torstai 12. lokakuuta 2017

Tähti matkaa Punkaharjulle

Saimaan kanavan jäätyä ahterin taakse, jatkoi Tähti tuulisesta ja sateisesta säästä tippaakaan välittämättä päättäväisesti yli seitsemän solmun vauhtia Taipalsaaren Tullisalmea kohti. Viipuriin tehdyn retken päätteeksi olikin mukava lähteä täysillä polttoainetankeilla ajelemaan kohti Punkaharjua ja Puruvettä, sillä ajatuksena oli viettää sielläpäin purjehtien jatkettu viikonloppu paikalle autolla saapuvan muun Tähtimiehistön kanssa.

Kattelussaareen vievän maantiesillan jälkeen vain kaadettu masto nostettiin ja matkaa jatkettiin vielä samalle iltaa aina Ilkonsaaren laituriin asti (550,5h). Idän puoleisen tuulen laineet keinuttelivat siellä vastassa ollutta ja meille jo tuttua m/s Raja 60 -alusta. Tämä mukava kohtaaminen antoikin illalle uuden, vaikkakaan ei millään tavoin ennen näkemättömän suunnan, kun laivaharrastuksesta puhuttiin ja tietenkin saunottiin. Juhlittiinpa siinä ohessa, ja osaltaan minun tietämättä, myös yhdet syntymäpäivät! Onnea vaan vielä kerran asianosaiselle sekä kiitoksia hauskasta illasta koko miehistölle!

Ollessani seuraavana aamuna noin kello yhdentoista aikoihin komentosillalla tekemässä lähtövalmisteluita, eli käynnistelemässä luotainta ja muuta laitteistoa, räjähti Tähden VHF yllättäen puhumaan. En ollut huomannut lahdelle noin sadan metrin päähän ilmestynyttä ja Imatralta käsin risteilyitä tekevää m/s Christinaa. Aluksesta tiedusteltiin, olisiko soveliasta kiinnittyä Tähden kylkeen vai olisiko se kenties piankin lähdössä jatkamaan matkaansa? Vastasin liikkeellelähdön olevan tapahtumassa aivan näillä näppäimillä, joten alus jäikin odottelemaan laiturin vapautumista siksi aikaa, jotta sain Wickströmin käynnistymään. Harmikseni tässä hässäkässä yhteiskuva laiturissa olleista Raja 60:stä ja Tähdestä jäi ottamatta. VHF-puhelin sen sijaan toimi vastausta antaessani moitteettomasti, mutta laiturista irroittauduttuani ja toivottaessani Christinaa tervetulleeksi paikallemme, oli se taas mykkä. Ainakaan aluksesta ei vastattu kutsuuni. Kummallinen vika!

M/s Christina ja kauempana Ilkonsaaren laiturissa m/s Raja 60.

Päästyäni liikkeelle suuntasin alkuun Ilkonsaaresta pohjoiseen kohti Kutveleen avokanavaa. Muutaman minuutin ajon jälkeen alkoi tämä tänäkin kesänä jo useampaan otteeseen kuljettu reitti, tuntumaan kuitenkin liian nähdyltä. Tästä johtuen kääntyi Tähden kokka Ilkonsaaren pohjoispuolella osoittamaan kohti länttä ja Kyläniemen kärkeä. Sen sivuutettuani en jatkanut myöskään Parkonpäätä ja Hätinvirran lossia kohden, vaan valitsin läntisemmän Äyrätsalon itäpuolisen väylän. Vielä ennen Puumalaan saapumistakin poikettiin syväväylältä lännemmäksi, sillä Rokansaari kierrettiin länsipuolelta.

M/s Hanhi Puumalansalmessa.

Hieno m/s Mänty Puumalan satamassa. Taustalla s/s Wenno.


Puumalassa (554,5h) tyhjensin totuttuun tapaan Tähden pilssivesiä ja septitankin. Kävin myös kaupassa ostamassa pannukahvia. Se kun oli pahaksi onneksi päässyt loppumaan. Matka jatkui reilua tuntia myöhemmin itäisellä kurssilla Sitkoinleuvansalmen kanavan kautta Ummistonveden Tetrinselälle ja sieltä edelleen aina Vekaraan saakka.

