva, josta näette suurin piirtein, missä vaiheessa törmäyslistaremontissa ollaan tällä hetkellä menossa. Pari metriä on vanhaa listaa vielä paapuurin kyljellä jäljellä.


Tästä jälkimmäisestä kuvasta puolestaan näkyy hyvin, minkälaisen alueen olen kunkin kiinnikeparin kohdalta aina puhdistanut. Sen jälkeen olen aina sutinut kohdat huolellisesti Motonetin myymällä Dinitrol Annitrol ruosteenpoistoaineella ja jättänyt ne odottamaan ensi keväänä tapahtuvaa maalausta. Mainittakoon, että erinomainen maalikauppiaani, joutsenolainen Röyskö Oy, kehoitti minua tekemään näin. Tarkasti ottaen sieltä neuvottiin olemaan enää kylmällä ja kostealla syyskelillä maalaamatta teräsosia kaksikomponenttimaaleilla, jottei pinnan alle jäisi kosteutta. Annitrol sen sijaan oli laivamieskolleegion idea! Huomionarvoista tässä asiassa on mielestäni myös se, että vaikka menin Röyskölle nimenomaan ostoaikeissa, poistuin sieltä ilman maaleja. Minulle ei siis myyty tuotetta kauppiaan katteen kohottamiseksi, vaan palveltiin neuvomalla aivan ilmaiseksi ja kehoitettiin palaamaan asiaan ensi keväänä. Tuollaisen toiminnan jälkeen takuuvarmasti teen myös niin!

Ja sitten vielä se kaikista tärkein: 104 vuotias Tähti-laiva toivottaa 100 vuotiaalle Suomelle ja kaikille lukijoille oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

M/s Juovesi -laiva Joensuussa

M/s Juovesi Joensuun matkustajasatamassa.
Tähtitietotoimiston uutisia.. Kuulin sumuisen ja sateisen päivän piristykseksi aivan uusia tietoja viime kesänä Tuusniemellä tapaamastamme m/s Juovesi -laivasta. Tässä linkki siihen reissuumme. Tuusniemellä jo vuosia hotelli- ravintolalaivana palvellut m/s Juovesi on niiden mukaan aivan vast'ikään siirtynyt takaisin Joensuuhun, jossa sitä talven aikana kunnostetaan uutta tehtäväänsä varten. Aluksen toimenkuvaksi on ensi keväästä alkaen nimittäin määrätty toimiminen siirrettävänä leiri- ja kurssikeskuksena koko Saimaan alueella. Käykääs lukemassa aiheesta lisää tästä sanomalehti Karjalaisen jutusta. Tässä myös linkki Juoveden aiemmasta Joensuun visiitistä kertovaan blogitekstiin.

Kuten Karjalaisen jutustakin selviää, tämän manööverin takana on aluksen uusi varustamo Oy Saimare Ab, jonka johtajana toimii Antti Piirainen. Kyseisen firman nettisivut löytyvät tämän linkin takaa. Hiukan yllättävänä huomiona törmäsin siellä Juovedestä ja Tähdestä itse omin käsin ottamaani valokuvaan! Ehkä siinä yhteydessä olisi voinut jollakin tavoin mainita Tähtilaiva-blogin, mutta niin tai näin.. Joka tapauksessa paljon onnea varustamon yritykselle ja rohkeudelle! Toivottavasti Juovesi saa heidän käsissään vanhana laivanrouvana arvoistansa kohtelua ja tarpeeksi asiakkaita säilyäkseen jatkossakin ilonamme Saimaalla!


Tämän jutun kuvat on ottanut Tähtireportterimme Herra Pitkänen. Suuri kiitos hänelle niistä!

torstai 23. marraskuuta 2017

Vanhan törmäyslistan lappujen poisto jatkuu..

Ilmatieteenlaitoksen antama säätiedotus lupasi pariksi päiväksi sateetonta ja osin aurinkoistakin keliä, joten veri veti laivamiehen vääjäämättömästi harrastuksen pariin Niskalammin satamaan. Päätin olla tällä kertaa asettamatta käynnilleni liian suuria tulostavoitteita, tai ainakaan olla ottamatta toimenpidelistalle liian monia asioita, jotta tärkeimmäksi katsomani ja jo viime kerralla aloittamani vanhan törmäyslistan kiinnityslappujen poisto, menisi oikeasti eteenpäin.

Alkuun oli jo kuukausia sitten näpertelemäni ja laiturilta vesirajaan laskettava työtaso kuitenkin saatettava ensimmäistä kertaa toimintakuntoon. Autoon mahtumisen takia sitä työvaihetta ei ollut voinut tehdä kotona, missä itse teline oli suunniteltu ja kasattu mahdollisimman pitkälle. Aamun lähtökahinoissa pois matkasta unohtunut hitsausmaski meinasi tosin miinoittaa koko tämän kasausoperaation, mutta onneksi laivamiesten pettämätön tukiverkosto auttoi ongelman ratkaisemisessa ja maski ilmestyi kuin tilauksesta rantaan. Suuret kiitokset siitä!