Ollessani suunnistamassa kohti jo pimeään verhoutunutta Vekaransalmea, aivan sen eteläpuolella, en muuten onnistunut löytämään yhtä muistaakseni punaiseksi merkittyä ja plotterin mukaan aika lailla keskelle väylien risteyskohtaa merkittyä reimaria. Muistelen aiemminkin näillä nurkilla olleen jotakin tämän kaltaista epäselvää nimenomaan plotterin näyttämän ja silmillä nähdyn välillä. Nyt oli vielä pimeyskin hankaloittamassa havaintojen tekoa. Syvää vettä oli kuitenkin niillämain riittämiin, joten en viitsinyt alkaa heilumaan hakuvalon kanssa yhtään tarvittua enempää.

Sitkoinleuvansalmi.

Sivuutettuani juuri lossin ja pohdiskellessani vielä merimerkin puuttumista, lennähti sydän kuitenkin rehellisesti sanottuna kurkkuuni! Olin tietenkin koko ajan tarkkaillut lautan mahdollista liikkeellelähtöä sekä tähystellyt muutenkin huolellisesti pimeyden hallitsemaa ympäristöä. Myös lossimiesten juuri tuolloin tekemän varalossin VHF-puhelimen toiminnan testauksen olin pistänyt merkille. Aivan yht'äkkiä huomasin kuitenkin noin kymmenen metrin päässä Tähden tyyrpuurin puoleisella kyljellä soutuveneen. Pimeän valottoman kulkuvälineen auttoi havaitsemaan ainoastaan sen takaa lossirannasta loistaneet valot, sillä tutkaahan Tähdessä ei edelleenkään ole.

Säikähdin sen verran, etten edes tajunnut karjaista tyyrikopin ovesta soutajalle mielipidettäni tällaisesta toiminnasta. Hän oli varmasti minut havainnut jo hyvissä ajoin, mutta silti jäin miettimään, mitä olisi tapahtunut, jos olisin yllättäen muuttanutkin reittiä kulkemaan vain hiukan lähempää rantaa? Reilua seitsemää solmua kulkien olisi Tähti varmasti tavoittanut soutuveneen, vaikka airoissa olisi ollut Sulkavan soutajien edustusjoukkueen jäsen.

Tästä välikohtauksesta selvittyäni ympäröi sysimustan syysyön pimeys jälleen Tähden. Äskeisen harmistuksen takia vilkauttelin tavallista useammin hakuvaloa ja etsiskelin muun muassa mahdollisia verkkomerkkejä. Näin edeten ajelin vielä tunnin verran aina Siikaveden Tervorannanselällä olevaan Haukkasaareen (559,5h) asti. Siellä luoteen suuntaan aukeavan kapean lahden itätuulelta tarjoama suoja, antoi Tähdelle oivallisen ankkuripaikan. Mökkilaituriin ei kyllä ollut kovinkaan paljoa matkaa, mutta kun paikka oli tyhjillään - niin kuin tähän vuodenaikaan valtaosa muistakin Saimaan rantojen kesäasunnoista - uskaltauduin jäämään niille sijoilleni. Joitakin puhdetöitäkin tietenkin tehtiin Haukkasaaressa, sillä petsailin vielä illan aikana hiukan ahterihytteihin vievän ovenpielen listoja ja suunnittelin samalla huomista reittiä.

Tästä kartasta näkyy yhdeksän tunnin päivämatka Ilkonsaaresta (kynän kärki), Kyläniemen kärjen, Lintusalon länsipuolen, Puumalan, Ummistonveden ja Vekaransalmen kautta tuonne ruudussa 219 olevaan Haukkasaareen (pieni saari Liistonsaaren itäpuolella).
Aamulla ankkurissa Haukkasaaressa. Tyhjillään olleen mökin edustalla.
Aamulla matka jatkui tuulisessa ja sumuisessa kelissä kohti Pihlajaveden eteläosia. Aiemmilta reissuilta tuttuja väyliä ohi Ahvionsaaren lossin suunnisti Tähti eteenpäin, ottaen aina välillä pieniä vapauksia oikomalla mutkia varsinaisen väylän ulkopuolella. Näin ajellen ja ilman suurempia välikohtauksia tuli Hotelli Punkaharjun tukeva laivalaituri iltapäivällä vastaan koneen tuntimittarin osoittaessa lukemaa 564h. Matkalla ei oltu yhden HT-veneen lisäksi kohdattu kuin kaksi troolarilaivuetta, toinen Utrasselällä ja toinen heti ajopäivän aluksi Tervorannanselällä.

Haukkasaaren ankkuripaikka plotterissa.


Oikoreitillä Pihlajavedellä, Hevossaaren ja Pietolansaaren välillä.

Kyseiset saaret tämän karttalehden oikeassa alalaidassa.

Ennen miehistön saapumista oli kipparilla tarjolla vielä muutama tunti ns. omaa aikaa. Sen puitteissa ehdin kiinnittämään taas kerran pakoputken yläpään läpän irronneen tasapainon sekä syventymään hetkiseksi aluksen huviakkujen sielunelämään. Huomioni oli jo hyvän aikaa kiinnittynyt siihen tosiasiaan, että pitkänkin ajopäivän jälkeen akuston jännite laskee jo parin tunnin sisällä moottorin sammuttamisesta 12,5 voltin kieppeille. Myöhään illalla, nukkumaan mennessä, se on usein enää 12,1 volttia ja aamulla ollaan helpostikin jo 11,8V lukemissa. Jos siis aurinko ei paista, eikä aurinkopaneeli korjaa tilannetta.

Kerrottakoon tähän väliin, että Wickströmin sammuttua ja 140 ampeerisen moottorilaturin poistuttua pelistä huviakusto pitää jääkaapin, kiertovesipumpun, invertterin, VHF-puhelimen, aluksen kaiken valaistuksen sekä ankkuroitaessa myös esimerkiksi ankkurivalon ja karttaplotterin (ankkurihälytys) toiminnassa. Myös käyttöveden ja harmaavesikaivon pumput pyörivät näiden akkujen virralla aivan kuten etukajuutan kiertovedellä lämpiävä termostaattiohjattu puhallinkin. Kaikenlaista sähkönkuluttajaa onkin siis kytkettynä akkuihin koko ajan vesillä oltaessa.


Otinkin nyt molemmat paapuurin puolen huviakut irti järjestelmästä - tyyrpuurin akut olin tarkastanut jo kesällä - ja mittasin niiden jännitteen. 200 Ah:n ja kolme vuotta sitten hankitun kuorma-auton akun jännite oli tuolloin "normaali" 12,7 volttia, mutta sitä paljon vanhemman Exiden 140Ah:n enää vain 10,86V. Arveluni tämän akun loppuunkulumisesta osui siis aivan oikeaan ja jätinkin sen siitä johtuen kytkemättä takaisin järjestelmään. Vaikka kennot olivat veden alla, lisäsin seuraavaksi suurempaan akkuun tislattua vettä. Sen jälkeen irroittelin vielä kaikki akkujen päällä kulkevat kaapelit toisistaan ja siistin ne kulkemaan järkevästi. Poistin samalla myös ylimääräisiä, nykyistä suurempaa akkukapasiteettia (tällä hetkellä 600Ah) varten asennettuja kaapeleita ja akkukenkiä, jottei mitään vaaratilanteita niiden kanssa pääsisi jatkossakaan syntymään.

Saatettuani nämä puuhat loppuun ilmestyi iloisien miehistön edustajien kasvoja Tähden ajohytin oviaukkoon. Kannoimme seuraavaksi heidän tavaransa laivan uumeniin ja aloitimme valmistautumisen Hotelli Punkaharjun juhlaillalliseen. Syyslomareissua juhlistaaksemme olimme nimittäin varanneet sieltä viime vuoden tapaan pöydän ja ajateleet viettää mukavan illan talon keittiön maittavista antimista nauttien.




torstai 5. lokakuuta 2017

Tankkausreissu Viipuriin

Erinäisten Lappeenrannan suunnalla tapahtuneiden ajeluiden päätteeksi oli Tähti siis päätynyt Marina Saimaan Porttiin aivan Saimaan kanavan suulle (535h). Viipurin pyörähdyksellä tarvittavat passi ja viisumi oli tietenkin hommattu jo aikapäiviä sitten sekä kaikki muukin tarvittava välineistö kanavassa käytävää paperisotaa ajatellen otettu mukaan jo kotisatamasta lähtiessä. Myöskin Saimaan kanavan ohjauskeskukseen oli soitettu jo edellisellä viikolla ja kyselty heiltä alustavaa tietoa Brusnichnoen eli Juustilan tankkausaseman nykytilasta. Kaiken edellä mainitun lisäksi myös Viipurin Yacht Club Favoritin vuoden takaiselta vierailultamme tuttuun ja kaikinpuolin ystävälliseen Igoriin (+792 1323 7101) oli oltu puhelinyhteydessä ja kyselty häneltä mahdollisuutta viettää yö hänen vartioidussa laiturissaan aivan Viipurin linnan kupeessa.