Maskia lainanneen tuttavan kanssa kahvikupposen ääressä tapahtuneen tarinoinnin ja telineen valmistumisen jälkeen, siistin hiomalaikalla laiturilta käsin jo edelliskerralla poistamieni lappujen hitsausjälkiä ajohytin kohdilta, ennen kuin laskeuduin noin 10 senttimetriä vedenpinnan yläpuolela riippuvalle lavitsalle. Taktiikka oli muilta osin sama kuin viime kerralla. Ensin viillot kaikkiin lapun kolmella laidalla oleviin hitsaussaumoihin ja sitten sorkkarauta kiilaksi lapun ja kyljen väliin. Tällä tavoin sain myöhäisiltapäivään mennessä irroiteltua lapukoita ainakin parin metrin matkalta, sekä siistittyä kyljen ja vielä käsiteltyä paljaalle pellille jääneet kohdat Annitrolilla.


Kaunis auringonlasku sai minut tekemään myös päätöksen, että ajaisin vielä yöksi Satamosaareen. Olin pyöritellyt asiaa mielessäni päivän mittaan ja lopulta en keksinyt mitään järkevää syytä olla laittamatta jo muutamaa viikkoa sitten talvehtimiskuntoon pantua konetta taas kerran käyntiin ja ajelematta pimenevässä illassa saareen.


Lännen puoleisen tuulen keikuttelun saattelemana kiinnityin noin tunnin perästä tyyrpuurin kyljeltä lahden itäpuoliseen laituriin. Ruokailun ja kirjan lukemisen lomassa lämmitin tällä kertaa vain saunan, sillä olin päättänyt olla askartelematta saaressa enää mitään, jotta puhtia riittäisi seuraavan aamupäivän puuhiin. Ainoa pieni operaatio oli kamiinan savutuksen ihmettely. Koneen imuilman ja konehuoneen tuulettimen yhdessä muodostaman imun ja kiinni unohtuneiden korsteenin alapään luukkujen takia, oli korvausilmaa konehuoneeseen yritetty imeä kamiinan kautta. Savua ei onneksi tullut sisään, mutta tuli pesässä pääsi melkein sammumaan ennen kuin huomasin tapahtuneen. Asiaan saattoi vaikuttaa osaltaan myös navakka tuuli. Luukut aukaistuani ja rantaan päästyäni kaminan liekki kuitenkin virkosi omia aikojaan, joten sen enempää harmia ei tästä asiasta onneksi ollut.


Seuraavana aamuna heräsin aikaisin ja ajaa hurautin tiheän sumuseinämän edellä takaisin kotisatamaan. Yö saaressa oli mennyt hyvin, vaikka toisessa laiturissa olleet ampuivatkin vielä yömyöhään useampaan kertaan metsässä veneidensä lähellä ilotulitteita. Onneksi ei sentään taivaalle! Laivakoira niitä hiukan säikähti ja ehkä hiukan itsekin niistä ärsyynnyin, kun olin nimenomaan halunnut tulla tänne paikan syksyisen rauhallisuuden takia. Pakko myöntää, että mietin jopa Tähden ajamista näin kukon pieraisun aikaan heidän uinuvien veneidensä viereen, ja sumutorven soittamista, sekä paattien valokuvausta tänne blogiin, mutta pidättäydyin kuitenkin molemmista. Mitäpä sillä enää voittaisi?


Kotirantaan päästyäni jatkoin vielä aamupäivän kylkilistan parissa ja sain lopulta hommat siihen pisteeseen, että noin 1/4 osa kylkien yhteensä noin 130 lätkästä on nyt otettu pois. Sen jälkeen pakkailin kotimatkaa varten työkalut ja muut tavarat takaisin autoon. Päätin myös jättää Tähden vielä ajokuntoon mahdollisia uusia reissuja silmällä pitäen. Aivan lähi viikkoina ei säätiedotuksen mukaan nimittäin pitäisi olla vaaraa sään merkittävästä kylmenemisestä.


Tuossa vielä kuva uudesta telineestä. Laituriin kiinnitettävä osa ja lavaa kannatteleva osa ovat siis erillisiä, joten tason etäisyyttä veden pinnasta voi säätää portaattomasti.
Mainittakoon tässä ensi kertaa julkisesti myös sellainen pitkin vuotta mielessäni pyörittelemäni asia, että olen tuuminut pistäväni Tähtilaiva-blogin muutaman viikon päästä talvitauolle ja ehkä jopa kokonaan lopettavani uusien tarinoiden kirjoittamisen. Päätöksen takana on tunne, että katson kolmen ja puolen vuoden tarinoimisen kertoneen varsin paljon ja havainnollisesti tästä ajoittain haastavasta, mutta myös todella monipuolisesta ja mielenkiintoisesta harrastuksesta. Itsestä myös tuntuu, että päivitykset alkavat hiukan toistamaan itseään. Mutta katsotaan nyt mihin tulokseen lopulta päädyn..