Kaikki olikin näin ollen valmista yhden hengen Tähtimiehistöllä Saimaan kanavaa pitkin tehtävää syysloma/tankkausreissua ajatellen, kunnes tajusin unohtaneeni menneen kesän aikana maalata Tähden rekisteritunnuksen aluksen kylkeen. Homma oli kyllä ollut työn alla useaan otteeseen ja muutama päivä takaperin olin jopa askarrellut sapluunankin viimein valmiiksi, mutta niin vain oli asia muiden puuhasteluiden lomassa kuitenkin unohtunut ja jäänyt viimeiseen iltaan.

No, sapluunan kiinnittämisellä ja vaahtomuovisen maalitöpöttimen heiluttelullahan siitä selvittäisiin.. Mutta kuten arvata saattaa, eihän se näin helpolla tietenkään sitten lopulta mennyt. Koko päivän voimistunut koillisen puoleinen tuuli oli jo iltapäivään mennessä saavuttanut telakan laituriin kiinnittäytymistäkin hankaloittaneet mittasuhteet ja mikä parasta, vettäkin alkoi satamaan oikein kunnolla juuri kun olin ryhtymäisilläni pimentyneen illan jo muutenkin haastteelliseksi tekemiin maalauspuuhiin. Tässä vaiheessa kello oli siis jo noin 21.00. Joka tapauksessa jo pelkän paperisen ja myös varsin hennon sapluunan ulosvieminen olisi ollut tässä kelissä järjetöntä. Tästä syystä arpeetti oli lopulta suosiolla jätettävä viimeiseen aamuun.

Loppuillan aikana tarkistelin kuitenkin kaikki paperit vielä kertaalleen ja lisäsin esitäyttämiini lomakkeisiin oikean päivämäärän. Siihen päälle pari olutta ja kylläpä vain nukuttikin makoisasti, vaikka Tähti keikkuikin laituriin käyvien aaltojen voimasta. Aamulla heräsin ilman herätystä seitsemän jälkeen ja puolituntista myöhemmin olin jo rekisteritunnuksen maalusurakan pyörteissä. Tuuli oli onneksi eilisestä vähän laantunut ja vesisade lakannut. S/s Unnukan kipparin ehdotuksesta tunnuksen maalauspaikaksi valikoituneet katolla olevien kulkuvalojen varjostimet, olivat tietenkin vielä sateen jäljiltä kosteita, mutta rätillä ja brake cleanerilla pyyhkimällä saatiin se ongelma kuitenkin helposti ratkaistua ja homma hoidettua.

Sapluuna paikoillaan. Tämä on myös harmillisesti ainoa kuva, jonka tulin Marina Saimaan Portin vierailulla ottaneeksi.



Kaikki oli viimein valmista lähtöön puoli yhdeksän jälkeen, jolloin otin puhelimella (+358 295 344 157) yhteyttä Saimaan kanavan ohjauskeskukseen ja kyselin tilannetta kanavassa. Hiljaista siellä kerrottiin olevan ja Tähti toivotettiin iloisesti tervetulleeksi kanavamatkalle. Näin ollen irroittelin kiinnitystouvit ja ajoin kanavaan. Ollessani ensimmäisten korkeiden kallioleikkausten kohdalla ja vasta ajamassa ensimmäiseen oikealle kääntyvään mutkaan kuului kanavalla 11 auki olevalta VHF:ltä ylimmästä Mälkiän sulusta Saimaalle päin lähdössä olevan rahtilaivan tiedustelu, olisiko heillä vastaantulijoita? Kanava vastasi siihen, että yksi huvialus olisi tulossa ja sitten en enää oikein saanut selvää mitä rahtilaivasta asiaan vastattiin. Yritin samantien itse ottaa osaa keskusteluun ja kysyä ammattilaisten mielipidettä jatkaisinko vielä matkaa eteenpäin vai pyöräyttäisinkö kokonaan ympäri ja antaisin suuremmalle alukselle vapaan kulun. VHF-viestistäni ei vain saatu selvää, enkä minäkään kuullut mitä siihen yritykseni jälkeen vastattiin.

Olin jo laittanut vaihteen vapaalle, kun soitin puhelimella kanavalle ja kysyin ohjeita kuinka toimitaan? Kerroin tulleeni jo kallioleikkauksien ohi ja olevani aivan pian tällä pätkällä olevan maantiesillan alla, jolloin minun käskettiin vain jatkaa hiljakseen eteenpäin ja odotella sekä antaa tilaa vastaantulijalle. Ajattelin, että minun ei kannata tunkea aivan sulun lähelle, jotta siitä lähtevä alus saa rauhassa itsensä liikkeelle. Näin ollen ajoin sillan jälkeen länsipuolella olevan ja nykyisestä kanavasta erkanevan vanhan kanavakaivannon suulle ja pysäytin Tähden siihen. Kuulin samalla, kuinka ohjauskeskuksen henkilökunta informoi VHF:n kautta rahtilausta suunnitelmastamme.


Odottelin niillä sijoilla kaikessa rauhassa sen aikaa, jotta aluksiemme välimatka oli kutistunut pariinkymmeneen metriin. Vesimassat Tähden ympärillä alkoivat silloin liikkua ja viedä sitä mennessään eteenpäin. Tällöin kytkin vaihteen ja lisäsin koneeseen reilusti kierroksia, jotta sain peräsimelle kunnolla pitoa. Sivuutimme sen jälkeen toisemme tyylikkäästi muutaman metrin päästä eikä minulla ollut minkäänlaista ongelmaa hallita Tähden liikkeitä, vaikka rahtilauksen liikuttamat vesimassat ja potkurivirta sitä hiukan mukanaan veivätkin.


Tämän jälkeen ajoin vihreiden valojen palaessa suoraan sulkuun ja aloitin kaikkien kahdeksan sulun ja Kansolan aukaistavan läppäsillan ohi vievän matkan kohti Viipuria. Matka ja sulutukset menivät tällä, niin kuin vuoden takaisellakin kerralla, oikein mallikkaasti ja VHF-puhelinkin toimi. Mitään suurempia tapahtumia, jos ei Juustilan tankkauslaiturilla tapahtunutta veteen putoamista lasketa, ei matkalla myöskään sattunut. Sekin oli täysin omaa huolimattomuuttani. Hyppäsin keulaköydellä jo kiinnitetyltä Tähdeltä peräköysi käsissäni tankkausponttoonille ja otin vapaana olevalla kädellä huonosti kiinni kaiteesta. Silloin jalka lipesi törmäyssuojana olevan kuorma-auton renkaan päältä ja yhdessä hujauksessa olin vedessä ponttoonin ja Tähden välissä. Yhtä pian kuin olin joutunut veteen, olin kuitenkin jo takaisin laiturilla. Kamppeet siinä välissä vain olivat kastuneet.


Nuijamaanjärven tulli- ja rajatarkastus.


Tässä haetaan plotterin mielestä vauhtia radan ulkopuolelta.

M/s Ahven proomunsa Sällin kanssa muistaakseni Rättijärven tai Iskrovkan sulun yläpuolella. Monin paikoin oli ilmeisesti suomalainen porukka myös kunnostamassa sulkujen kohdalla olevia valvomorakennuksia.

Märissä vaatteissa laskettelin kuitenkin 300 litraa 0,69€/litra hintaista polttoainetta Tähden kahteen tankkiin. Tiedustelin siinä samalla auttavaa englantia puhuvalta tankkausaseman työntekijältä, kuinka myöhään syksyllä heidän asemansa on yleensä auki. Jos vain ymmärsin oikein niin vasta marraskuussa pitäisi sen toiminnan tänä vuonna loppua. Päivittäisistä aukioloajoista hän vastasi selkeästi "24 hours and 7 days a week" eli kaikkina vuorokauden aikoina pitäisi täältä saada polttoainetta. Olen kuitenkin kuullut, että on myös joskus käynyt niin, ettei asema olekaan ollut aina kesäisinkään toiminnassa ja syyksi siihen veikattiin työntekijöiden loma-aikaa tai muuta ehkä "omavaltaista" poissaoloa.

Venäjän tullitarkastus Juustilan sulun alapuolella.

Edelleenkin suljettuna ollut tankkausasema alimman sulun ja Viipurin välisellä osuudella.

Ongelmaan on kuitenkin ratkaisu ja se on puhelinsoitto Viipurin jahtiklubin Igorille. Niin minäkin tein päivää ennen matkaani. Puoli tuntia ensimmäisen puhelun jälkeen rimpautin hänelle uudelleen ja niin vain hän oli selvittänyt tankkausaseman seuraavan päivän aukiolon, ilmeisesti kysymällä tilannetta venäläisiltä tullivirkailijoilta, joiden tarkastusasema on samaisen Juustilan sulun alapuolella. Sitä en tiedä mistä he sen tiesivät, vai tiesivätkö mistään, mutta kuten sanoin, asema oli sinne mennessäni lupauksen mukaisesti auki! Jos käytätte tätä keinoa niin suosittelen kyllä antamaan siitä Igorille visiitinne aikana hiukan ekstraa. Mielestäni se on enemmän kuin kohtuullista!