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Talvikuntoon laitto

Noin pari viikkoa takaperin piipahdin Niskalammilla laittelemassa Tähden talvikuntoon. Tälle syksylle oli tarkoitus vielä päästä vesillekin, mutta käydessäni muilla asioilla sielläpäin, oli oman mielenrauhan takia mukava tehdä kaikki tarvittava valmiiksi. Lähinnä tarkoituksena oli tällä tavoin välttää viime vuotinen paniikki, jolloin kovemmat pakkaset tulivat yllättäen marraskuun alussa juuri kiireisen työputken aikana, eikä käynti Imatralla ollut sillä hetkellä mahdollinen. Konehuoneen vesiletkut eivät onneksi tuolloin olleet vielä umpijäässä, mutta kohmeessa kuitenkin. Sitäpaitsi, jos pakottava tarve päästä liikkeelle vielä tälle vuodelle iskee, niin voihan jäänestoaineet aina laittaa uudelleenkin putkistoihin.. Tähden talvisäilytyskuntoon saattaminen alkaa onneksi myös jo mennä rutiinilla. Reilussa parissa tunnissa kaikki tarvittava on laitettu mallilleen. Taisin jo viime vuonna tarinoida aika yksityiskohtaisesti näistä operaatioista, mutta kuten sanonta kuuluu, kertaus on opintojen äiti. Tässä kiinnostuneille myös linkki siihen juttuun.

Ensitöikseni aukaisin pohjakaivon luona olevan letkuliitoksen, jonka kautta vesi normaalisti virtaa pohjakaivolta käyttövesipumpulle ja wc:lle. Aluksen kaksi pohjaventtiiliä olivat luonnollisesti tällöin kiinni, kuten aina Tähden ollessa miehittämättömänä satamassa.

Tässä käyttövesiletkun aukaistu liitos ja vasemmalla ylhäällä pohjakaivo sekä sen kaksi venttiiliä. Niistä vasemmanpuolimmaisesta, jossa näkyy tulpattu liitos eli ns. sokea laippa, lähtee koneen jäähdytysvesiputki. Ja oikeanpuolimmaisesta tulee siis käyttövesi.

Seuraavaksi laitoin lämminvesivaraajan tyhjenemään kanisteriin. Annoin sen sisällölle aina välillä lisävauhtia käyttövesipumpulla, joka siis nyt pumppasi vain ilmaa. Vaikkei varaaja kovin iso olekaan niin tälläkin tavoin toimien tyhjennys vei noin tunnin. Nopeampi tapa olisi kaikkien varaajan alla olevien vesiputkien irroitus, mutta halusin saada kaiken veden pilssin sijasta hallitusti kanisteriin ja aluksen ulkopuolelle, joten se ratkaisu ei tällä kertaa tullut kysymykseen.

Lämminvesivaraaja tyhjenemässä.
Varaajan tyhjentyessä aukaisin koneen jäähdytysveden poistoputken liitoksen vedenpinnan yläpuolelta ja kaadoin sopivasti laimentamaani lasinpesunestettä puolenkymmentä litraa putkistoon. Sen jälkeen raotin hetkiseksi pohjaventtiiliä ja annoin nestepinnan laskeutua järviveden tasolle. Suljettuani venttiilin tarkistin sen viereisestä ns. sokeasta laipasta, oliko lasinpesuneste varmasti edennyt koko järjestelmän eli lämmönvaihtimien ja vesipumpun läpi aina pohjakaivolle asti? Lopuksi, ennen poistoputken sulkemista, kaadoin vielä lisää nestettä putkistoon, jotta tarvittava pakkasenkestävyys varmasti saavutettaisiin.

Lasinpesunestettä kaadettiin oikealla olevaan suppiloon.

Ennen varaajan tyhjenemistä ehdin vielä kaatamaan lasinpesunesteet wc-maljaan ja pentterin tiskialtaaseen. Ensimmäiseen pumppasin septipumpun voimalla useampia litroja ja jälkimmäiseen lorautin vain muutaman, jotta putkisto ja harmaavesikaivo täyttyisivät. Kun varaaja oli lopulta tyhjä liitin vielä letkunpätkän käyttövesipumpun imupuolelle ja imaisin noin 5 litraa pakkasen kestävää nestettä myös painevesijärjestelmään sekä löysäsin pumpun toissa vuonna jäätyneen painekytkimen irti kiinnikkeistään, jottei senkään taakse jäisi vettä. Vesihanat jätin luonnollisesti myös auki.


Näin oltiin päästy toiseksi viimeiseen vaiheeseen, joka oli pohjakaivon täyttäminen ilmalla. Aivan ensimmäiseksi irroittamastani liitoksesta pohjakaivoonpäin lähtevä putki varustettiin tätä manööveriä varten aivan tavallisella autonrenkaan ilmaventtiilillä. Venttiiliin liitettiin seuraaksi pumppu, jolla kaivo pumpattiin raotetun pohjaventtiilin kautta täyteen ilmaa. Täyttymisen kuulee helposti laivan alta nousevista ilmakuplista. Sen jälkeen venttiili luonnollisesti suljettiin ja pumpu irroitettiin letkusta.


Viimeiset operaatiot talveen valmistautumisessa olivat vielä mattojen levittely saunan lattialle pohjakaivon päälle sekä saunan tuuletusventtiilien sulkeminen. Kaikki väliovet olen myös aina laittanut kiinni, jottei kylmä pääsisi estottomasti leviämään aluksen sisällä tilasta toiseen. Konehuoneen aerosolipulloissa olevat brake cleanerit ja esimerkiksi maalit olen säilyttänyt etukajuutan alaisessa pilssissä, jossa ne ovat pysyneet talvien yli toimintakuntoisina.

Lopuksi katselin vielä ruoka-ainekaapit ja jääkaapin sekä muutkin paikat yleisluontoisesti läpi, jottei mihinkään jäisi mitään homehtumaan. Kerrottakoon sekin, ettei Tähden patjoja, petivaatteita, tyynyjä tai muitakaan kangastuotteita ole ensimmäistä talvea lukuunottamatta koskaan tuotu talveksi pois alukselta. Ja hyvin ne ovat siellä pärjänneet. Vesissä ollessa pohjan alla on jäidenkin aikaan aina sula vesi, joka pitää aluksen sisälämpötilan hetkittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta pakkasellakin ulkolämpötilaa korkeampana. Tämä varmasti aiheuttaa sisätiloihin pienen tuuletusventtiileistä ulos poistuvan ilmavirtauksen, joka sopivasti kuivattaa mahdollisen kondenssion ja muun kosteuden.

Kun sisätilat alkoivat olemaan valmiit, siirsin kansilta talvisuojaan ylimääräiset köydet, tikkaat ja kumiveneen. Viilarit nostelin myös kauemmaksi vesirajasta sekä tarkistin pakoputken läpän ja saunan piipunhatun tilanteen. Niin ja koneen öljyt sekä suodattimet, olen vaihtanut aina vasta keväällä ensimmäisen reissun jälkeen. Näin polttainesäiliöihin ja koneen öljytilaan talven aikana mahdollisesti kertyneen kondenssioveden on saanut ajettua vanhoihin suotimiin ja uudet ovat päässeet aloittamaan pestinsä niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

Ennen kotimatkaa tein vielä koeluontoisen rälläköintioperaation, jolla testasin olisiko Tähden kylkiä rumasti ruostuttavat rautalaput otettavissa irti? Kyljen törmäys- eli viilarilistan kiinnityksessä on joskus taannoin käytetty L-kulmarautoja, mutta jossakin myöhemmässä vaiheessa niiden kyljestä ulos tulleet osat on leikattu irti ja törmäyslista pultattu kiinni suoraan kylkeen. Kylkipeltiin kolmelta kantilta hitsatut laput ovat kuitenkin jääneet tuolloin paikoilleen. No senhän arvaatte, mitä tapahtuu, jos ja kun tuollaisen lapun taakse pääsee vettä ja varsinkin suolaista merivettä?


Sahattuani puisen viilarilistan poikki, tein isolla kulmahiomakoneella viillot muutamien lappujen hitsauksiin ja hakkasin niiden ja kylkipellin väliin kiilaksi pienen sorkkaraudan. Yllättävänkin helposti ne taittuivat tällä tavoin irti. Positiivinen huomio operaatiossa oli myös se, etteivät pellit vaikuttaneet ollenkaan niin pehmenneiltä kuin olin otaksunut. Hyvällä tuurilla tästä nujakasta selvitään siis ilman hitsaushommia. Tekemistä on kuitenkin talven ajaksi luvassa, sillä muistelen joskus aiemmin laskeskelleeni, että näitä "lappuja" on rovin molemmin puolin yhteensä noin 130 kappaletta.




Sen lisäksi kyljet pitää tietenkin myös siistiä hiomalaikalla, käsitellä ruosteenestoaineella ja maalata. Sen jälkeen rakennetaan sitten uusi törmäyslista, joka todennäköisesti kiinnitetään paikoilleen kylkeen lyötävillä niittimutterilla. Mutta palataanpa niihin sitten, kun aika on kypsä..