Gvardeiskin sillat. Huomatkaa myös juuri kunnostettu merimerkki. Jokin porukka oli sitä työtä parhaillaankin jatkamassa jonkun lähempänä Viipuria olevan merkin luona.

M/s Protector Viipurin satamassa.
Tuossa aukeama Tähden lokikirjasta menomatkalta ja osa myös paluulta.
Joka tapuksessa näin Tähti oli päässyt seitsemän solmun matkavauhdilla tehdyn ja seitsemän tuntia kolmekymmentäviisi minuuttia kestäneen kanavamatkan päätteeksi onnellisesti Viipuriin (542h). Laiturille, kolmen lippunsa kohdalle, minua vastaan tulleen Igorin kanssa jutustelun jälkeen otin luonnollisesti pienet ettoset ennen kuin suuntasin läheiseen kauppakeskukseen ostoksille. Kävelin sinne pienen mutkan kautta, jotta lähitienoot tulisivat paremmin tutuiksi. Olin suunnitellut tällä kertaa ostavani ruoan lisäksi myös jonkun olutlaatikon ja muutakin juomaa tuliaisiksi. Mutta kun oluet olivat myynnissä vain irtopulloina ja tölkkeinä, päädyin lopulta vain hankkimaan muutaman saunajuoman, viinipullon ja viskipullon ohella. Myös juustoja, keksejä, sipsejä, makkaraa ja kaikkea muutakin laivalla tarvittavaa lastasin ostoskorini pullolleen. Kassalla maksoin huomattavasti Suomen hintatasoa halvemmat ostokseni pankkikortilla.





Kannettuani tavarat Tähdelle jatkoin samantien matkaa Linnansillan yli kohti Viipurin keskustaa. Heti rannassa olevan raja- ja tulliaseman jälkeen käännyin oikealle ja etsin kadun vasemmalta puolelta Igorin minulle suositteleman kellariravintolan sisäänkäynnin. Siellä söin ylhäisessä yksinäisyydessäni kelvollisen leivitetyn katkarapulohipihvin kuunnellen ravintolan kaksi kappaletta sisältäneen soittolistan ympäri useampaan kertaan. Leipäannoksen ja kaksi paikallisen panimon lageria sisältäneen illallisen hinnaksi tuli reilut 14€. Pankkikortti ei täällä toiminut, mutta maksu euroilla onnistui hyvin.

Ainakin näin alkuillasta kovin tyhjä ruokapaikka, jonka nimen tapani mukaan jo unohdin.

Yacht Club Favorit Vyborg.

Viipurin satamassa olevan rajatarkastuspisteen henkilökunnalla taitaa käydä aika pitkäksi. Tämä virkailija oli nimittäin laiturilla kalastuspuuhissa sekä mennessäni ravintolaan että tullessani sieltä.


Tyytyväisenä ja maha pullollaan tallustelin tämän jälkeen takaisin Tähdelle. Tarkastelin ensi töikseni kaikki huomispäivän paluumatkalla tarvittavat kanavapaperit ja ajattelin lämmittää saunan. Väsy kuitenkin yllätti ja katseltuani vielä hetkisen kannelta tämän historiallisen kaupungin jo pimentynyttä iltaa, vetäydyin etukajuuttaan yöpuulle. Olin sopinut Igorin kanssa lähtöni tapahtuvaksi kello yhdeksän aikaan aamulla ja laittanut herätyksen sen mukaan. Heräsin kuitenkin jonkun aluksen potkuriääniin jo kello viiden aikoihin. Kurkkasin ajohytin ovesta ja näin rahtisatamassa eilen purkamassa olleen Alfons Håkansin hinaajan m/s Protectorin tekevän siellä lähtöä proomunsa kanssa.

Kuvan keskellä kaukaisuudessa näkyy m/s Protector ja proomu.

Uni ei sen jälkeen enää tullut silmään, kun aloin pohtia huomiotani, miksi aina tankatessa ja tankkien ollessa vasta noin 3/4 täynnä Tähden kyljessä olevasta huohotusputkesta ruikkaa pieni polttoainemäärä veteen? Sen jälkeen voi kyllä vielä jatkaa bunkrausta, mutta kiusallisen hitaasti. Virkostuttuani kokonaan vedinkin remonttivaatteet päälleni ja lähdin tutkimaan asiaa. Huomasin tällöin eri kyljillä alusta olevien säiliöiden välisessä huohotusputkessa olevan pienen määrän polttoainetta. Paapuurin kyljellä olevan huohotusputken läpivienti puolestaan lähti tästä tankkeja yhdistävästä putkesta viettämään alaspäin. Joten..