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Visiitti Puruvedelle

Hotelli Punkaharju.
Hotellin viiden ruokalajin illallisen pääruokana oli tällä kertaa erinomaista sienirisottoa, joka tuskin oli tehty näistä..
Ennen lähtöä aamupuhteella vaihdettiin neljä kesää kestänyt kumiveneen hinausköysi uuteen.

Siinäpä alkuun muutama kuva, mutta nyt itse tarinaan.. Mahat pullollaan nukuimme yön Hotelli Punkaharjun laiturissa. Aamupäivällä puuhailtiin ja ulkoiltiin lähiympäristössä, ennen kuin kuitattiin laiturimaksu hotellin receptioniin ja kahteen vahtiin jakautuneen miehistön voimin siirrettiin Tähti sekä auto muutaman kilometrin päähän Puruveden puolelle johtavan Punkasalmen sillan kupeeseen. Sieltä muun miehistön olisi vaivattomampi ottaa jälkimmäinen taas allensa parin päivän päästä tapahtuvalla paluumatkallamme. Mainittakoon tässä, että siirtymän hotellilta sillalle sekä molempien päiden laiturimanööverit Tähteä kipparoi miehistömme nuorimmainen. Vanhemman polven ohjeita noudattaen peruutettiin siis onnistuneesti pois laiturista, tehtiin siirtoajo ja kiinnityttiin seuraavaan kaijaan.

Tähti taustallaan Punkasalmen silta.

Noukittuamme autolla paikalle tulleet takaisin Tähden kyytiin, alitimme seuraavaksi masto kaadettuna Punkasalmen vain 4,5 metrin alituskorkeuden omaavan sillan. Tarkkaa Puruveden puoleista yöpymiskohdetta ei vielä tässä vaiheessa ollut päätetty, mutta netin avulla siksi valikoitui pian vesistön koilliskulmalla sijaitseva Linnasaari. Kuten tuossa linkissä mainitaan, Puruvesi kuuluu maailman seitsemän puhtaimman vesistön joukkoon. Ja se on kyllä helppo uskoa! Keneltäpä olisi voinut jäädä huomaamatta laivan kyljestä juokseva poikkeuksellisen kirkas jäähdytysvesi, joka näytti kuin suoraan vesijohtoverkosta otetulta?

Kun veden lisäksi sääkin oli syksyiseen ajankohtaan nähden harvinaisen kirkas ja lämmin, tuntui erikoiselta tehdä myös sellainen huomio, ettei näköpiiriimme koko noin nelituntisen rupeaman (eikä itseasiassa koko viikonlopun) aikana ilmaantunut ainoatakaan toista matkakäyttöön tarkoitettua venettä. Sen sijaan uistelemassa olevia pienempiä aluksia, aina kumiveneistä suurempiin HT-veneisiin asti, havaittiin lopulle toistakymmentä.

Vastaan tuli myös rinnakkain kiinnitetyt ammattikalastajien alukset, joiden takakansilla taisivat perkuuhommat olla paraillaan käynnissä.


Päästyämme Linnasaareen (568,5h), ei mikään paikasta meitä informoinut ennakkotieto ollut mielestämme liioitteleva, niin kirkasta vesi oli. Näkyvyys pohjaanpäin oli helposti 2,5 metriä, ellei vielä paljon enemmänkin. Sen lisäksi meidän ihasteltavaksemme tarjoiltiin vielä syvälle saaren sisään kurottava suojainen, hiekkarantainen ja upean auringonlaskun tarjoava lahdukka. Mielestäni tällaista paikkaa voisi helposti kutsua vaikkapa paratiisiksi. No korjattakoon sen verran, että ainakin kesäparatiisiksi!







Valmiita rantautumis- ja tulipaikkoja Linnasaaressa oli useita, mutta Tähden keulalle ei silti ensi alkuun näyttänyt löytyvän sopivaa kohtaa, jossa lankonki tai tikkaat yltäisivät kuiville. Idän puoleisen rannan nuotiokatoksessa tulia sytyttelevät ja sen ympärillä vesirajassa lippoja heittelevät nuoret miehet osasivat kuitenkin auttaa meitä. He osoittivat siltä rannalta heidän mielestään syvimmän kohdan ja siirsivät myös siihen parkeeraamansa Busterin ystävällisesti pois tieltämme. Näin pääsimme tarpeeksi lähelle rantaviivaa ja tikkaita pitkin kuivin jaloin maihin. Paikka oli muuten aivan täydellinen, mutta vedenalainen hietapenkka oli jopa turhankin jyrkkä Tähden jääkeulalle. Tästä syystä keskilaivaan tulleet harusköydet täytyi vetää todella tiukalle, jottei keula luiskahtaisi rannasta omille teilleen.




Iltapäivän ja illan ajan ihmettelimme ja tutkimme saarta sekä kävellen että kumiveneellä. Upeasta luonnosta huolimatta, suurin mieleen jäänyt erikoisuus taisi kuitenkin olla samaisten meitä rantautumispuuhissa auttaneiden miesten Tähden miehistön nuorimmille esittelemä tikkupulla. Heidän taikinavarastot olivat nimittäin niin riittoisia, että siitä riitti mainiosti meillekin. Myös paistaminen neuvottiin oppilaille kädestä pitäen. Kiitoksia vain tästäkin kokemuksesta!

Muista vierailijoista illan aikana kokonaan tyhjentyneen saaren hiljainen ja täysin valosaasteeton yö aiheutti myös sen, että vielä ennen nukkumaan menoa koko miehistö marssitettiin kannelle. Kaikki Tähden ulospäin kajoaan loistavat valot sammutettiin ja katseltiin kiikareilla sekä paljain silmin pitkän aikaa kirkasta ja täysin pilvetöntä tähtitaivasta.

Linnasaareen mennessä ja sieltä palatessa oiottiin taas hitusen merkittyjen väylien ulkopuolella. Kokka taitaa osoittaa tässä kuvassa pientä Mykkii nimistä saarta kohden.


Seuraavana päivänä lähes helteisessä ja parhaimmillaan melkein 20 celsiusasteen lämpötilassa Tähti palasi tulojälkiään pitkin aina Vasaransaareen nurkille asti takaisinpäin, ennen kuin otti suuntiman pohjoiseen Kerimäelle. Sinne vievästä kahdesta mahdollisesta väylästä valikoitui jostakin kumman syystä kuljettavaksi itäisempi. Se johti paria tuntia myöhemmin tilanteeseen, jossa olimme kaukana kirkonkylän itäpuolella, liian matalalla väylällä, ajamassa aivan liian heiveröiseen laituriin. Tästä johtuen pyöräytimme viime metreillä ympäri ja ankkuroimme Hytermänselän puolelle aivan Veneenniemen kärjen tuntumaan. Sen jälkeen tankattiin kumiveneen perämoottori ja lähdettiin sen avittamana jatkamaan taivallusta kohti Kerimäen virallista venesatamaa.

Ankkurissa Veneenniemen kärjen lähellä.

Ensin ylitettiin Olavinlahti, sitten alitettiin Tavisalon maantiesilta ja lopulta kierrettiin Jouhenniemi ja niin oltiin perillä hyvin idyllisessä Kirkkorannan venesatamassa. Täällä vierailun todellinen syy oli luonnollisesti maailman suurin ja jo vuonna 1848 käyttöön vihitty puukirkko. Mukava olisi kuitenkin ollut myös ajaa Tähti tähän kauniiseen satamaan ja jäädä vaikka yöksi. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, ettei rohkeus siihen riittänyt. Oman reittisekoilumme aiheutti nimittäin, tai ainakin siihen hyvin suurelta osin vaikutti, Kirkonrannan satamaan johtavan väylän syvyydestä saatu vähäinen etukäteistieto. Merikartan mukaan tänne ei olisi nimittäin 1,7 metrin syväyksellä mitään asiaa. Kumiveneellä ajellessa väylä kuitenkin vaikutti "ehkä" mahdolliselta kulkea ja tapasimmepa satamasta jopa purjeveneen. Tai no voihan siinä tietenkin olla nostoköli tai alle 1,5 metrin syväys..

Joka tapauksessa mistään netin syövereistä emme löytäneet varmistusta tänne Sammalselältä tulevan väylän kulkusyvyydestä. Ja kun (seli seli.. ja piipi piipi..) toinen Hälvän saaren itä- ja pohjoispuolitse kiertävä reitti vaikutti vievän meidät selkeästi johonkin laituriin päättelimme sen virheellisesti paremmaksi. Tällä kokemuksella voisimme kuitenkin Tähtilaivueesta suositella ainakin Kerimäen sataman kulkusyvyyksien ja tarvittaessa myös mahdollisten ajo-ohjeiden lisäämistä, esimerkiksi noille Venesatamat.fi- ja Venelehti.fi- sivustoille. Uskoisin nimittäin monen muunkin käyttävän niitä hakiessaan uusia satama- ja rantautumispaikkoja. Tuollaisen rauhaisan saaristolaistyylisen miljöön ei millään soisi jäävän enemmän vettä vaativien aluksien miehistöiltäkään käymättä.