Tankkauksen yhteydessä säiliöistä kovalla vauhdilla poistuva ilma tuo todennäköisesti sinne kerääntyneen polttoaineen huohotusputken suulle ja lähes takuu varmasti se poistuu siitä virtaavan ilman mukana myös ulos kyljestä, eikä valu takaisin tankkeihin. Pienen aprikoinnin jälkeen ja kaiveltuani keulapiikissä olevaa letkuvarastoa tein uuden pidemmän letkun avulla kylkeen vievään läpivientiin johtavaan putkeen mutkan ylöspäin. Sen tarkoituksena on siis estää yhdysputkeen mahdollisesti kerääntyneen polttoaineen ulospääsy ja palauttaa se takaisin säiliöön.

Uusi kirkas putki tekee pienen mutkan ylöspäin ja korvaa aiemman putken, joka lähti viettämään heti T-liittimen jälkeen alaspäin. Milloinkahan nämä konehuoneen ruiskuuretaanieristeet saisi vihdoinkin levytettyä piiloon? 2080-luvulla..?


Tässä tapahtuu WC:n lattian maalaus.
Saatettuani tämän askareen loppuun tein vielä muutamia pikkuhommia, odotellessani samalla saunan lämpeämistä. Jotenkin se tuntui olevan oikeanlainen ohjelmanumero ennen koko päivän kestävää kotimatkaa. Kylvettyäni otin vielä pienet unet ennen kuin Igor ilmestyi palkollisensa kanssa laiturille auttamaan kiinnitystouvien irroittamisessa ja toivottamaan Tähdelle hyvää kotimatkaa.



Tämä karttaplotterin mukaan keskellä Viipuriin vievää väylää sijaitseva kivi ihmetytti minua jo viime vuonna. Se taitaa kuitenkin olla sen verran syvällä, ettei sitä ole merkitty ollenkaan esimerkiksi kanavavan paperikarttoihin.
Aurinkoisessa kelissä laskettelin hyvästien jälkeen kohti kanavaa. Soitin juuri ennen Gvardeiskin salmessa sijaitsevien siltojen alitusta myös Venäjän tulliviranomaisille ja tilasin heidät hoitamaan hommansa Juustilaan. Saman operaation olin tehnyt myös kanavaa alaspäin tullessani noin tuntia ennen saapumistani alimmalle sululle ja sen alapuolella olevalle tarkastusasemalle. Pyydettyäni tällöin tarkastusta kuului puhelimesta hetken venäjänkielisen puheen jälkeen vain hyvin mieleen jäänyt iloinen toteamus "okay okay" ja luuri lyötiin korvaan. Tarkastaja kuitenkin oli ajallaan paikalla, aivan kuten nytkin. Ihan en muuten myöskään ole varma, oliko avulias Igor ottanut nyt aamulla myös samanlaisen puhelun ja tilannut minulle tullauksen, sillä hän sanoi muistini mukaan illalla, ettei aamulla tarvitse ajaa kuin suoraan Juustilaan ja mennä tullattavaksi.


Olipa miten oli, muutamia sanoja myös englantia puhuneet tullin virkailijat hoitivat molempiin suuntiin kuljettaessa hommansa reippaasti. Tuskin kymmentä minuuttia kului, kun olin jo jatkamassa matkaa eteenpäin. Sen sijaan Pällin sululla tapahtuneisiin Venäjän passi- ja rajatarkastuksiin kului molemmilla kerroilla aikaa noin 40-50 minuuttia, vaikkei muita aluksia ollutkaan hidastamassa operaatiota. Tähti tutkittiin siellä useamman hengen voimin todella huolellisesti sekä sisältä että ulkoa. Jokainen luukku, kaappi, pilssi, ja jopa takatäkin vesi- sekä kaasupullosäiliöt tarkastettiin. Kiipesipä paluumatkalla yksi rajaviranomaisista pällistelemään jopa aluksen katolle.

Vaikka tarkastus oli vuoden takaisesta poiketen tällä kertaa näin perinpohjainen, oli kohtelu kuitenkin kaikinpuolin ystävällistä. Minun annettiin itse avata heidän osoittamansa paikat tutkittavaksi ja kuvattavaksi. Myöskään minkään paperin kanssa ei ollut minkäänlaista epäselvyyttä. Useampaan kertaan, ja luulisinpa, että nimenomaan kaikkien meidän tiedotusvälineiden kautta tuntemien ja tietämien ihmissalakuljetusyritysten takia, minulle esitettiin myös kysymys, olenko liikkeellä yksin?

Tuolleen kun laittaa laivansa kiinni niin voi sulutuksen aikana huoletta käydä aluksen sisätiloissa tyhjentämässä henkilökohtaisen septisäiliönsä sekä keittelemässä vaikkapa kahvia.


Suomen rajatarkastuksessa Nuijamaanjärven länsirannalla meni tietenkin paluumatkalla myös hetkinen ja ainakin minulle kerrotun mukaan ja myöskin nimenomaan ihmisiä etsivä ja vielä pentuikäinen rajakoira, kävi harjoituttamassa kuonoaan Tähden sisätiloissa. Yksi rajatarkastajista kysyi myös yllätyksekseni VHF:n käyttöön vaadittavaa Rannikkolaivurin radiotodistustani (ns. SRC-todistus). Vastattuani, että tottakai minulla se on, hän ei kuitenkaan halunnut sitä nähdä. Kertoipahan vain jonkun suomalaisen saaneen viime kesänä suuret sakot sen puuttumisen johdosta!

Tähden VHF:stä vielä myös sen verran, että se todellakin näyttää lopettavan lähettämisen aina ajoittain. On hetkiä, jolloin minä kyllä kuulen muut, mutteivat he minua. Näin kävi paluumatkallakin muutamaan otteeseen. Remonttikohteet eivät siis todellakaan tule laivailua harrastellessa loppumaan!

Vastaantulija.



Hauska ja erikoinen tapaus oli myös paluumatkalla tehty toinen tankkaus Juustilassa eli Brusnichnoessa. Aamulla tehty polttoainetankin huohotusputken uusi linjaus mahdollisti nimittäin melkein 50 litran lisätankkauksen ilman polttoaineläikkää aluksen vierellä. Yön aikana vaihtuneen ja ehkä hiukan epäilyttävän oloisen tankkausaseman työntekijän kanssa meillä meinasi siinä manööverissä vain mennä sukset pahemman kerran ristiin. Hän kun ilmoitti polttoaineen litrahinnaksi tällä kertaa 0,80€. Eilisestä tapahtunutta yli kymmenen sentin litrahinnan korotusta hän selitti vihaisesti käsiään heilutellen englannin-, venäjän- ja suomenkielen sekamelskaisella posmituksella. Syynä oli ymmärtääkseni rahanvaihtopaikkojen puute, sillä minä kun halusin maksaa ostokseni mukanani olevilla euroilla. Pankki- eikä luottokortti ei siis täällä käynyt. Ruplat olisivat tietenkin toimineet, mutta niitä minulla ei ollut tähän hätään hänelle tarjota. Korkeampaan hintaan saattoi myös vaikuttaa se, että halusin tällä kertaa tankata vain vähäisen määrän.


Saimme kiinni edellämme kulkeneen m/s Merel V:n Lappeenrannan Mustolan satamassa, jossa se oli juuri kääntämässä itseään springillä kaijaan.

Aikamme siinä tankkausponttoonin päällä rupateltuamme saavutimme kuitenkin asiassa yhteisymmärryksen, kun olin hoksannut hinnannousun tekevän Tähden kassaan vain noin 5 euron lisäloven. Ystävyytemme syveni uuden tuttavamme kanssa lopulta jopa sille tasolle, että ostin Tähden varastoihin hänen vielä tapaamisemme lopuksi muovipussissa paikalle kiikuttaman aidon, tai ainakin kaikinpuolin aidolta vaikuttavan, ja tietenkin korkkaamattoman Stolichnaya-pullon!!!


Kaiken tämän jälkeen iltapäivällä alkoi sumuinen ja sateinen Lauritsala taas vilkkumaan ajohytin akkunoiden ulkopuolella. Sainkin tästä johtuen hyvän syyn onnitella Tähteä, ja miksei myös hiukan itseäni, kaikin puolin onnistuneesta ja varmasti myös ikimuistoisesta visiitistä Viipuriin. Mälkiän sulun ylempien sulkuporttien lopulta auettua otin seuraavaksi suunnaksi Suur-Saimaan, mutta siitä sitten lisää myöhemmin..




Tuossa vielä linkki Saimaan kanavan kauttakulkuohjeisiin. Tämän toisen linkin aukaisemalla sekä sivua alaspäin skrollaamalla löytyvät puolestaan kanavan läpi kulkemisessa ja Venäjän satamamiin poikkettaessa tarvittavat lomakkeet.