Kiinnitettyämme kumiveneen, kiertelimme kirkonmaalla ja kylällä parin tunnin ajan. Ainoat auki olevat paikat olivat luultavasti sunnuntaista johtuen lähikauppa ja R-kioski, joten tarkemmin emme päässeet esimerkiksi kirkon sisätiloihin tai vaikkapa sen läheisyydessä olleeseen Suomen järvikalastusmuseoon tutustumaan. Ulkoapäin kauniit ja hyväkuntoiset rakennukset olivat kuitenkin vapaasti katseltavissa. Niihin kun vielä lisää Kalastajatilan pihapiirin ja sataman punaiset venevajat, niin ei meiltä onneksi kohteet kesken loppuneet.


Iltapäivä oli jo pitkällä, kun hurautimme ajaa kumiveneellä takaisin Tähdelle. Heti ankkurinnoston jälkeen jatkoimme myös ajeluamme eteenpäin. Petri niminen saari oli jo aiemmin esiintynyt edukseen siitä kirjoitetuissa luonnehdinnoissa, joten suuntasimme nyt sinne. Mukavaa oli myös se, että saaren itärannan satamapaikkaan löytyi kapean väylän kautta neuvovat selkeät ajo-ohjeet.



Osaksi merkittyjen väylien ulkopuolella kulkien suunnistimme mahdollisimman suoraa ja nopeaa reittiä ensin saaren eteläpuolelle. Sinne saapuessamme oli kuitenkin pimeä jo ehtinyt laskeutua, joten viimeinen aivan kaislikon reunoja hipova kapea uoma täytyi ajaa valojen loisteessa. Hiekkapenkat aluksen molemmin puolin näkyivät kirkkaassa vedessä erittäin selvästi. Kaislojen varsia saattoi myös katseellaan seurata aina pohjaan asti. Keskilaivassa oleva kaikuluotain näytti useaan otteeseen vain 0,8m ja 0,6m lukemia, joten syvyyttä ei ollut yhtään liikaa. Tähteä luotsattiin kuitenkin eteenpäin pienillä potkurin potkuilla, varovaisilla peräsimen käännöillä ja keulapotkurilla. Näillä viimeksi mainituilla lähinnä sen takia, ettei kapealla väylällä aluksen ahteri oikein voinut kulkea eri kohdasta kuin kokka.

Pimeällä Petrisaaren kapeassa uomassa.

Jännittävän viisiminuuttisen jälkeen olimme kuitenkin turvallisesti saaren itäpuolisessa suojaisessa lahdelmassa. Siellä rantaa kohti hiipiessämme laitoimme peräköyden kiinni erääseen paikalla olleista kolmesta poijusta. Tarkoitus oli sillä tavoin välttyä harusköysien vetämiseltä. Hiekkainen ranta oli kuitenkin niin matala ettemme päässeet lähellekään vesirajaa. Pieni perän takaa eli idästäpäin käyvä tuulenvire sai meidät sen jälkeen kokeilemaan meille uutta kiinnitystapaa, kun peruutimme peräköysi edelleenkin kiinni poijussa pois rannasta ja käänsimme keulamme vasten tuulta. Sen jälkeen ajettiin parikymmentä metriä eteenpäin ennen kuin laskettiin ankkuri. Näin saimme pidettyä peräköyden avulla ankkuriketjun koko yön kireällä, eikä meidän tarvinnut kuunnella sen kolinaa ja raapimista.



Petrisaaren kirkkailla vesillä ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa nähdä Tähden potkuria ja peräsintä.

Petrisaareen (574h) ei miehistö suuremmin ehtinyt tällä lyhyellä visiitillä tutustua. Kippari ja laivakoira siellä vain hoitivat pariin otteeseen "asioitaan" ennen kuin seuraavana aamuna suuntasimme takaisin kohti Punkaharjua. Hieno hiekkaranta ja koko paikka muutenkin jäivät kyllä siitä huolimatta mieleen, joten uusi reissu tänne joskus tulevaisuudessa, olisi kyllä enemmän kuin tervetullut kokemus. Tervetullut oli myös vilahdus Norpasta, joka näyttäytyi meille Harvanselällä aivan Harvan saaren pohjoispuolella. Jos ymmärsin oikein, ovat norpat tulleet paluumuuttajina takaisin Puruvedelle vasta aivan viime vuosina. Kalastus kun oli saanut ne häviämään näiltä vesiltä kokonaan jo joskus 1950 luvulla.



Kuten suunnitelma oli ollutkin, muu miehistö poistui aluksesta Punkasalmen sillan korvassa olevassa satamassa (575,5h) ja Tähti lähti kippari/laivakoira yhdistelmän luotsaamana paarustamaan kohti kotia. Ajattelin tällä kertaa välttää Pihlajaveden eteläosia ja niinpä ajelimme aurinkoisessa ja lämpimässä syyskelissä Moinsalmentien alittavan Virtasalmen aukaistavan sillan kautta.

Sen jälkeen suunnittiin lähelle Savonlinnaa ennen kuin käännyttiin kohti länttä vievälle Pitkälle-Pihlajavedelle. Sieltä reitti siirtyi puolestaan Laukansaaren vieritse mutkittelemaan kohti viime vuonnakin vierailtua Kesamonsaaren Piispanhuvilaa (579h), jossa pidettiin lyhyt ruokatauko. Tässä linkki siihen tarinaan. Pihamaan lähes koskemattomat viinimarjapensaat tarjosivat siellä meille oikein maittavaa jälkiruokaa.




Seuraavaksi ajettiin sitten Vekaraan, josta puolestaan käännyttiin Enovedelle Partalansaaren länsipuoliselle reitille. Tätä luonnon muovaamaa ja mielestäni erittäin kaunista väylää lasketeltiin aina hämärän tuloon asti, jolloin satuimme juuri sopivasti olemaan Mannilanniemen ilmeisesti lakkautetun vierasvenesataman kohdalla (582,5h). Ajoimme kuitenkin rohkeasti hiljaiseen laituriin ja vietimme siinä yön lähtien aamulla jatkamaan matkaa jo kello seitsemän.


Peilityynessä kelissä Vänkäläisenselällä ennen Vekaraa oli hyvä kokeilla paljonko Tähti todellisuudessa kulkee. Pienen huopaamisen jälkeen lukemaksi vakiintui 8,2 solmua.


Vekaran lossi.

Sulkavan Linnavuori.

Mannilanniemen laituri.
Eilisestä täysin muuttunut sumuinen syyskuinen ilmanala tarjosi meille seuraavana aamuna rauhallista ja unettavaa ajokeliä. Näkyvyys vaihteli muutamasta sadasta metristä ehkä noin kilometriin. Vettä sateli välillä, mutta tuuli pysyi onneksi maltillisissa lukemissa. Puumalassa etäältä kuvattujen m/s Arvon ja m/s Martti 4:sen jälkeen Lehmäiselän koillispuolella nähtiin Pölli 1-puskija yrittämässä proomunsa kanssa pienen saaren rantaan sekä vilaukselta Lossi 169 ajamassa edellämme kohti Hätinvirtaa. Hätinvirran telakalta tavattiin puolestaan m/s Pankakoski, m/s Ahti ja s/s Juno ilman ajohyttiä. Hinaaja Olli tuli myöhemmin vastaan Nuottaluodon kohdalla. Jo aiemmin mainittu Lossi 169 ohitettiin pian sen jälkeen ja myös m/s Hanhi puski vastaan Myhkiönselän puolella.

Upea kaksikko Puumalassa m/s Arvo ja m/s Martti 4. Molemmista löytyy mukavasti tietoa noiden linkkien takaa.

M/s Pölli 1.

M/s Olli tulee vasemmalla vastaan ja oikealla oleva Lossi 169 ohitetaan kohta.


M/s Hanhi.

Tuntimittarin lukeman ollessa 588,5h lukittiin viimein yli puolitoistaviikkoisen syysreissun päätteeksi Tähden ovet. Ajotunteja tällä Niskalampi-Lappeenranta-Marjo-Lappeenranta-Viipuri-Ilkonsaari-Puumala-Vekara-Punkaharju-Linnasaari-Kerimäki-Petri-Vekara-Puumala-Hätinvirta-Niskalampi -pyrähdyksellä kertyi yhteensä 62,5h. Jospa pahimmat ajohalut olisivat tällä toimenpiteellä hetkeksi tyydytetyt, sillä seuraavasta käynnistä Tähdellä ei ole tällä erää vielä varmaa tietoa. Miehistön loppuvuoden yhteiset loma-ajat ovat nimittäin niin sanotusti kortilla. Eiköhän jotakin puuhailureissuja kalenteriin kuitenkin ilmaannu, mutta niistä sitten lisää taas myöhemmin.

Yksi mielestäni kertomisen arvoinen asia vielä tähän loppuun. Tulin nimittäin tämän reissun pitkien ajopäivien aikana laskeneeksi kahden vuoden ja neljän kuukauden ja noin 550 ajotunnin ajalta, Tähden Wickström -moottorin tuntikulutuksen. Se on mielestäni erittäin kohtuullinen 7,7 litraa! Varsinkin, kun ottaa huomioon, että tulokseen sisältyy muutamaa todella lyhyttä ja ainoastaan muutaman tunnin mittaista katkosta lukuunottamatta myös kamiinan käyttämät polttoaineet. Meillä on käytännössä ollut menneenäkin kesänä lämmitys koko ajan yötä-päivää päällä, vaikkakin pienellä teholla, aina Tähdellä ollessamme. Tämän laskelman valossa voinkin helposti uskoa minulle jo aikoinaan kaupantekohetkellä kerrotun moottorin tuntikulutuksen, jonka sanottiin silloin pyörivän 6-7 litran lukemissa.